Parempaan päin

Meistä ei ole taaskaan kuulunut ikuisuuteen, vaikka aihetta ehkä olisi. En tiedä mikä sana kuvailisi parhaiten näitä kuluneita viikkoja, mutta sen voin sanoa, että tuntui todella helpottavalta kirjoittaa postauksen otsikkoa tajuten samalla, että ehkä tästä vielä selvitään. Olen jo useammassa postauksessa päivitellyt tilannetta Neelan yksinoloista, jotka ovat tuottaneet ongelmia. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Muuton ja koulun myötä ongelma tuli taas vahvasti esille ja alussa yritin elää siinä toivossa, että se tottuu ajan myötä eikä enää kohta jäisi haukkumaan lähtiessäni. Toivo loppui totaalisesti siinä vaiheessa, kun jouduttiin kysymään eläinlääkäriltä neuvoa mahdollisesti alkavaan tulehdustilaan (stressiperäinen) ja kun rauhoittavista lisäravinteista ja pitkistä lenkeistä ei ollut merkittävää hyötyä. Aloitin tapani mukaisen, varmasti useamman tunnin kestävän, googlettelun. "Koira haukkuu jäädessään yksin."  "Koiran yksinolo." "Eroahdistus."

Nettikeskusteluja, muiden kokemuksia ja kirjoituksia. Sivu sivulta olin vain enemmän pihalla asiasta, kunnes jossain vaiheessa päädyin lukemaan johtajuusongelmasta ja siihen käytettävästä Jääkaudesta. Ensimmäisen kerran jaksoin lukea pitkän tekstin alusta loppuun asti ajatuksella, koska asiassa viitataan enemmänkin ihmisen "ongelmakäyttäytymiseen" kuin koiran, näin karkeasti ilmaistuna. Sen olen nimittäin oppinut koirien (ja yleensäkin eläinten) kanssa, että ongelmat lähtevät 99% ihmisestä eikä eläimestä. Lisäksi pystyin yliviivaamaan tekstistä useamman kohdan, jossa lueteltiin esimerkkejä koiran käyttäytymisestä kun se kokee olevansa johtaja. Koira ulvoo yksin ollessa.✓ Koira hyppii ja haukkuu sinua vasten kun tulet kotiin.✓ Koira seuraa sinua jatkuvasti sisätiloissa.✓ Koira vaatii sinulta huomiota mm. tökkimällä, raapimalla, tuomalla leluja.✓ Koira menee paniikkiin jo siitä kun huomaa sinun lähtevän ulos.✓ Olin löytänyt ongelman ytimen, mutta en ollut niinkään varma sen korjaamisesta jääkauden avulla, koska uskoin vahvasti kehotuksia kouluttajan puoleen kääntymisestä, mutta siihen meillä ei ollut mahdollisuutta täällä. Asialle oli kuitenkin tehtävä jotain, joten luin johtajuusongelmasta ja jääkaudesta kaiken mahdollisen, lainasin kirjastosta kirjoja, istuin tietokoneen ääressä useita tunteja, suunnittelin paljon etukäteen ja kyselin apuja. Päädyin lopulta tulokseen kokeilla jääkautta omin toimin, vaikka tiedostin riskit. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi jääkausi tarkoittaa siis jaksoa, jolloin koiraa ei huomioida lainkaan. Ideana on tiputtaa koira johtajan paikalta ja näin helpottaa sen oloa. Suurin osa johtajan rooliin "päässeet" koirat kokevat suunnatonta stressiä ja painetta johtajana olemisesta ja tämän takia myös ongelmia alkaa esiintymään ajan kuluessa. En aijo ainakaan tässä postauksessa paneutua jääkauden toteuttamiseen sen tarkemmin, mutta se täytyy vielä mainita, että jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan.

Miten me oikein ollaan päädytty tähän tilanteeseen? Ennen ongelmien ilmenemistä en ollut varmaan koskaan aijemmin miettinyt johtajuusasioita, ainakaan sen kummemmin. Tiesin kyllä, että ihmisen tulisi mm. syödä ennen koiraa ja kulkea ovista ensin, mutta en pitänyt näitä niin tärkeinä mitä ne ehkä oikeasti ovat. Onhan se tietysti kivan näköistä kun koira syö ja kulkee ovista vasta käskystä. Kyllä Neelakin tarvittaessa osaa ja joskus niitä noudatettiinkin. Kuuluin ehkä siihen, aika yleiseenkin, sakkiin, jotka ihmettelevät miksi koira tarvitsee johtajaa, miksei se voisi vain olla yksi perheenjäsen, jolla on samat oikeudet kuin ihmisilläkin. Yksinkertaista. Koira on koira, ei ihminen. Törmätessä johtajuuteen ja näihin pointteihin nyökyttelin vain päätäni, koska kaikki perusteltiin koiran luontaisen käyttäytymisen mukaan, josta olen päivä päivältä vain enemmän kiinnostunut eläinten kanssa työskennellessä. Ymmärsin johtajuuden tärkeyden ja sen, missä meillä oli mennyt vikaan. Vahvasti mieleen on jäänyt esimerkki siitä, kuinka jotkut leikkivät koiransa kanssa niin, että omistaja makaa koiransa kanssa lattialla tai jopa koiransa alla. Haha, tämähän on ollut Neelan pentuajoista asti meidän lempijuttuja. Aina naurettiin muiden kanssa miten ollaan Neelan kanssa niin samanlaisia, kun molemmat pyörii lattioita pitkin tai kuinka Neela hakee huomiota raapimalla vimmatusti jalkaa tai selkääni. Tämän esimerkin jälkeen ei enää tarvinnut hirveästi punniskella onko ongelma todella johtajuudessa. En ole ollut Neelalle tarpeeksi hyvä johtaja ja siksi koira on ottanut tämän suurta stressiä aiheuttavan roolin.

