Neelan ruokinta #4

Nyt ollaan menty melkein kaksi kuukautta nykyisellä ruokinnalla ja ehdottomasti tämä on se toimivin meille eli 50/50 nappulaa ja lihaa. Sopivan ruokinnan löytymiseen ollaan tehty töitä ja omistaja saanut valvoa yhden jos useammankin yön. Aikaisemmat ruokintapostausket sisältävätkin mm. meidän kokemuksia raakaruokinnasta ja ne löytyvät seuraavista linkeistä: Neelan ruokinta #1, Neelan ruokinta #2 ja Neelan ruokinta #3. Mutta mitä Neela tarkalleen syö nykyään? 

Puolet lihaa ja puolet kuivaruokaa

Kyseessä on 50/50 -ruokintamalli, jossa koiralle tarjotaan päivittäin raakalihaa kuin kuivaruokaakin eli nappulaa. Ruokintamallissa on ideana hyödyntää molempien ruokien etuja. Raakaliha on koiralle täysipainosta ja luonnonmukaista ruokaa kun nappula taas turvaa pääosin tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saannin. Yhdistettynä nämä kaksi, saadaan ruokintaan monipuolisuutta ja koiran vatsan toiminta tasaantuu, jolloin koira ei reagi vatsallaan niin herkäsi satunnaisiin ruokajämiin tai uusiin namipaloihin (huom! koirat ovat kuitenkin yksilöitä). 50/50 -ruokintamalli on hinta-laatusuhteeltaan useimmiten paras vaihtoehto eikä se vaadi niin suurta perehtymistä kuin esimerkiksi täysipainoinen raakaruokinta. Edellytys toimivuuteen, niin hinta-laatusuhteen kuin koiran vatantoiminnankin osalta, on löytää omalle koiralle sopiva kuivaruoka ja sopivat raakalihat. Jos koirasi vatsa sietää marketin halvimman nappulan niin säästät jo paljon verrattuna talouteen, jossa koiralle sopii ainoastaan kallein erikoisnappula. Samalla lailla jotkut koirat sietävät kaikkia lihoja kun taas toiset voivat syödä vain siipikarjan lihoja. Koirat ovat yksilöitä.

Nimensä mukaan 50/50 -mallissa koiralle tarjotaan päivän aikana puolet ravinnosta lihana ja puolet nappulana. Tällöin ruuan kalsium/fosfori -suhde pysyy oikeana eikä kalkkilisää tarvita. Usein kuulee ihmisten puhuvan/luulevan, ettei 50/50 -mallissa tarvitsisi lisiä ollenkaan, mutta yleensä ainakin sinkin ja d-vitamiinin saanti kannattaa tarkistaa, koska harvoin pelkällä nappulallakaan elävät koirat saavat sinkkiä ja d-vitamiinia riittävästi ja ajan mittaan tämä voi näkyä erilaisina puutosoireina. Esimerkiksi meillä Melli on ollut koko ikänsä nappularuualla ja nyt neljän vuoden jälkeen silmänympärykset alkoivat kaljuuntua, joka viittaa sinkin puutokseen.

Neelan 50/50 -ruokintamalli:

Jospa nyt oltaisiin turhat alkuhöpinät höpisty ja aletaan miettimään mitä Neela tarkalleen ottaen syö. Neelalle tällä hetkellä sopiva annostus on ollut noin 75 grammaa päivässä niin kuivaruokaa kuin lihaakin eli vatsaa täyttää päivittäin yhteensä noin 150 grammaa ruokaa. Lisinä kalanmaksaöljy, sinkki sekä jodi. Kananmunaa heitän kuppiin silloin tällöin, noin kerran tai kaksi viikossa. Maitotuotteet eivät varsinaisesti sisälly meillä ruokintaan, mutta joskus harvemmin niitäkin eksyy kuppiin maistiaisiksi, pääasiassa raejuustoa ja piimää. Aamuisin Neela saa aina nappulaa, joko aktivointikupista, ronskisti vain lattialta tai treenin kautta. Iltaisin syödään lihoja, jolloin kuppi tai kongi täyttyy naudasta tai broilerista sekä lisistä. Päivän aikana palkkana kuluu nappulaa epämääräinen määrä, joka välillä sisältyy päivittäiseen annokseen kun taas joskus nappulaa saattaa treenien takia kulua päivässä kaksinketainenkin päiväannos. Välillä treeninamit ovat itse keittämiä lihoja, Hau Hau Championin lihanameja tai muita koirannameja. Jos vatsa on jostain syystä löysällä tai kovalla niin tilanne kojataan maitohappobakteeilla ja pellavansiemenouheella. 

Nappulana parhaaksi ollaan koettu Acanan lamb and okanagan apple. Kyseinen kuivaruoka on suunniteltu täysikasvuisille, ravintoaineyliherkkyydestä kärsiville koirille. Lamb and apple sisältää vain yhtä eläinproteiinia (lammasta) ja  se on viljaton. Nappula lähti aikoinaan (silloin kun JV-junioriruoka ei toiminut ja Neelan vatsa ei kestänyt vielä raakalihoja) matkaamme korkean lihapitoisuuden ja viljattomuuden takia enkä ole lähtenyt sitä sen jälkeen vaihtamaan, koska se sopii ja maistuu erittäin hyvin Neelalle, vaikkakin hinta on aika korkea. Toisaalta nappulan onkin hyvä olla sellainen, mitä voisi syöttää hyvällä mielellä niinä päivinä kun raakalihaa ei ole saatavilla tai jos jonkin takia jouduttaisiin lihoista luopumaan kokonaan. Kyseinen Acana on juuri sellainen! Lihat ostan nykyään Kennel-Rehulta, sillä tehtaanmyymälään on meiltä vain muutaman minuutin ajomatka. Lisät mistä sattuu löytymään halvimmalla tosin niitä ei kovinkaan usein meillä tarvitse ostella. 

shetlanninlammaskoiran historia

Kasattu omasta kennelkympin koulutyöstä, koiran historia.

Sheltti eli shetlanninlammaskoira on nimensä mukaisesti kotoisin Shetlannin saarilta, Iso-Britanniasta. Sen alkuperäroduista ei ole täyttä varmuutta, mutta rodun kehittymiseen on luultavammin vaikuttaneet ainakin Yakkie-koirat ja King Charlesinspanieli sekä collie, jonka risteytyksestä johtuu vieläkin havaittavissa olevat suuretkin kokoerot rodun sisällä. Alkujaan shelttejä käytettiin lammaspaimenina sekä puutarhojen hälyttävänä vahtina. 1800-luvun lopussa lammastaloudessa alettiin siirtyä suurempiin bordercollieihin, jolloin shelttejä alettiin kasvattaa lemmikeiksi. Tällöin rotuun sekoitettiin pienempiä koirarotuja mm. pomerania. Shelttejä myytiin englantilaisille merimiehille matkamuistoiksi ja koiria kasvatettiin innokkaasti ylimääräisen ansion toivossa. 1900-luvulla huolestuttiin rodun tuelvaisuudesta ja silloin Englannissa perustettiin ensimmäinen rotuyhdistys. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin tyrehdytti kasvatustoiminnan ja sen jälkeen rotu oli jälleen hajanainen. Pikku hiljaa rotutyyppiä yritettiin vakiinnuttaa käyttämällä jalostukseen pienikokoisia collieita. Suomeen ensimmäiset sheltit saapuivat 1950-luvun alussa eli rotu on siis melko nuori.

