Samalla sekunnilla kun paiskasin oven kiinni lähtiessäni tänään aamulenkille, muistin taas kameran olemassa olon. Pitäsikö se kerrankin raahata mukaan lenkille. Toisaalta ei olisi huvittanut räpsäistä yhtäkään kuvaa, mutta pakkohan niitäkin on joskus ottaa kun muuten kamera vain pölyttyisi kaapissa. Kipaisin hakemassa kameran ja ajattelin, että olisi kiva kuvailla lenkiltä myös videopätkiä. Tykkään varsinkin iltaisin ennen nukkumaan menoa katsoa YouTubesta Daily Vlog -tyyppisiä videoita, joissa välittyy tietynlainen tunnelma kuvauksen ja leikkausten ansiosta. Tottakai omassa päässä oli jo valmiiksi jonkinlainen visio tulevasta videosta, mutta aika pian todellisuus paiskautui vasten kasvoja. Painava järjestelmäkamera, 50mm objektiivi ja koira hihnanpäässä. Mitäköhän olin taas ajatellut.
Sinnikkäästi jatkoin videopätkien kuvailua, vaikka kamera heilui jatkuvasti ja (jo ennestään olematon) kuvailufiilis alkoi uhkaavasti hiipumaan. Välillä pysähdyin räpsimään Neelasta kuvia, mutta koiraa ei kiinnostanut tippaakaan. Se aisti mun fiiliksen ja päätti, ettei tee yhteistyötä tollasen idiootin kanssa. Monta kertaa mietin kääntyväni takaisin kotiin viedäkseni kameran pois, mutta niinä hetkinä mietin tulevia maisemia ja kivoja kuvaispaikkoja. Pakko saada edes muutama onnistunut kuva! Noh, maisemakuviin 50mm ei ollut tarpeaksi laaja eikä yhdestäkään kuvasta tullut haluamalla tavalla mielenkiintoinen. Koirakin vain aina istuu, makaa tai seisoo kuvissa, jommalle kummalle puolelle sommiteltuna. Pari vuotta sitten haaveilin edes peruskuvien onnsituvan ja nyt kun ne onnistuvat edes jotenkin niin sitä alkaa miettimään jotain uutta, mikä ei tietenkään onnistu ilman harjoittelua. Vaadin taas itseltäni liikoja. Tässä vaiheessa kuvailufiilis on kadonnut ja haluaisi vain heittää painavan kameran pois ja jatkaa lenkkiä. Taas huomaa, ettei ikinä pitäisi yrittää vääntää mitään pakolla, koska silloin se ei ainakaan onnistu saatikka ole hauskaa.
Nyt päästään oikeastaan vasta postauksen aiheeseen. Neela nimittäisn lukee todella hyvin mun tunteita ja reagoi niihin aika herkästi. Pienikin väsymys, hermostuneisuus tai stressi treeni- tai esimerkiksi näissä kuvastilanteissa niin Neela heittäytyy "tyhmäksi". Korvista huomaa, että käskyt menee perille, mutta reaktiosta tai paremminkin reagoimattomuudesta huomaa, että se aistii mun fiilikset. Neelaa ei kiinnosta, se katselee tyynen rauhallisesti muualle ja välttää pienintäkin katsekontaktia. Välillä se saattaa jopa hakea lelun tai lähteä rellestämään vapauttaakseen tunnelmaa. Sama toistuu välillä ihan kotona, kun yritän saada liikaa aikaseksi ja väsymys iskee. Tällön koira tulee iloisesti lelun kanssa ja yrittää saada mut rentoutumaan.
Ennen en ymmärtänyt yhtään mitä koira yrittää mulle koko ajan kertoa ja olen jatkanut treenaamista kiukku korvista sauhuten. Tiuskinut koiralle, kun se ei tottele ja treeni ei onnistu, vaikka vika löytyy vain peiliin katsoessa. Neelan kanssa oon oppinut todella paljon. Tarkoitus on ollut opettaa Neelalle yhtä sun toista, mutta todellisuudessa koira on opettanut mulle paljon paljon enemmän mitä mä sille. Oon viime aikoina yrittänyt rentoutua ja löytää enemmän sitä hyvää fiilistä arkeen ja treeneihin. Tottakai joskus saa kiukuttaa ja väsyttää ja pitääkin, mutta koiraan sitä ei voi purkaa. Siitä ei hyödy millään tasolla, päinvastoin. Ollaan nyt yritetty löytää uusia treenitaktiikoita, jotta saataisiin treeneistä positiivisia ja molemmille hauskoja. Ei tavoitella täydellistä perusasentoa tai seuraamista vaan hauskaa menoa. Ollaan onnistuttukin ja heti huomaa, että treenitkin taas sujuu kun oma fiilis on kohdallaan ja tietää mitä lähtee tekemään.
Kasasin taas näistä "epäonnistuneista" videopätkistä videon ja kuvatkin heitin postaukseen ensiksi ihan vain siksi, ettei aamun kuvausreissu olisi ollut ihan turha. Loppujen lopuksi videota ja kuvia katsoessa totesin, että laadusta viis, kyllähän niitä muutaman vuoden vanhoja kanivideoitakin katsoo hymy korvissa, vaikka välillä ei meinaa saada edes selvää näkyykö kuvaruudussa eläin vai kivi. Taas jälkeenpäin saa nauraa miksi piti ottaa niin vakavasti. Kuvistakin tuli kuitenkin ihan kivoja, vaikka niin kovasti epäilin.