Aloitettiin ongelman ratkaiseminen kahden viikon jääkaudella, jonka jälkeen jatkettiin perushuomioimattomuutta. Perushuomioimattomuus ei ole jääkauden tapaan vain väliaikainen tila vaan siitä on tultava elämäntapa tai muuten ongelmat toistuvat suurella todennäköisyydellä. Niin kurjalta kuin perushuomioimattomuus kuulostaakin niin se ei todellakaan tarkoita, etteikö koiraa saisi enää huomioida tai sen kanssa ei saisi enää koskaan leikkiä. Kyllä saa, mutta tapoja vain muutetaan niin, että johtajuus säilyy ihmisellä. Jääkauden ensimmäisinä päivinä suorastaan pelästyin sitä, kuinka paljon Neela haki minun huomiota, kuinka se todella seurasi joka paikkaan ja kuinka se oli tottunut tekemään kaiken yhdessä. Ennen oltiin kotona jatkuvasti kylki kyljessä ja reagoin jokaiseen Neelan pyyntöön, mutta nyt yhtäkkiä sitä ei saanut huomioida enää ollenkaan. Huomionhaku jäi nopeasti pois ja koira vetäytyi koko ajan enemmän omiin oloihin. Jatkuva seuraaminen loppui siinä vaiheessa kun alettiin purkaamaan jääkautta ja mukaan tuli kiellot. Raahasin kevythäkin olohuoneeseen ja Neela alkoi viihtymään siellä paremmin kuin hyvin, ennen se ei viihtynyt siellä hetkeäkään. Kotiin tullessa ensimmäiset päivät meni siinä, että seisoin ensin eteisessä 10 minuuttia hiiren hiljaa, jonka jälkeen koira rauhottui ja pääsin sisälle, tosin sitten seisoin seuraavat 20 minuuttia naama seinään vasten koiran haukkuessa ja hyppiessä ympärilläni. Viikon jälkeen se jaksoi riehua korkeintaan 30 sekuntia, kunnes rauhottui omiin oloihinsa. Yksin jäädessä se jäi edelleen haukkumaan, mikä tuntui epäonnistumisella ja mietin mikä oli mennyt pieleen. Eräänä aamuna lähtiessäni ovesta ulos havahduinkin, ettei se jäänyt enää haukkumaan. Kämppä jäi hiiren hiljaiseksi. 

Kuulostaa ehkä siltä, että saatiin kaikki ongelmat pois jääkauden avulla, mutta ei. Kuten aijemmin mainitsin, jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan. Ehdottomasti parempaan päin ollaan menossa, mutta edelleen välillä Neela jää haukkumaan minun lähtiessäni, riehaantuu liikaa minun tullessa kotiin ja hakee huomiota milloin mitenkin, mutta kaikki tämä on vähäentynyt huomattavasti ja nyt niihin osataan puuttua. Paljon on vielä tehtävää, mutta uskon ja jaksan toivoa, että tästä vielä hyvä tulee! Koulun tuomat muutokset arkeen tietysti kauhistuttavat jo etukäteen, esimerkiksi ensi kuussa Neela joutuu Kotkaan reilu viikoksi hoitoon koulun hoitolaviikon takia, mutta eiköhän niistäkin selvitä pienten järjestelyjen jälkeen. 

Kesäinen video

Videoita pitäisi kuvata ehdottomasi enemmän. Paljon paljon enemmän. Harmi vaan, että tämänkin muistaa aivan liian harvoin ja jotenkin sitä ajattelee sen olevan hirveän suuri työ. Kuvata ja editoida. Onhan se, mutta suuri työ myös usein palkitaan. Videoihin tallentuu paljon enemmän kuin yksittäisiin kuviin, vaikka ne olisivat vain pieniä pätkiä sieltä sun täältä. Pentuvideot, vanhat treeniklipit ja hauskat kommellukset. Jokainen yhdenkään videopätkän kuvannut tietää, että vanhoihin videoihin on ihana palata myöhemmin. Innostuin viikonloppuna -taas ikuisuuksiin- kuvaamaan pieniä pätkiä ja lopulta kasaamaan myös yhtenäistä videota. Katsojille alla oleva video voi olla tylsähkö, mutta itse jaksan katsoa sitä aina vain uudestaan ja uudestaan. Yksi video, paljon fiiliksiä ja muistoja. Kuvatkaa videoita ja katselkaa vanhoja, ehkä paras keino pelastaa huonompikin päivä.♥

 

Kukkuu kuulumisia

Edellisen postauksen jälkeen mulla on ollut taas paljon parempi fiilis tätä blogia kohtaan! Tuntuu kuin jonkinlainen raskas taakka olisi pudonnut vihdoin harteilta ja tilalle palannut se vanha innostus pitää blogia pystyssä. Oli myös ihana huomata miten hyvin edellinen postaus otettiin vastaan ja jopa yllättävää, kuinka moni pystyi samaistumaan tilanteeseen. Tästedes muistetaan kirjoittaa blogeja itseämme emmekä muita varten, niin se toimii parhaiten! 