Sheltit 1900-luvulla (kuvat: google)

Sheltti nykypäivänä

Nykyään shetlanninlammaskoira on yksi Suomen suosituimmista koiraroduista. Lähivuosien ajan niitä on rekisteröity liki 1000 kappaletta per vuosi. Rodun suurin valtti on sen monipuolisuus. Sheltti voi olla rakastettu perhekoira, näyttelykoira, monipuolinen harrastuskoira tai vaikka näitä kaikkia. Koiranäyttelyt ja agility ovat varmasti suosituimpia, mutta sheltin kanssa voi harrastaa myös esimerkiksi tottelevaisuuskokeita, koiratanssia, metsäjälkeä ja paimennusta. Rotuna sheltti on suhteellisen terve ja pitkäikäinen, omistajansa uskollinen elinkumppani!

Neelan kuvia havainnollistamaan nykypäivän shelttiä

Koulutuksen ABC

Postaus, joka on lojunut jo ikuisuuden.

Sanotaan, että hyvin käyttäytyvä koira on kuin sivistynyt ihminen. Ihmiset sivistyvät koulussa, koirat koulutuksessa. Eihän lapsikaan ole syntyessään valmiiksi sivistynyt eikä välttämättä koskaan jos lasta ei opeteta, sama pätee koiran käyttäytymisessä. Vaikka koiran kouluttaminen ei ole mitään rakettitiedettä vaatii se hyvältä kouluttajalta ainakin johdonmukaisuutta, ajoituskykyä sekä joustavuutta. Näillä ominaisuuksilla edistetään koiran nopeaa oppimista, mutta mitä nämä kaikki sisältää?

Johdonmukaisuus 

Koiran koulutuksen tarkoituksena on, että koira käyttää omaa päätään, sillä on hauskaa ja se ymmärtää kouluttajaa ja juuri näiden asioiden takia meidän tulee olla johdonmukaisia. Johdonmukaisuus ei tarkoita ankaraa asioihin puuttumista vaan sitä, että koiralle annetaan selkeitä ja yksiselitteisiä käskyjä ja merkkejä, joita noudatetaan kokoajan eikä tilanteen mukaan katsoen. Esimerkkinä haluat opettaa koirasi istumaan aina ennen tien ylitystä. Jotta koira oppisi tämän mahdollisimman nopeasti harjoitus tulisi tehdä aina ennen tien ylitystä tilanteeseen katsomatta. Autolija antaa teille tilaa ja auton takana on pitkä jono, silti sinun tulee ennen tienylitystä käskettävä koirasi johdonmukaisesti istumaan oli autoilijoiden odoitettava kuinka kauan tahansa. Tämä ei ole aina helppoa.

Ajoituskyky

Koirat oppivat aivoissa tapahtuvien asioiden yhdistymisen eli assosiatiivisen oppimisen avulla. Jotta koira osaisi yhdistää palkan ja toivotun käytöksen tulee palkan tulla juuri sillä hetkellä kun koira toimii oikein. Jo kahden sekunnin viive yhdistää palkkaamisen toimintaan, jota ei toivottu. Oikea ajoituskyky on siis todella tärkeää ja vaikka hieman hölmöltä kuulostaa sitä kannattaa välillä harjoitella ilman koiraakin. Kyllä, kuivaharjoittelua namin ottamista taskusta tai sen ojentamista kuvitteelliselle koiralle. Kuivaharjoittelussa voit huomata, ettet olekaan tarpeeksi nopea, vaikka haluaisit tai agilityssä et mitenkään saa koiralle makupalaa suuhun kun sen takajalat ylittävät riman, joten kannattaa opettaa koiralle jokin sana tai ele, joka viittaa toivottuun käytökseen ja palkan saamiseen. Esimerkiksi "hyvä" tai eleenä käden laittaminen taskuun juuri oikealla hetkellä. Myös naksutin on mainio apuväline tässä. Muista kuitenkin palkita koira aina kehun tai eleen jälkeen!

Joustavuus

Jokaiseen harjoitukseen löytyy varmasti melkeinpä yhtä monta opetustapaa kuin opettajaakin ja mitä enemmän tapoja tunnet, sitä joustavampi pystyt olemaan koulutuksessa. Kunkin koiran ja kouluttajan tulisi löytää tiimilleen sopiva opetustapa, jotta koulutus edistyisi mahdollisimman hyvin. Hyvä kouluttaja pystyy joustamaan koulutuksen eri vaiheissa. Esimerkiksi yksittäisissä koulutusvaiheissa seuraavasti. Olet suunnitellut etukäteen jonkin tempun opettamisen eri vaiheet, mutta koirasi ymmärtää idean kuviteltua nopeammin ja näin ollen pystytte ehkä hyppäämään muutaman opetusvaiheen ylitse. Toisaaltaan voi käydä myös niin, että siirtyminen seuraavaan vaiheeseen on liian nopeaa tai jossakin vaiheessa joudutte aloittamaan opetuksen uudelleen ihan alusta, silloin on oltava joustava ja mennä koiran oppimisen mukaan. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei liika joustaminen tai useiden eri opetustapojen käyttäminen ole hyvästä vaan täytyy myös muistaa olla johdonmukainen ja edetä rauhallisesti opetusvaiheissa.

Aina koiran ehdoilla!
Loppuun haluan vielä muistuttaa, että koiran koulutuksessa kaiken on tapahduttava koiran ehdoilla! Sitä ei saa pakottaa mihinkään vaan koira tulee houkutella koulutukseen sille mieleisellä tavalla, esimerkiksi namien tai lelun avulla. Koulutushetkien tulisi olla aina iloisia ja harjoitukset lopetetaan aina onnistuneisiin suorituksiin.

Miksi sheltti?

Ollessani eskari-ikäinen eli noin 11 vuotta takaperin tutustuin kaveriini, joilla oli tuolloin sheltti. Silloin tämä kyseinen sheltti oli vain parhaan kaverini koira ja meidän cavalierin "bestis" eli en siis tuolloin vielä ajatellut, että haluaisin tulevaisuudessa itselleni sheltin. Itseasiassa saatoin ajan myötä jopa ajatella, että onpa ärsyttävä koira kun ei koskaan osaa olla hiljaa. Todellinen shelttirakkaus hiipi vähitellen vuonna 2010 samaisen kaverin kautta, kun hän alkoi lenkittämään ehkä maailman ihaninta shelttiä. Mili oli kuin unelmakoira. Rauhallinen ja kiltti, mutta innoistui pienestä. Se ei haukkunut juuri koskaan ja se oli niin kaunis koira. Olisin voinut ottaa Milin milloin tahansa itselleni, jos olisin sen vain saanut. Tiesin ja olin kuitenkin nähnyt miten haukkuherkkiä sheltit yleensä ovat, joten shelttihaave pyöri pitkään lähinnä vain Milin ympärillä.