Viime aikoina on tapahtunut paljon. Aloitetaan vaikka tuoreimmasta eli juhannuksesta minkä vietin vastoin suunnitelmiani kotona vatsataudin kourissa. Jos epämiellyttävää oloa ei oteta huomioon niin kotona vietetty juhannus ei ollut yhtään hassumpi. Rentoa oleskelua äidin ja eläinten kanssa. Tähän väliin on ihan pakko hehkuttaa (taas) vähän pientä vauvapupua, joka on liioittelematta maailman ihanin. Niin kiltti ja seurallinen pieni ja erityisen siitä tekee se, että tuo kakara muistuttaa päivä päivältä enemmän edesmennyttä kaniani Lunaa. Luna oli todella ihmisrakas ja kiltti. Se osasi temppuja ja katsoi iltaisin telkkaria siinä missä me ihmisetkin, sohvalla löhöten. Sen kanssa otettin päiväunia ja varsinkin lapset rakasti sitä. Luna jouduttiin lopettamaan kahden vuoden iässä ja se oli silloin itselleni todella kova paikka. Mikään ei ole eikä ikinä tulekkaan korvaamaan Lunaa, mutta nyt musta tuntuu ihan kuin olisin saanut pikku-Lunan takaisin. Toivotaan, että Mainiosta kasvaa kelpo jätkä ja se saisi pitkän elämän.♥

Seuraavaksi ehkä hieman jännittävimpiin uutisiin. Jokunen blogin lukija taitaakin seurata mun henkilökohtaista instagramia (@emmiyzz) ja tietääkin jo, että aloitan elokuussa eläintenhoitajaopinnot Salpauksessa! Pääsin siis sisään sinne mihin eniten halusinkin. Tiedon saatua alkoi hirveä sählinki, mutta onneksi kaikki palaset loksahtivat yllättävän hyvin paikoilleen ja opiskelupaikan lisäksi mulla on myös vuokrakämppä valmiina odottamassa syksyä. Oon ihan superonnellinen tästä kaikesta enkä malttaisi odottaa, että päästään Neelan ja kanien kanssa muuttamaan. Jäääiks!

Ainut mikä hieman  harmittaa on se, että muuttoasiat sotkevat vähäisiäkin kesäsuunnitelmia ja tietysti kaikki rahat menevät kämppään sekä hankittaviin tavaroihin. Mätsärireissut ja dobotunnit saavat siis jäädä. Tervetuloa opiskelijaelämä. Noh, onneksi kesällä keksii paljon muutakin tekemistä, kuhan vain säät taas sallisi.. Neelan kanssa päästiin kesäkuun ajaksi treenaamaan agilitya, mutta siitä kirjoittelen myöhemmin lisää! Muuten täytyy tunnustaa, että olen ollut ihan superlaiska treenailemaan mitään. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja saada aikaiseksi lähteä treenailemaan edes tokoa useammin, koska mulla se on aina vain siitä lähtemisestä kiinni, ei itse treenaamisesta. 

Ainiin, täytynee vissiin loppuun ilmoittaa, että poistin tänään blogin instagram tilin käytöstä. Ettei kukaan ihmettele mihin se on kadonnut. Sitä tuli niin huonolla menestyksellä päivitettyä, koska kahden käyttäjän välillä hyppely oli mukamas niin vaivalloista. Katsotaan jos joskus innostun yrittämään uudelleen, koska toisaalta senkin pitäminen oli ihan hauskaa! Tai ehkä jatkossa julkaisen kännykkäkuvia blogin puolella, koska niissä on ne parhaimmat arkipäivän tilanteet tallennettuina ja niihin jos joihinkin kuviin on kiva palata myöhemmin.

Toukokuun aikana ollaan..

• Vaihdettu ruokintamallia raakaruokinnasta 50/50 -malliin
• Otettu Biotiin Forte -rakeet käyttöön, suosittelen kaikille!
• Treenattu luoksetuloa pillillä aivan liian vähän
• Käyty huonosti menestyen mätsäreissä (SIN ei sij.)
• Koettu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä vieraiden koirien kanssa

• Käyty Neelan tehosterokotuksissa
• Saatu agility -treenipaikka kesäksi!
• Jaksettu raahautua kuvailemaan, jopa kaneja!
• Ostettu Ratian Y-valjaat ja todettu ne hyviksi
• Annettu koirille maistuvat Bravecto -punkkitabletit
• Löydetty hauska ajanviete, nimittäin jalkapallon pelaaminen

• Juhlittu Mellin 4v synttäreitä (11.5)
• Hoidettu Mellin sinkin puutosta
• Ulkoiltu paaljon kanien kanssa
• Kärsitty pupukuumeesta!
• Edistytty dobossa

Viikon aikana ollaan..