Mellin rodun päätti äiti, mutta jos tuolloin 2011 kesänä olisin saanut päättää rodun, meille olisi luultavasti tullut englannin- tai walesinspringerspanieli, vaikka shelttikin oli jo tuolloin vaihtoehtona. Mellin myötä sain paljon lisää koirakokemusta ja opin paljon uutta, sillä koulutin sen lähestulkoon yksin. Tottakai monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta virheistä oppii ja viisastuu. Pienempinä ehkä luettiin eri koirarotujen rotumääritelmiä ja luultiin, että jokainen yksilö on juuri sellainen kuin rotumääritelmässä sanotaan. Mellin kanssa todellisuus tuli hyvin esiin, koirat eivät synny kuin tehtaalla mallikappaleiden jatkona. Tässä iässä ymmärsin jo, että monet asiat riippuvat koiran koulutuksesta, joten koiran haukkuherkkyys tai pidättyväisyys rotumääritelmässä ei ollut enää mikään ongelma.

Kun vihdoin oman koiran hankinta tuli ajankohtaisemmaksi oli selvää, että haluan sheltin. En tarkalleen muista missä vaiheessa päätös varmistui mielessäni mutta sen jälkeen en luistanut rotuvalinnasta edes ajatuksen tasolla. Shelteissä minua miellyttää niiden aktiivisuus, iloisuus ja ystävällisyys. Sheltit ovat mainioita harrastuskoiria ja niiden ulkonäkö ja koko ovat mieleeni. Pikku koiraroduista en oikeastaan pidä kuin cavaliereistä, shelteistä ja corgeista. Nyt ei siis humioida edes muiden rotujen yksilöitä ja näistä kolmesta sheltti oli minulle paras vaihtoehto. Isoista koiraroudista löytyy sitten useampikin minua miellyttävä rotu ja ensimmäisenä mielessäni on belgianpaimenkoira malinois, jota en kyllä uskalla edes harkita vielä moneen vuoteen, jos edes koskaan. Varsinkaan opiskelujen aikana mulla ei olisi mitenkään tarpeeksi aikaa käyttölinjaiselle työkoiralle enkä tiedä olisiko minulla vielä rahkeita niin vaativan koiran kouluttamiseen ja veisihän niin iso koira paljon enemmän rahaakin.

Nyt kun elämää sheltin kanssa on takana jo muutama kuukausi, en voisi olla tyytväisempi rotuvalintaan tai siihen millaisen yksilön sainkaan. Neela on ihan mielettömän ihana koira ja sen energisyys ja pieni itsepäisyys tuo sopivaa haastetta koulutukseenkin, vaikka helppohan tuo tähän asti on ollut. Ainakin tällä hetkellä musta tuntuu, etten tarvitse tulevaisuudessa elämääni kuin shelttejä. Tää rotu on vienyt mun sydämen.♥

Korvat kurttuun

Tästä aiheesta olen yrittänyt löytää kaiken mahdollisen tiedon googlettamalla ja jonkin verran sheltti-ihmisiltä kysellen, mutta tietoa olen saanut loppu peleissä aika niukasti. Kyseessä on siis sheltin korvat, joiden tulisi rotumääritelmän mukaan taipua 1/3 verran alaspäin, mutta valitettavasti joillakin ne pyrkivät kovastikkin pystyyn varsinkin hampaiden vaihtuessa sekä koiran tullessa sukukypsäksi. Tällöin korvia voidaan auttaa asettumaan oiken eri keinoin. Nyt haluan siis jakaa kaiken vähäisen tietoni ja kokemukseni seuraaville korvien kanssa taistelijoille.

Luovutusikäisenä kasvattaja sanoi Neelalla olevan hyvät korvat, mutta antoi vinkkejä painojen laittoon, jos ne pyrkivät myöhemmin pystyyn. Pian kotiutumisen jälkeen päästiinkin sinitarraostoksille. Sinitarran avulla sain korjattua korvien asennon, mutta muiden kokemuksia lueskellen puhuttiin, että painojen liikkuessa (esim. kun koira juoksee) korvan rusto vain vahvistuu ja voi pyrkiä entistäkin kovemmin pystyyn, varsinkin jos painoa on liikaa. Painon tulee siis olla mahdollisimman kevyt ja se tulisi painaa korvan kärkeen kiinni korvakarvoja hyödyntäen. Painoina voidaan käyttää mm. sinitarraa, purkkaa tai painosalvaa.

Muita korvien taitto konsteja ovat ainakin liimaus, teippaus ja glyseroli. Liimauksesta olen kuullut paljon hyvää ja sillä ollaan saatu usein aikaan hyviä lopputuloksia, mutta väärin liimattuna myös huonoja. Glyseroli taas on apteekista saatavaa nestettä, joka pehmentää korvan rustoa ja näin ollen auttaa oikean asennon saavuttamisessa. Sitä voidaan käyttää yksittäin tai laittaa ennen liimausta. Glyserolia laitetaan siihen kohtaan, josta halutaan korvat taittuvan. Korvien teippaamiseen en ole tutustunut yhtään.

Vas. luovutusikäisenä korvat ilman painoja. Oik. ~10vk korvat alkoivat nousemaan.

Vas. korvissa sinitarrapainot Oik. juhannuksena sinitarrat tippuneena.

Liimauksissa mua pelotti, että liimaan korvat aivan väärin ja on oli epäselvyyksiä mitä liimaa kannattaisi käyttää. Päätin ostaa vielä ennen liimauiluja glyserolia, mutta apteekissa meitä sattui palvelemaan shelttejä omistava nainen, joka kannusti myös liimaukseen ja vinkkasi meille maitoliimasta, jota käytetään yleensä näissä jutuissa. Seuraavaksi lähdettiin metsästämään kyseistä maitoliimaa, mitä hiton maitoliimaa, häh? Loppujen lopuksi löydettiin liima K-raudasta. Vieläkään en tiedä mitä se maito siinä liima-sanan edessä merkitsee, mutta tietääkseni tämä liima on ainakin turvallista ja pitävää, mikä on tärkeintä. Korvat voidaan liimata ainakin kahdella eri tavalla 1) laittamalla liimaa korvan kärkeen ja painamalla suoraan alas 2) liimataan korvan sisäreuna kiinni taittaen halutusta kohdasta. Jos korvat lähtevät "leviämään" ulospäin, voidaan ne liimata pään päältä yhteen ns. sipuliliimauksella. Koska olin vielä youtube videoiden ja ohjekuvien jälkeen epävarma miten liimaus käytännössä tapahtuu, en uskaltanut alkaa sörkkimään sen enempää. Onneksi kaverini tuttu osaa homman, joten lähdettiin heillä pyörähtämään. Sain hyvät ohjeet kädestä pitäen ja nyt on Nepsulla hienot liimakorvat ja mulla homma hallussa! Liimaukset näyttää kestävän eikä häiritse yhtään menoa, tosin kuin sinitarrat irtoili vähän väliä ja näytti silloin tällöin ärsyttävän. Suosittelen siis itsekkin ehdottomasti liimausta, mutta ensikertalaisena kannattaa kääntyä osaavan ihmisen puoleen. Neelan korvat liimattiin 2) esimerkin tapaan. Liimaa laitettiin ihan hitusen korvan sisäreunaan josta korva taitetaan ja taitettin vain alaspäin. Neelan korvat ovat hyvin asettuneet, joten niitä ei tarvinnut liimata ylhäältä yhteen. Maitoliima on aika vetistä, joten kannattaa olla varovainen, sitä voi turahtaa yhtäkkiä kamala määrä. Ihan pieni määrä riittää! Paina korvaa kevyesti n. 30-60 sekuntia.

Vas. Liimauskohdan hahmotusta Oik. Neelan korvat liimattuna (anteeksi kännykkäkuva)

Mielestäni koko korvien liimailu on turhaa ja hieman vastenmielistä, mutta pakko kait se on yrittää, jos näyttelyissä aijotaan tulevaisuudessa pyöriä. Itseasiassa mielestäni Nepsu olisi ehkä jopa söpömpi pystykorvaisena tai varsinkin jos toinen koira olisi pystyssä ja toinen rotumääritelmän mukaisessa asennossa, mutta tälläistä kun ei hyväksytä. Mielestäni on hölmöä, että näyttelyistä saadaan hylätty korvien väärästä asennosta, sillä korvien asento ei todellakaan ole nykypäivänä shelteillä itsestäänselvyys (onko koskaan edes ollut)? Noh, en oikeastaan ymmärrä näyttelyjä muutenkaan, mutta en haluaisi pilata agilityvalio mahdollisuutta pelkästään korvien takia ja eihän sitä tiedä jos se näyttelykäpränen vielä joskus puraisisi.

Loppuun tiivistelmä:

• Sheltin rotumääritelmän mukaisten korvien saavuttamiseksi joillain yksilöillä joudutaan auttamaan korvien oikean asennon saamista.
• Korvat pyrkivät yleensä pystyyn erityisesti maitohampaiden vaihtuessa ja koiran tullessa sukukypsäksi. Apuja joudutaan pitämään yleensä vuoden ikään asti tai jopa pidempään.
• Keinoja oikean asennon saavuttamiseen ovat mm. painot, teippaus, liimaus tai glyseroli. 
• Painoina käytetään yleensä sinitarraa, purkkaa tai koirille tarkoitettua painosalvaa.
• Liimoina käytetään yleensä maitoliimaa mm. Casco tekstiililiimaa, jota saa ainakin rautakaupoista.
• Ensimmäistä kertaa korvia liimatessa suosittelen pyytämään osaavalta ihmiseltä apua.
• Liimaa tulisi laittaa vain koiran korvakarvoihin, ei korvan ihoon.
• Tarvittaessa korvat voidaan liimata vielä pään päältä yhteen, jolloin muodostuu ns. sipuliliimaus.
• Netistä löytyy ohjeita korvien liimaamiseen mm. videona  täältä ja kuvana täältä.
• Glyseroli on apteekista saatavaa nestettä, jota sivellään koiran korvaan haluttuun taittokohtaan, oikean asennon saavuttamiseksi. Kyseistä nestettä voidaan käyttää myös saippuakuplien vahvistamiseksi, hah!

Neelan korvat liimattu 24.6.2014.

Paljonko koira maksaa?

Koiranpentujen hinnat vaihtelevat paljon roduittain ja täytyy myös muistaa, että koiraa hankkiessa rahaa menee itse pennun lisäksi myös sen tarvikkeisiin ja rokotuksiin. Monesti ehkä ajatellaan, että pennun hinnan lisäksi pärjätään parilla satasella, mutta todellisuudessa pentuajan tarvikkeisiin ja ensimmäisiin rokotuksiin voi mennä helposti sama määrä mitä koira maksoi tai enemmänkin. Nykypäivänä rotukoirien hinnat vaihtelevat yleensä 1000-2000 euron välillä, riippuen toki rodusta.

Ennen pennun tuloa taloon tulisi ostaa ainakin ruoka- ja juomakuppi, peti, muutama lelu, kampa ja/tai harja, kynsisakset sekä panta ja hihna. Varsinkin isojen koirarotujen pennut kasvavat huimaa vauhtia, joten pentupantoja saattaa joutua ostamaan useamman eri kokoa pennun kasvaessa koko ajan. Tietysti joissain asioissa pystyy säästämään hieman, kuten leluja pystyy tekemään itse vaikkapa rikkinäisistä sukista ja pediksi kepaa viltti tai vanha täkki. Kannattaa myös hyvissä ajoin ennen pennun tuloa alkaa säästämään sanomalehtiä, jotka ovat hyviä pennun pissa-alustoja. Talvella kotiutuvalle pennulle täytyy usein ostaa myös talvimantteli tai vastaava, sillä pieni pentu paleltuu herkästi. Niitäkin voi kasvun aikana tarvita useamman, mutta niitä voi löytää halvalla mm. netin myyntipalstoilta tai alekoreista.

Kotiutumisen jälkeen koira rokotetaan yhteensä kolme kertaa. Ensimmäisen kerran pennun ollessa 12 viikkoinen ja toisen kerran 16 viikkoinen. Kolmas rokotus annetaan koiran ollessa vuoden ikäinen. Eläinlääkäristä ja paikkakunnasta riippuen rokotukset vaihtelevat 60 euron puolin ja toisin. Koirille myös sattuu ja tapahtuu, toisille enemmän ja toisille vähemmän, jolloin saatetaan joutua kääntymään eläinlääkärin puoleen useastikkin. Eläinlääkärikulut ovat nykypäivänä suuria, vaikka kyse ei olisi suurestakaan asiasta. Kannattaa siis olla aina vähän säästössä "koirarahaa" yllättävien menojen varalle.

Kaikista eniten rahaa menee kuitenkin koiran ruokaan. Ei ehkä pentuaikana se suurin menoerä, mutta tulevaisuudessa luultavasti kyllä. Tietysti koiran ruokiakin on eri hintaisia, mutta myöskin eri laatuisia. Varsinkin pentuna on tärkeää huolehtia, että koira saa tarvittavat ravintoaineet. Tietysti tämä on tärkeää myös tulevaisuudessa! Ihmisten tavoin koiratkin voivat olla allergisia tai sairaita, jolloin voidaan tarvita erityisruokavaliota. 

Laskeskelin hieman mitä Neelan pakolliset ensitavarat maksoi, jotta olisi helpompi hahmottaa kuinka paljon mikäkin maksaa. Apuna Musti & Mirri nettikauppa, sillä suurin osa tavaroista on sieltä ostettu. + kohdassa tarvikkeet, jotka olisimme ostaneet, jos niitä ei olisi löytynyt valmiiksi jo kotoa. Itse olen suorastaan hullu ostelemaan koirakamoja, joten listassa ei todellakaan ole kaikki mitä ennen Neelan tuloa ostin tai mitä ensimmäisinä viikkoina olen ostanut. Näillä tavaroilla kuitenkin pärjäisi Neelan kaltaisen koiran kanssa. Isommille koirille tietysti kalliimpaa ostaa tavaroita ja pienemmälle voi olla halvempaa.