• Käyty mätsäreissä sijoittuen SIN2
• Ulkoiltu kanien kanssa
• Käyty katsomassa agilitykisoja
• Treenattu onnistuneesti luoksetuloa pillillä 
• Käytetty uutta pöllöpantaa ahkerasti
• Doboiltu uudella pallolla

• Leikitty
• Otettu rennosti
• Tehty temppuja
• Käyty juoksulenkeillä
• Nukuttu pitkiä yöunia
• Kuvailtu aivan liian vähän

• Vertailtu punkkikarkotteita
• Matkustettu junalla ja bussilla
• Harjattu pohjavillat uudella karstalla
• Laskettu koiran hampaita kenneltunneilla
• Käytetty pitkästä aikaa ahkerasti nahkahihnaa
• Mietitty raakaruokinnan ja 50/50 ruokinnan hyviä ja huonoja puolia

Kevät toi mukanaan pantahulluuden

Järjestettiin viime lauantaina koululla KevätKoira -tapahtuma, jonka pääohjelmana pidettiin Match Show. Suunniteltiin tapahtumaa alkuvuodesta lähtien ja voin sanoa, että tästä lähtien arvostan mätsäreiden järjestäjiä paljon paljon enemmän kuin ennen, sen verran työlästä ja stressaavaa puuhaa ainakin meille kokemattomille nuorille. Tapahtuma oli kuitenkin loppujen lopuksi onnistunut (muutamia pikkuseikkoja lukuunottamatta) ja sääkin oli mitä mahtavin!

Tapahtumassa oli mukana  myös paikallisia koirayrittäjiä, joiden takia jätin rahat visusti kotiin, mutta mitenkäs siinä kävikään. Rinchen Desing sai hädintuskin pantojaan esille, kun innokkaat Kennelkympit oli jo pantarekin kimpussa, vaikka järjestelyhommatkin olivat vielä kesken. Kaoottisen pantahulluuden iskiessä huoletkin hälvenee ja sitä suorastaan pimahtaa, mutta näitä pantoja ei voinut missata, joten onneksi sain lainattua Sofialta rahat pantaan tai lopulta oikeastaan kahteen.. 

Rakastuin välittömästi tuohon vihreään pöllöpantaan ja se oli pakko saada! Onneksi kyseisiä pantoja oli muutamaa eri kokoa ja Neelalle löytyi sopiva. Seuraavaksi tai oikeastaan samalla sekunnilla iskin silmäni vaaleanpunaisiin pantoihin, jotka olivat aivan Neelan tyylisiä. Pitihän sellainenkin saada! Tykkään todella kovasti näistä pannoista eikä yhtään kaduta, että kojun edessä tuli hieman hullaannuttua, sillä näille tulee varmasti paljon käyttöä!

Instagramissa meitä seurailevat saivat jo lauantaina pienen maistiaisen pöllöpannasta ja mainitsin samalla myös Mustin ja Mirrin houkuttelevista aleista. Mulla oli jo kauan pyörinyt mielessä kuvassa esiintyvä hihna sekä uudet valjaat melkein 50% alennuksella ei ollut yhtään hullumpi ajatus. Vähän funtsin rahankäytön kannalta, sillä juuri ostin kaksi pantaa ja vanhatkin valjaat ovat ehjät, mutta toisaaltaan odottavathan uudet valjaat käyttöä vaikka kaapissa vanhojen vielä toimiessa. Positiivista huomata tässä kirjoittaessa, että oon selvästi alkanut enemmän funtsimaan ostoksia enkä vain mene ja tuhlaa yhtään ajattelematta!

Alennusten sivusta mukaan tarttui myös meiltä jo kauan puuttunut perushyvä karsta ja ai että, olikin hyvä ostos! Tällä harjalla ollaan vihdoin saatu Neelalta pohjavillat irtoamaan ja turkki on heti paljon siistimmän näköinen. Hyvää karstaa etsiville voin lämpimästi siis suositella tätä. Tilasin myös maanantaina vihdoin uuden dobo-pallon, todettuamme 55cm liian pieneksi, sekä pillin. Koulutustarvike.fi:lle pisteet supernopeasta toimituksesta, sillä paketti oli jo seuraavan päivän iltana saapunut postiin noudettavaksi, mahtavaa! Lähiaikoina siis tulossa postausta taas dobosta ja jos joku sattuu olemaan vailla 55cm dobo-palloa niin kysellä voi lisää, meillä olisi harmaa mattapintainen vailla uutta kotia.

Pääsiäis terveiset!