Ruokakuppi 10.90€

Juomakuppi 16.90€

Kupin alunen 5.90€

Lelut 1, 2, 3, 4 ~24€

Panta 12,90€

Hihna 21.90€

Peti 42.90€

Harja 9.90€

+Karsta 9.90€

+Metallikampa 9.90€

+Kynsisakset 9.90€

+ lisää leluja

Lisäksi ruokasäkki 33€

yht. 198€

Tästä päästäänkin vasta aiheeseen, jonka takia postausta aloin väsäämään, sillä joku lukijoista on jo ehkä huomannut bannerin alle tulleesta "rahanmeno" -sivusta. Yritän parhaani mukaan listata sinne koiriin menevät kulut ja laskeskella kuun lopussa, mihin ja kuinka paljon sitä rahaa oikeastaan kuluu. Viime kuukausina on tullut osteltua kaikenlaista hyödyllistä ja ei niin hyödyllistä, joten nyt on tiukka säästökuuri käynnissä eli menot tulevat olemaan varmasti vain pakollisia. Rahan meno sivulle pääset TÄSTÄ.

Ärräpäät lentelee

Jokainen koiranpennun omistaja tietää, ettei pennut ole vain söpöjä ja pieniä karvapalleroita, jotka syövät ja nukkuvat usein. Yleensä ulkopuolisillekkin kerrotaan vain ne hyvät ja hauskat hetket ja saatetaan unohtaa kaikki "negatiivinen" omasta pallerosta. Itsekkin tulee usein ylistettyä Neelan rohkeutta ja reippautta eikä mainittua niitä omien ärräpäiden syitä. Blogiinkin tulee useimmiten kirjoitettua kuinka hieno koira oli tänään sen siasta, että kirjottaisi kuinka rasittava pentu oikeasti oli. Pennun omistajat, kuulostaako tutulta?

Yritin muistella Mellin pentuaikaa ja nimenomaan niitä ärsyttäviä hetkiä niilta ajoin. Mitä muistan? Melli oppi todella nopeasti sisäsiistiksi, se oppi nopeasti uutta ja sen kanssa oli kivaa viettää kaikki päivät äidin ollessa töissä ja isosiskon pyöriessä tallilla. Kuulostaapas negatiiviselta. Miksi äiti sitten kertoi Neelan ansiosta tulleiden ensimmisten ärräpäiden jälkeen kuinka olin uhonut Mellin pentuaikana, etten halua enää ikinä pentu meille? Tässä tulee hyvin esille, että ne hyvät muistot jäävät todellakin paremmin mieleen kuin huonot.

Vaikka hyvistä hetkistä on aina kivempi kertoa, haluan kuitenkin muistaa millaista se pentuaika voi pahimmillaankin olla. Joten mistä ne päivittäiset ärräpäät johtuu? Pakko mainita, että yleensä mulla on aika hyvät hermot enkä todellakaan ota asioita vakavasti kävi sitten oikeastaan mitä vain. Tässä vaiheessa äiti ja isosisko saattaisivat nauraa huutonaurua, mutta oikeasti, on mua paljon heikkohermoisiampiakin ihmisiä, jotka pimahtavat koiran syödessä kaukosäätimen tai muuta vastaavaa. Myönnettäköön, ehkä juuri sillä hetkellä kun jotain odottamattoman ikävää tapahtuu saattaa aika helposti lentää muutama ärräpää, mutta pian osaan nauraa asialle ja tämän takia ehkä ne ikävät hetket Mellinkin pentuajasta on unohtuneet sillä ne ovat muuttuneet nopeasti "hauskoiksi". Eniten niitä ärräpäitä tulee kuitenkin väsyneenä.

Eniten ärräpäitä ja huokauksia lentää ehkä sisäsiisteyden, ainaisen ylienergisyyden/riehumisen ja huolen takia. Eihän Neelan ikäisen pennun todellakaan tarvitse osata tuossa iässä olla vielä sisäsiisti, mutta Mellistä mulle on jäänyt niin vahva kuva siitä miten nopeasti se oppi sisäsiistiksi ja jätöksiä siivotessa mulle tulee usein yökkörefleksi, joten eihän se koskaa kivaa ole. Ensimmäisinä viikkoina varsinkin se heti ulkoa tulemisen jälkeiset pissat matolle taikka juuri ehjän sukkaparin löytymisen jälkeen astuminen siihen lätäkköön tuottaa usein ärräpäitä, vaikka sitä ei saisi huomioida, jonka jälkeen tulee ne oman epäonnistumisen tuomat ärräpäät.

Ainaisesta ylienergisyydestä sen verran valitettavaa, kuinka se on todellakin ainaista. Tälläkin hetkellä koirat ja kissa nukkuvat sikeästi yhdessä kasassa ja vain Mellin kuorsaus kuuluu. Osataan meillä siis rauhoittuakin, mutta oikeesti vasta sen hurjan shown jälkeen. Aamulla taas mentiin tavarat lentäen, kakara haukkuen ja Melli muristen ympäri taloa. Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas omistajan ärräpäät lentää kun se ei osaa lopettaa.. Ei mua niiden riehuminen haittaa pihalla taikka sisälläkään, mutta kun ne ajoittautuvat aina aikaiseen aamun, jolloin kaikki on väsyneitä tai yrittää vielä nukkua tai iltaan kun olisi jo aika rauhoittua. Vielä kun joukossa on räksyttävä paimen, suuri virtahepo, joka ei meinaa mahtua mistään ilman, että huonekalut liikkuu ja hullu kissa joka liukuu pöytiä pitkin tavarat lentäen.

Kolmas eniten ärräpäitä tuottava aihe on huoli. Pentu ei syö kunnolla moneen päivään tai se ontuu. Alussa Neela söi todella huonosti, mutta onneksi nyt ruoka maistuu jo hyvin! Nepsu on myös mahdottoman kova menemään ja hyppimään joka paikkaan ja myös joka paikasta ales. Välillä terassilla riehuessa on jäänyt tikku anturaan ja välillä tassut tärähtää maahan sillä voimalla että pentu inahtaa. Mulle tulee heti kamala paniikki murtuko sen tassu, pitääkö se nyt amputoida, sillä on varmaan selkä tai lonkat **skana, koska kyse on pienestä herkkäluisesta pennusta ja varsinkin sheltit on niin "hentosia", että saa aina varoa ja kauhistella. Mitää pahempaa ei koskaan ole kuitenkaan sattunut (koputtaa puuta) mutta sitä vaan huolestuu heti kun Mellin kanssa on tottunut, ettei pienestä inahdeta. Silloinkin ärräpäät lentää, kun aina pitää mennä niin kovaa ja pelotella sohvan selkänojan päällä huojuen, ihan kun tuo pentu lällättelis sieltä että "lälläslää mä saatan kohta täältä hypätä jos et äkkiä tuu nappaamaan mua, juoksejuokse".

Sinäänsä saan olla onnellinen, ettei meillä muut kuin kissa ole osoittautuneet koskaan tuhontekijöiksi. Melli taisi yhden ratsastuskypärän pistää palasiksi ja jotain pientä pureskella, mutta sohvat ja huonekalut ovat jääneet rauhaan. Tähän asti Neelan kanssa ollaan menty samoilla linjoilla, vain jotain pientä ollaan pureskeltu. Toivottavasti jatkossakin jätetään isommat tuhot tekemättä.

Neelan tuhot alle 4kk vanhana:

 Siilistä tehtiin naku, yrttit tunnistaa ilman nimiäkin ja tänä aamuna hengari kärsi kun kukaan ei kerennyt leikkimään.

Millainen koiranomistaja olen?

Ennen ajattelin koiran ehkä enemmänkin leppoisana kaverina ja lenkkiseurana, jonka kanssa pärjää yhdellä pannalla ja hihnalla sekä parilla lelulla läpi sen elämän. Koira on enemmänkin ihmisen kaveri kuin ihminen koiran palvelija. Koiran kanssa pystyy elämään omistajan ehdoilla, eikä kaikkea tarvitse suunnitella koiran mukaan. Matkalle lähdetään jos lähdetään ja koira viedään siksiaikaa jonnekkin hoitoon. Ajattelutapani on kuitenkin hieman muuttunut tästä, johtuen varmasti siitä, että ennen asiaa ajateltuani olin nuorempi ja meillä oli vanha, kaikkien kaveri ja kaikkeen suostuvainen/sopeutuvainen cavalieri. Sille riitti rapsuttelut ja lyhyet pissalenkit. Se oli niin pieni ja kiltti, joten sitä ei juurikaan tarvinnut koskaan kouluttaa.

 miss you, Ada♥

Ison ja vaativamman koulutuksen tarvitseva labbis ja ikioma koira on kuitenkin opettanut minut hieman erilaiseksi koiranomistajaksi kuin vaikka viisi vuotta takaperin. Nykyään ajattelen koiran tietysti edelleen ihmisen kaverina, mutta pidän itseäni myös koiran "palvelijana" tai siis, minun tehtävä on asettaa koirille säännöt ja tarjottava sille mitä se tarvitsee. En myöskään voi mennä ja tulla miten haluan vaan koirat rytmittävät elämäni aika pitkälle. Mielestäni koiralla ei pidä olla aina tiptop pannat, hihnat ja omat vermeet jokaiseen juttuun, mutta pakko myöntää, että nykyään tulee ostettua aika usein koirille kaikenlaista vaikka entisiäkin voisi hyödyntää ja pistän aina koirien tarpeet omieni edelle.

Voisin sanoa itseäni melko rennoksi koiranomistajaksi, vaikka äiti saattaisi olla erimieltä, sillä itse hän on maailman kiltein ja lepsuin ihminen jonka tiedän. Sallin koirille sohvalla ja sängyllä makoilut, mutta en kuitenkaan itse istahda lattialle, jos koirat ovat vallanneet sohvan vaan käsken koiran poistumaan (ainakaan kovin usein). Opetan koirat poistumaan tilasta käskystä, esim. jos kerjääminen ruuanlaitossa menee liian pitkälle (hyppimiseksi tai haukkumiseksi). Kotona meillä on siis suhteellisen rento meinikin, mutta tarvittaessa siihenkin puututaan ja koirien tulee totella.

Lenkeillä ja vieraissa paikoissa ollaan sitten hieman tiukempia. Mulle on todella tärkeää, että koirat tottelevat hyvin, jotta niiden kanssa on helppo liikkua ja mennä eri paikkoihin. Koirallakin on paljon mukavempaa kun omistajalla on mukavaa olla koirien kanssa ja kenelleppä olisi mukavaa mennä julkisilla paikoilla täysin tottelemattoman koiran kanssa. Kaksi tärkeintä käskyä mun mielestä on luoksetulo ja perusasento. Luoksetulo kun on sataprosenttista koira tulee aina luokse, karatessa ja vapaana ollessa. Perusasennossa taas koira on hyvin hallussa ja "turvassa". Tästä voi saada kuvan, että meidän koirat tottelevat aina sataprosenttisesti ja käyttäytyvät erityisen hyvin, ehei. Neela on ensinnäkin vielä niin kakara, joten näitä vasta opetellaan. Mellin taas on niin energinen ja sählä, mutta tottelee kuitenkin melko hyvin. Melli on todella oppivainen joten sillä olisi todellakin potenttiaalia käyttäytyä "täydellisesti", jos vain jokainen perheenjäsen vaatisi siltä yhtä paljon..

Tästä päästäänkin asiaa, josta voisin mäkättää äidille jatkuvasti. Tiedän, että myös äiti haluaisi Mellin ainakin kulkevan nätisti hihnassa, poistua (esim. keittiöstä) kun käsketään sekä lopettaa pöydille hyppimisen. Miksi koiraa ei sitten voida opettaa näihin tapoihin, silloinhan koirallakin olisi mukavempaa. "En mie haluu sitä torua" ÄRRRRR, että voi suututtaa! Okei, oon jo lopettanut mäkättämisen, sillä se ei ole auttanut mitään ja tehnyt Mellin kanssa mahdollisimman paljon töitä, että se käyttäytyisi ainakin minun kanssa niin kuin haluan, mutta tietysti se on koiralle sekavaa kun kaikki vaatii eri asioita. Parhaiten Melli kuitenkin mua tottelee, koska oon aina vaatinut siltä samat asiat, enkä toisena päivänä sitä ja toisena päivänä tätä. Aina se äiti jaksaa tätäkin ihmetellä, vaikka en tajua miksi. Tässä tulee taas hyvin Mellin oppivaisuus esille, sillä ainahan sanotaan, että mikä kerran koiralle sallitaan se on aina koiralle sallittua.

Meillä koirat eivät koskaan ole tuhonneet juurikaan mitään, johtuen aika varmasti siitä, että niille tarjotaan tarpeiden mukaan aktiviteettejä. Ajattelen usein itseni koirien asemaa ja mietin sitten mitä niiden kanssa tehtäisiin. Asettaudutaanpa energisen koiran asemaan. Sinulla on todella tylsää ja haluaisit tehdä jotain, mutta mitään tekemistä ei ole tarjolla. Makaat suurimman osan päivästä sisällä, päästen välillä vessaan ja syömään. Jos tätä jatkuu pitkää tulisin ainakin itse hulluksi. Niin varmasti koirakin ja alkaisi keksiä itse tekemistä esim. kaukosäätimien pureskelua ja kenkien mutustamista. Sitten omistaja tulee kotiin ja alkaa raivoamaan koiralle sen keksittyä itselleen aktiviteettejä, koska kukaan muu ei sitä sille tarjoa. Haloo ihmiset, oma vika. Monesti kuulee myös koiranomistajien sanovan, ettei ole aikaa käydä koiran kanssa harrastuksissa tai ei meidän Fifi tykkää namien etsimisestä. Älkää hankkiko koiria jos niihin ei ole aikaa tai jos et ole valmis etsimään juuri sinun koirallesi oikeaa aktiviteettiä. Itse aktivoin koiria harrastuksilla (agi, toko, mätsärit) sekä käydään paljon kaverikoirien kanssa lenkeillä ja päivittäin keksin koirille jotain pientä kivaa esim. namien etsimistä tai uusien temppujen opettelua.