Meillä on viime vuosina ollut tapana käydä moikkaamassa mummoa näin pääsiäispyhinä ja sama reissu toteutettiin tänäkin vuonna. Matkasta erilaisen ja jopa hieman spesiaalin teki kuitenkin se, että Neela oli ensimmäistä kertaa mukana ja käytiin menomatkalla moikkaamassa Neelan kasvattajaa, siskoa ja muuta laumaa. Kahden päivän reissusta kertyi autoilua yhteensä yli 500km, mutta onneksi matkat meni yllättävän hyvin eikä Neelalla ollut yhtään matkapahoinvointia. Kuvia yritin räpsiä mahdollisimman paljon, mutta nyt jälkeenpäin harmittaa, etten panostanut niihin juurikaan. Sellaisia pikaräpsyjä vain tuli lauottua. Tietysti parempi sekin kuin tyhjä muistikortti! Kaikki postauksen kuvat ovat siis kyseiseltä reissulta.

Pysähdyttiin tosiaan menomatkalla Neelan kasvattajalla näyttämässä Nepsua ja moikkaamassa laumaa. Melli odoitti autossa ja matkaa mummolle oli vielä puolet jäljellä, joten ei viivytty kauaa. Kasvattaja kehui Neelaa kovasti ja oli ihana kuulla, että oli neitiin ja neidin saamaan kotiin tyytyväinen. Niin olen minäkin tyytyväinen, että kasvattaja noin vuosi sitten meille Neelan luovutti.♥ Yllätyin kuitenkin hieman, että Neela oli kasvattajan mielestä hyvinkin lupaava yksilö ja kyllähän siinä pieni mielenkiinto näyttelyitä kohtaan taas nousi. Laitettiin vielä kerran korviin sinitarrat ja vihdoin sain hieman apuja (korva)karvojen siistimiseen. Jäi kyllä todella hyvä mieli ja täytyy kesällä yrittää käydä uudestaan paremmalla ajalla, jospa muutkin sisarukset pääsisivät paikalle. Tietysti oli myös kiva nähdä Neelan siskoa, Ronjaa, joka on selvinnyt ihmeen hyvin monista operaatioista kitalakihalkion takia. Samoja piirteitä ja eleitä oli molemmilla koiruuksilla ja huomasi kyllä heti, että kuka kolmesta lauman jäsenestä oli Neelan sisko.

Kasvattajalta matka jatkui kohti mummolaa. Instagramissa kerroinkin jo hieman meidän koirien autovarusteista, mutta kaikki eivät tietenkään seuraa meitä siellä, joten kerrottakoon täälläkin. Meillä farmariauto on tällä hetkellä vain haaveissa ja matkat taittuvat tila-auton sijaan pienellä pösöllä. Koirat siis matkustavat takapenkillä, jolloin on erityisen tärkeää, että koirien turvallisuus on varmistettu kunnollisilla varusteilla. Meillä hyviksi autovarusteiksi on todettu Hurtan Y-valjaat sekä Rukan turvavyöjatkopalat. Näin koirat pysyvät matkan ajan paikoillaan, mutta samalla mukavuus on taattua istuvilla ja pehmustetuilla valjailla! Lyhyet matkat menevät vaivattomasti, mutta tälläiset pidemmät matkat ovat aina hieman tuskaisia, koska tilaa on vähän. Onneksi tälläisiä pidempiä matkoja tulee tehtyä todella harvoin!

Mummolassa kaikki sujui hyvin. Neela oli koko ajan todella energinen pitkästä automatkasta huolimatta ja yllätys yllätys Melli auttoi ahkerasti ruoka-astioiden putsauksessa ja piti vahtia jokaisesta pullamurusta. Otettiin ilta ja seuraava aamu sekä aamupäivä rennoissa meiningeissä, sillä kohta olisi taas automatka edessä. Käytiin kävelemässä niin illalla kuin aamullakin ja Neela sai kerrankin luvan kanssa nuuhkia jokaisen valotolpan ja kannon. Käytti kyllä tilaisuuden hyödyksi ja pieneenkin matkaan kului aikaa reilusti, mutta kerrankos nyt vieraille paikoille pääsee niin pitäähän koirankin saada nauttia, haha! Pari kuvausreissuakin tuli heitettyä ja muutenkin kamera roikkui miltein koko ajan kaulassa.

Yllä olevat kuvat on ehdottomasti mun mielestä reissun onnistuneimmat! Siistitty koira, sheltti-korvat sekä kerrankin luonnollisen hyvät ilmeet Neelalla. Yleensä kun sillä sojottaa karvat tai korvat ja ilme on kuin kuolemaan tuomitulla. Kuvauspaikkakaan ei ollut hassumpi, nimittäin takana komeilee Suomen suurin puukirkko! 

Maanantaina matka jatkui jo kahden maissa takaisin kotiin päin. Piipahdettiin pikaisesti serkuilla, mutta koirat saivat tyytyä taas odoittamaan hetken autossa. Heiman harmittaa aina näin kiireinen aikataulu näillä reissuilla, mutta sellaista se on kun montaa päivää ei viitsi olla kanien takia poissa eikä kyllä muutenkaan jaksaisi useampaa päivää reissata. Koirillekin rankkaa, vaikka ei ehkä heti päälle päin näykkään. Kyllä kotona uni maittoi taas paremmin kuin pitkään aikaan, niin koirille kuin omistajillekin. :-) 

Täällä taas!