Agility säännöt

Agility-harrastuksen voi periaatteessa aloittaa jo luovutusikäisen pennun kanssa sillä agilityyn sisältyy paljon muutakin kuin esteiden hyppimistä ja ratojen suorittamista. Perusasiat joita pennun kanssa voi harjoitella ovat mm. paikalla olo, luoksetulo ja leikkiminen. Kuitenkaan kunnon agility-harrastusta ei tule aloittaa ennen pennun saavutettua aikuiskokonsa. Useimmissa agilityryhmissä alaikäraja on vuoden, joissakin jopa puolitoista vuotta.

Agilityssä kisataan kolmessa eri säkäluokassa, jotka määräytyvät nimensä mukaisesti koiran säkäkorkeuden mukaan. Mini-koirat ovat alle 35cm. Medi-koirat 35-43cm ja maxi-koirat vähintään 43cm. Myös hyppyesteiden korkeudet vaihtelevat säkäluokkien mukaan. Minit kisaavat 25-35cm. Medit 35-45cm ja maxit kisaavat hypyillä, joiden korkeus on 55-65cm. Kontaktiesteet ovat kaikissa säkäluokissa samat.

• Mini-koirat säkä alle 35cm. Hyppyesteet 25-35cm korkeita.
• Medi-koirat säkä 35-43cm. Hyppyesteet 35-45cm korkeita.
• Maxi-koirat säkä vähintään 43cm. Hyppyesteet 55-65cm korkeita.

Agissa esteet jaetaan eri esteluokkiin, hyppyesteet, kontakti- ja muut esteen. Hyppyesteisiin sisältyy aita, sarjaeste, okseri, muuri, pituushyppy ja rengas. Kontaktiesteitä ovat A-este, puomi ja keinu. Muita esteitä ovat kepit, pöytä ja tunnelit. kepit saavat esiintyä radalla vain kerran.

Kontaktiesteet (A-este, puomi ja keinu)

Agilityradat jaetaan perus- ja hyppyratoihin. Hyppyradalla ei ole kontaktiesteitä eikä pöytää ja esteet suoritetaan numerojärjestyksessä ennaltamäärätyssä maksimiajassa. Radalla peräkkäisten esteiden väli on 5-7m. Sarjaesteessä esteiden etäisyys määrrittyy säkäluokkakohtaisesti. Mineillä 2m, medeillä 3m ja makseilla 4m, sarjaesteiden tulee olla suorassa linjassa. Ensimmäisenä ja viimeisenä esteenä saa käyttää vain ja ainoastaan hyppyestettä. viimeinen este voi olla myös okseri. Radan pituus on noin 100-200m ja esteitä on 15-20 kappaletta, joista vähintään seitsemän tulee olla hyppyesteitä. Radassa pitää olla myös kaksi suunnan muutosta. I-luokan radalla saa olla maksimissaan kolme kontaktiestettä. Luokissa II ja III kontaktiesteitä saa olla korkeintaan neljä.
Ennen agilitykisaa ohjaajat tutustuvat rataan, ilman koiraa, noin viiden minuutin ajan. Lähtömerkin jälkeen ohjaaja saa luvan ohjata koiransa radan läpi koskettamatta koiraan tai esteisiin. Ajanotto aloitetaan koiran ylitettäessä lähtölinjan ja lopetetaan koiran ylittäen maalilinjan. Koiralla ei saa olla pantaa tai valjaita rataa suorittaessa! Vähiten virhepisteitä saanut koirakko voittaa, pisteiden mennessä tasan voittaa vähiten virheitä radalla tehnyt ja jos nämäkin ovat tasan, voittaa nopeamman ajan saanut koirakko.

Hylkäävän suorituksen koirakko saa jos..

• koira suorittaa väärän esteen.
• koira aloittaa esteen suorittamisen väärästä suunnasta.
• koira kieltäytyy radalla kolmannen kerran.
• koira tekee tarpeensa radalle tai poistuu radalta tai ei ole ohjaajan hallinnassa.
• maksimiajan ylittäytyessä.
• koiralla on panta tai valjaat radalla.
• ohjaaja hyppää esteen yli.
• ohjaajalla on kädessään makupala tai lelu joka häiritsee koiran suoritusta.
• sopimaton käytös koiraa tai tuomaria kohtaan.
• koira näykkii ohjaajaa jatkuvasti

Agilityssä lasketaan myös virhepisteitä. Ihanneajan ylityksestä tulee 1 virhepiste/sekunti ja ratavirheestä 5 virhepistettä.Ratavirheitä ovat seuraavat:

• kieltäytyminen
• koiran koskettaminen
• ohjaaja koskee estettä
• ohjaaja kulkee lähtö- tai maalitolppien välistä
• riman tai muurin pudotus
• kontaktivirhe
• koira ei pysy pöydällä 5 sekuntia
• pujottelun aloitus väärältä puolelta, kieltäytyminen

Kieltäytymisvirheissä on palattava suorittamaan este ennen radan jatkamista, muuten hylätään. Kolmesta kieltäytymisvirheestä saman radan aikana kuitenkin hylätään. Pujottelun aloitus väärin on myös hylkäys (pujottelussa ensimmäisen kepin on jäätävä koiran vasemmalle puolelle). Muissa virheissä seuraa 5 virhepistettä, mutta ohjaaja ja koira jatkavat radalla etenemistä normaalisti. 

Pujottelussa voi saada vain yhden ratavirheen keppivälin ohittamisesta, mutta kaikki ohitukset tulee kuitenkin korjata! Jokainen väärä aloitus kepeillä eli kieltäytyminen rangaistaan kuitenkin kieltovirheellä. Pujottelussa maximivirheet ovat siis 2x kieltovirhe + tavallinen virhe (kolmannesta kiellosta hylätään).

Pituushypyssä ratavirheitä tulee jos koira kaataa osia tai astuu osien väliin tai esteen osalle. Kieltovirhe tulee jos koira ohittaa esteen, hyppää esteen sivuun, hyppää esteen sivusta, pysähtyy esteen eteen ta ikävelee esteen yli. Pituuden kulmakeppien kaatamisesta ei tule virhettä vaikka esteen osa kaatuu tästä johtuen.

Estesarjoissa jokainen este arvostellaan erikseen. Jos koira saa kiellon joltakin osalta esteeltä, se voi suorittaa esteen kaikki osat tulematta hylätyksi. Aidat tulee asettaa suoraan linjaan ja ne voidaan suorittaa vain kerran radan aikana.

Vas. hyppyesteet (pituus, aita, rengas ja muuri) Oik. muut esteet (putki, pussi, kepit ja pöytä)

Uros vai narttu?

Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta uros koirista ja olen aina automaattisesti ajatellut, että tulevatkin koirani ovat narttuja, mutta miksi?

 Tarkemmin miettien tähän on pakko vastata etten tiedä. Ehkä se johtuu juuri kokemattomuudesta, mutta toisaaltaan miksi olen ajatellut pysyä samassa sukupuolessa kun rakastan haasteita ja uusia kokemuksia. Kokemattomuuden vastakohta kokemus voi olla myös yksi syy miksi olen kiertänyt ajatuksen uros koirasta kaukaa. Lähimmät kokemukset uroksista eivät nimittäin ole parhaat mahdolliset, toisaaltaan myös niitä hyviäkin löytyy. Osaisin ehkä kuitenkin nimetä useamman huonokäytöksisen uroksen kuin nartun, mutta siitä ei voi koskaan syyttää koiraa vaan omistajaa! Useimmissa roduissa urokset ovat yleensä haastavampia kouluttaa kuin nartut ja siihen kun lisätään huono tai olematon koulutus on huonokäytöksisiä uroksia enemmän. Ristiriitaista.

Jos meillä ei olisi Melliä minulle olisi aivan sama kumpaa sukupuolta tuleva koira olisi. Leikkaamatonta urosta ja narttua juoksuineen en ottaisi samaan taloon, jos ajatuksena ei ole käyttää näyttelyissä tai jalostuksessa. Entä sitten leikattu uros nartun kaveriksi? Miksi ei. Tietysti kastraatio ei tarkoita sitä, että uros koiran halut ja urosmaisuus vähenisi tai häviäisi kokonaan, mutta se on todennäköistä varsinkin jos uros kastroidaan heti sen saavutettua sukukypsyyden. Mielestäni narttu on varmempi valinta toisen narttu koiran kaveriksi, vaikka monet, varsinkin uros koirien omistajat, ovat sitä mieltä että nartut eivät tule niin hyvin toimeen keskenään kuin urokset. Voi olla, mutta meillä on aina tultu hyvin toimeen ja varsinkin jos toinen tulee pentuna on epätodennäköistä etteivät koirat tulisi toimeen. Koskaan ei voi kuitenkaan olla täysin varma.

Voisin siis ottaa uros koiran, jonka leikkauttaisin saavutettua sukukypsyyden, mutta silti mielestäni narttu koira on varmempi valinta. Siedän ehkä paremmin kerran-pari vuodessa verta tiputtelevia narttuja kuin mahdollisesti päivittäin merkkailevia uroksia. Jokaisella valintansa ja tottumuksensa. Nämä ovat minun. :)

Melli vs. rotumääritelmä

Vertailin hieman Mellin yleisvaikutelmaa ja luonnetta labradorin rotumääritelmääritelmän mukaisiin piirteisiin. Selvää on ollut, ettei Melli kaikkia piirteitä täytä ja epätoivottujakin kohtia löytyy jonkin verran, mutta tässä hieman tarkempaa vertailua. Ensin ns. Mellin rotumääritelmä, jonka jälkeen suunnilleen samat asiat mitä Mellistä mainitsin, mutta vain labradorin rotumääritelmän mukaisesti. Apuna käytin labradori.fi sivuja.

Melli..
Yleisvaikutelmaltaan Melli on vankkarakenteinen, toiminnanhaluinen ja sopusuhtainen. Ominaispiirteisiin kuuluu leveä kallo, leveä ja syvä rintakehä sekä voimakas ja vankka kaula. Silmät ovat keskikokoiset, väriltään pähkinänruskeat. Häntä on tyvestä paksu ja suippenee kohti hännäpäätä ja ylettyy kintereeseen asti,  korkea-asentoinen. Karvapeite on lyhyt, tiheä ja melko karkea, hieman lainehtiva selästä. Väriltään Melli on ruskea. Säkäkorkeus n. 59cm.

Melli on luonteeltaan iloinen, uskollinen, energinen, hieman arka ja epävarma. Lapsiin kohtaan Melli on varautuva, mikä luultavasti johtuu siitä ettei se yksinkertaisesti ollut pentuna tekemisissä lasten kanssa. Melli rakastaa vettä ja aktiviteettejä sekä toisten koirien kanssa leikkimistä. Sopeutuu suhteellisen hyvin uusiin tilanteisiin ja on aina yhteistyöhaluinen, mutta osaa olla myös omapäinen. Kiintyy vahvasti omistajaan ja on hieman puolustushaluinen, mutta pystyy toimimaan myös vieraamman ihmisen kanssa. Metsästykseen emme ole perehtyneet, mutta linnut, jänikset tai muut metsän eläimet taikka hajut eivät Mellissä herätä hirveää kiinnostusta.

..vs. labradorin rotumääritelmä
Yleisvaikutelmaltaan labradorit ovat vankkarakenteisia, toiminnanhaluisia ja sopusuhtaisia. Leveä kallo, leveä ja syvä rintakehä sekä leveä ja voimakas lanne ja takaosa. Kaulan tulee olla voimakas ja vankka. Silmät keskikokoiset, joko tumman- tai pähkinänruskeat. Hännän kuuluu olla tyvestä paksu ja suipentua kohti hännänpäätä ja ylettyä kintereeseen asti, häntä voi olla korkea-asentoinen. Tunnusomainen karvapeite on lyhyt, tiheä ja melko karkea, ei laineita eikä hapsuja. Väriltään labradorit ovat joko mustia, keltaisia tai ruskeita. Säkäkorkeus uroskilla 56-57 cm ja nartuilla 54-56 cm.

Luonteeltaan labradori on iloinen, aktiivinen, uskollinen ja lapsirakas perhekoira, joka ei saa olla hyökkäävä tai arka. Labradori on onnellisimmillaan vedessä ja ulkona työskennellessä. Tulee suhtautua aina ystävällisesti ja avoimesti, ihmisiin, toisiin koiriin ja ympäristöön sekä olla yhteistyöhaluinen. Kiintyy omistajaa, mutta ei ole koskaan terävä eikä puolustushaluinen. Labradori on metsästyskoira, jolla on erinomainen vainu ja pehmeä ote riistasta.

Miten Melli siis eroaa labradorin rotumääritelmästä?
Rakenteeltaan Melli täyttää aika hyvin labradorin määritelmän, lukuunottamatta pientä karvan lainehtelua ja liian korkeaa säkäkorkeutta, myös leveää lannetta mietin hetken, mutta ehkä se menee siihen.

Luonteessa näkyy enemmän eroavaisuuksia. Labradorin ei tulisi olla arka tai epävärma eikä myöskään puolustushaluinen ja sen pitäisi tulla toimeen myös lasten kanssa, näissä Melli poikkeaa labradorin luontteesta. Melli ei myöskään ole niin riistaviettinen kuin labradorin luulisi olevan.

Näistä "poikkeuksista" huolimatta Melli on täydellinen labradori just meille♥