Heipparallaa! Kolme viikkoa on vierähtänyt hirvittävän nopeasti, mutta toisaalta taas tuntuu, etten olisi kirjoitellut tänne ikuisuuksiin. Viime viikonloppuna mulla oli jo hirveä kutina tulla kirjoittelemaan, mutta pysyttelin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa, että lomailen vähintään sen kolme viikkoa ja enintään huuhtikuun alkuun. Nyt olisi mun puolesta "blogilomat" lomailtu ja aika palailla normaaliin bloggaustahtiin, katsotaan kuinka kauan sen löytymiseen tuhlaantuu aikaa. Täytyy vielä tässä ihan julkisesti kauhistella blogin lukijamäärää, melkein 100. Wou, kiva että porukka jaksaa meidän juttuja seurailla. :)

Olisin kiitollinen jos viitsisitte vastailla sivussa olevaan kyselyyn sopivasta postaustahdista!

Tämän kolmen viikon aikana meille ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa, mutta jotain mainitsemisen arvoista sentään. Uusi kuvauskalusto on nyt hommattu eli vanha Nikon D90 sai kaverikseen Canon EOS 70D -järjestelmäkameran sekä objektiiveina Canon EF 50mm f1.8 ja Canon EF 100mm f2.8 USM Macro. Pikku hiljaa sormet alkaa löytyä oikeilta nappuloilta ja entinen vannoutunut Nikonisti alkaa todenteolla lämmetä Canonille. 100mm objektiivia pääsin testailemaan vasta tänään ja tykästyin siihen todella paljon enkä malttaisi odoittaa parempia kuvausreissuja! 

Viime viikonloppuna käytiin siskon ja koirien kanssa luontopolulla, jossa räpsin oikeastaan ensimmäiset kuvat uudella kameralla. Silloin tosin nokassa 50mm. Ilma oli mahtava ja yllätyin miten kivoja kuvia tuolla 50mm loppujen lopuksi kuitenkin sai, vaikka jokseenkin leluksi haukuttu onkin, mutta eikös se nyt pidä olla jokaisella Canonin kameran omistajalla, ainakin jossain vaiheessa. Eikä se nyt hintaansa nähden mielestäni paha ole ollenkaan! Kuvien käsittelyssä mulla onkin vielä paljon paljon opittavaa..

Kuvat Canon EOS 70D & canon 50mm f1.8

Blogi on myös saanut uutta ilmettä näin loman kunniaksi.Tilailin Maisulta uuden bannerin, koska itse en koskaan saa tehtyä mieleistä tai ainakaan sellaista, jota jaksaisin viikko- taikka kuukausitolkulla katsella. Nykyisestä pidän todella paljon ja toivottavasti nyt tämä ulkoasu miellyttäisi pidemmän aikaa. Sopivampaa taustaa pitäisi ehkä jossain välissä miettiä sekä uutta kuvaa sivugadgetiin, mutta menköön nyt ainakin näin alkuun. Mitäs te pidätte uudistuneesta ulkoasusta?

Neelan kanssa ollaan treenailtu ja lenkkeilty aika normaaliin tapaan ja liekö kevät vai mikä, mutta paimenella on koko ajan ihan hirveästi energiaa! Se jaksasisi touhuta vaikka päivät pitkät, mutta luojan kiitos se osaa välillä myös rauhoittua. Edes hetkeksi. Tokotreenailuihin pitäisi ottaa vähän tiukempi ote ja mun vaatia Neelalta enemmän, koska ihan hyvin jo voisin (ei siis treenata vielä missään ryhmässä). Agilityryhmää ollaan jo hieman alustavasti kyselty kesälle, mutta vielä on auki tuleeko onnistumaan. Toivottavasti! Korvat ovat taas vaihteeksi pystyssä ja näyttää siltä, että saavat noin jäädäkin. Glyserolilla ajattelin vielä hieman lotrata, mutta muita poppakonsteja en ehkä enää jaksa. Pystyt jopa ehkä sopii Neelan rönsyilevään luonteeseensa paremmin kuin oikein asettuneet. Ihme Ruusaröökynä onkin. Nyt kuvia katsellessa mua ihan nolottaa Neelan korvakarvat.. taitaa olla illalla saksimista tiedossa. Outs. Mutta eiköhän tässä ole jo tarpeeksi lukemista tälle kerralle, joten palaillaan ensi postauskessa. 

Kuvat Canon EOS 70D & 100mm f2.8 USM Macro

Viikkokatsaus #8

Viikon kohokohdat olivat ehdottomasti Neelan yksivuotissynttärit sekä hiihtolomalle lähtö. En vieläkään osaa käsittää kuinka nopeasti vuosi on mennyt saatikka sitä, että muutaman kuukauden päästä Melli täyttää jo neljä vuotta ja Pepe seitsemän, herranjestas. Virallisesti koulun hiihtoloma olisi alkanut perjantaina, mutta otettiin Neelan kanssa varaslähtö ja äiti tulikin hakemaan meitä jo keskiviikkoiltana. Kotona Neelaa odotti pari synttärilahjalelua ja perjantaina tekaisin koirille pienet kakut Hertan, Kertun ja Martan blogin innoittamana. Meillä on aina ollut tapana muistaa eläimiä niin synttäreinä kuin joulunakin, yleensä juuri lelulla ja herkkuannoksella.

Kakkuresepti oli kivan yksinkertainen ja terveellinen. Herkkävatsaiselle raakaruokailijalle en mitään vehnäjauhomössö-kakkuja tai muita vastaavia halunut edes ajatella. Mellille nyt sopii ja maistuu mikä vaan. Tein yhden ison kakkun sijaan pari pienempää annoskakkua ja lisäsin reseptiin pari pikkujuttua. Hyvin maistui ja Neelankin maha pysyi hyvänä. Tämä kakkuresepti saa ehdottomasti jäädä odoittamaan seuraavia synttäreitä!

Koiran synttärikakku meidän tapaan:

250g (naudan) jauhelihaa

1 kananmuna

 ½ dl korppujauhoja

puolikas porkkana raastettuna

pieni pala omenaa raastettuna

ripaus valkosipulirouhetta 

koristeluun: juustoa

Ainekset sekaisin kulhossa ja kakut pellille. Itse käytin muotoiluun apuna pientä kuppia.

 Uuni lämpenemään 175 astetta ja pikkukkuja paistetaan noin 15 minuuttia.
Ennen tajoilua annetaan jäähtyä ja halutessa koristellaan.

Loppuviikko on mennyt aika surkeissa fiiliksissä. Itse olen sairastellut torstai-illasta lähtien ja loppua ei näy. Ensimmäiset päivät Neela oli todella tylsistyneen oloinen ja tulikin vähän väliä vetämään peittoa ja villasukkia pois päältä. Nyt se on kuitenkin tajunnut, ettei minusta ole leikkikaveriksi ja osaa ottaa rennosti aina kun Mellikään ei suostu leikkeihin tai vaihtoehtoisesti vinguttaa uusia lelujaan. Parhaimmassa tapauksessa se on makoillut mun kanssa peiton alla. Pahinta tässä taitaa olla se, että sohvalla pötköttäessä on hyvää aikaa selailla kasvattajien nettisivuja, nettikauppoja ja vaikka mitä kiellettyä.

Loppuun on kyllä ihan pakko hehkuttaa Neelan uusia leluja. Bongasin jo joululahjaostoksia tehdessäni Mustissa ja Mirrissä pehmopallon, joka olisi varmasti Neelan mieleen. Joulunalla se jäi kuitenkin ostamatta, mutta muutama viikko sitten se osui taas silmään ja päätin ostaa sen Neelalle synttärilahjaksi. Pallo on osoittautunut oletettua kestävämmäksi ja todellakin Neelalle mieluisaksi. Vinku löytyy ja valkoiset karvaosatkin pysyneet paikoillaan siitä huolimatta, että Neela yrittää repiä niitä vähän väliä. 

Pinkin otuksen äiti oli ostanut Neelalle lahjaksi. Yleensä tälläisiä leluja ei viitsi jättää Mellin käsittelyyn sillä vingut ja saumat hajoaa vikkelää. Tämä on kuitenkin lojunut lattialla useamman päivän ja kestänyt koirien yhteiset vetoleikit ja riepottelut. En tiedä onko Mellin otteet hellittyneet vai ovatko nämä erityisen kestävää sorttia. Mikä parasta, lelu sisältää neljä vinkua eli ei ihmekkään, että Neela tykkää! 

Viikkokatsaus #7

Tiistai aamuna olikin aikainen herätys, sillä matka kohti opistoa alkoi 07:30 Kotkan juna-asemalta. Matkustaminen Neelan kanssa sujuu nykyään mahtavasti, ei mitään ongelmia. Parasta ton kanssa on kulkea julkisilla paikoilla, jossa on paljon ihmisiä. Neela ei juurikaan välitä muista vaan painattaa iloisesti eteenpäin välillä pysähtyen ja katsoen kysyvällä ilmeellä "ootko sä vielä mukana, mennään mennään" tästä pitäisi ehdttomasti saada joskus napattua videota!

Kouluviikko sujui ihan normaalisti. Tiistai-iltana doboiltiin niin, että mulla on paikat vieläkin kipeinä. Torstaina saatiin projektikoira hoitoon, joka majailee meidän solussa tiistaihin saakka. Normaalisti Maisa on vain koulupäivät kennelluokassa ja käydään taukojen aikana treenailemassa sen kanssa. Nyt on ollut aikaa treenailla paremmin ja vilinää riittää, kun solussa pyörii täysenergikko. Lelu suussa ja häntä heiluen se ramppaa ympäri kämppää, osaa se nyt jo rauhoittuakin, välillä.

Alussa tuntui, ettei Maisan kanssa treenaamisesta tule mitään eikä sille saisi opetettua mitään, niin paljon sillä on energiaa. Nyt on kuitenkin löydetty oikeat tavat treenata ja huomattu kuinka nopeasti Maisa oppiikaan uutta, treenit sujuu ja edistystä näkyy koko ajan enemmän ja enemmän. En muistanutkaan millainen treenikaveri labbis parhammillaan on. Tää kaveri on syventänyt mun ajatuksia taas omasta labbiksesta. Kohta ollaan varmaan tilanteessa, jossa mietin onko seuraava koira sheltti vaiko labbis. Voihan piru sentään, eihän mun näistä pitänyt koskaan alkaa tykkäämään, niin vannoin kun Melli tuli meille. Labbiksen luonne on vaan jotain korvaamatonta! Ja katsokaa nyt tota kuvaakin, kuinka nappiin meneviä yhdessä, vaikka Neelan ilme empiikin hieman mustasukkaisuutta, kun ei päässytkään yksin kuvaan. Noista on parin päivän aikana tullut kuin paita ja peppu.

Neelan kanssa ollaan treenailtu viime aikoina eniten noutoa ja kaukokäskyjä. Noutokapulan palautuksessa ollaan työstetty tassun nousemista maasta, silloin kun ojennan käteni ottamaan kapulaa Neela antaa automaattisesti tassua. Kaukokäskyissä ollaan edetty omasta mielestä huimasti! Vielä pitäisi kuitenkin malttaa treenailla käskysanoja ja saada ne selkeiksi. Myös Neelan ennakoimista pitäisi saada ruotuun. En malta odoittaa kesää, että päästäisiin tokoilemaan jossakin ryhmässä ja saataisiin kommentteja ja vinkkejä osaavalta ihmiseltä. Uskaltaisikohan sitä alkaa haaveilemaan tokokisoista Neelan kanssa. Ei tietenkään vielä lähiaikoina, mutta josksu tulevaisuudessa. Olisi aika hienoa kokea ne just Neelan kanssa. Eiköhän tässä ollut tämän viikon keskeisimmät asiat ja mietiskelyt. Ensi viikolla alkaakin hiihtoloma ja arvontakin saadaan päätökseen. Jos et ole vielä osallistunut arvontaan niin kipin kapin TÄNNE.

Sunnuntai

Aikaisemmat postaukset: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai

Kuusi arki-kuulumispostausta jo takana ja tässä tulisi vielä kirsikka kakun päälle. Ehkä pari päivää viikosta olisi riittänyt tänne höpistä, mutta toisaaltaan ollut ihan kiva projekti kirjoitella tänne päivä, ei yhtään raskasta. Nyt mulla on myös pieni into tehdä arki-kuulumishöpinöitä vähän useemminkin, sillä näihin postauksiin on varmasti kiva palata joksus myöhemmin ja miettiä miten se arki on muuttunut, jos on.

Tänään kuitenkin heräsin seitsemältä. Mun mieli ja alitajunta on niin ristiriidassa näiden aamuheräämisten kanssa. Herään aikaisin enkä saa enää unta, vaikka kuinka väsyttäisi tai tekisi mieli nukkua. Neela pyörikin kohta sen näköisenä, että tahtoisi ulos. Takapihan sijaan päätin reippaana vetää vaatteet päälle jä lähteä kiertämään pienen peltolenkin. Olikin ihmeen rauhallista. Ristiturvat, ehkä tutummin kutsuttuna kanit ovat olleet ihan hellyydenkipeitä nää pari päivää. Rapsutuksia sais olla koko ajan antamassa. Hyvin ovat pärjäilleet talven pihamökkerössä, jossa ei siis tyroksia kummosempia eristyksiä ole. 

Aamu meni omalla tahdillaan. Neela sai ruokaa ja kuvailtiin vähän materiaalia tulevaan videoon sekä siinä samalla vähän temppuiltiin ja leikittiin. Kahdeltatoista alkoi koirakoulu, jonne oltiin päätetty mennä äitin ja koirien kanssa. Ulkona tuuli ihan pirusti ja oli aika jäätävä kokemus. Neela meni kivasti, vaikka loppua kohden alkoi jo perusjutut kyllästyttää. Ohituksia, seuraamista, paikallaoloa ja sen sellaista. Melli oli siis äidin ohjauksella ja Neela tietysti mun. Mitä nyt sivusta vilkuilin niin Melli meni myös kivasta ja hitto, että sillä riittää intoa ja energiaa! 

Koirakoulusta jäinkin suoraan koirien kanssa Meijulle, josta lähdettiin heittämään vielä lenkki. Voin vannoa, etten ole noin kovassa tuulessa ikinä lenkkeillyt. Välillä piti ihan pysähtyä ja kyyhöttää paikallaa, että pysyy itse pystyssä ja kauhistella miten Neela edes pysyi maantasalla. Hyvä lenkki tuli heitettyä ja ei epäilystäkään, että koiria ei tämän jälkeen väsyttäisi. Unihan siinä tuli aika äkkiä itellekin. Loppu päivä meni rauhallisissa merkeissä. Koirat tosiaan olivat väsyneitä aamupäivän touhuista. Huomenna ollaan vielä Kotkassa, mutta tiistaiaamuna meillä onkin Neelan kanssa aikainen lähtö kohti opistoa. Taisinkin alkuviikosta mainita, että kuvailin koululla pätkän Neelan yksinoloa maanantaina, tässä linkkiä videoon.

Lenkkikuvat ©Meiju