Hyvää joulua!

Toivottaa Kultatassun tonttuväki♥

Agitreenit 22.10.2015

Torstaina päästiin taas parin viikon tauon jälkeen agitreeneihin. Väsyneellä fiiliksellä kohti treenejä ja ilmakin oli hieman keljun puoleinen vesisateen, kylmyyden ja pimeyden takia. Onneksi treenit ovat sentään maneesissa. Alkufiilis muuttui paremmaksi, kun päästiin radalle. Kerrankin ihan oikeasti radalle, tällä kertaa ei nimittäin menty enää vain yksittäisiä esteitä. Edettiin lyhyt rata ensin pienissä pätkissä yksi juttu kerrallaan ja se sujuikin mahtavasti ilman suurempia ongelmia. Oltiin jo lopettelemassa omaa vuoroa, kun ohjaaja heitti, että menkääpä vielä koko rata alusta loppuun asti. Hieman epävarmana kysäisin, että ihan oikeestiko? Kait me sitten yritetään. Rata mentiin ja hyvin mentiinkin. Ei mitään ongelmaa ja ensimmäisellä kerralla alusta loppuun asti. Lisäksi mentiin keppejä ja keinua yksittäin. Mahtava fiilis treeneistä taas jälleen kerran. Neela toimi todella kivasti, ei turhautunut ja keskittyi sopivalla innolla. Tästä on hyvä jatkaa taas toivottavasti jo ensi viikolla. :)

Elämää ilman koiraa

Ollaan Neelan kanssa eletty jo vuosi ja seitsemän kuukautta tiiviisti yhdessä. Pisin aika mitä ollaan oltu erossa toisistamme taitaa olla vuorokausi, jos viime viikkoa ei lasketa mukaan. Oltiin kaksi viikkoa takaperin viikonloppu Kotkassa äidin nurkissa ja silloin Neela jäikin sinne pidemmäksi aikaa, koska mulla alkoi seuraavalla viikolla koulun Koira- ja kissahoitolassa hoitoviikko. Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin junalla takaisin kotiin, palasin ensimmäistä kertaa yksin omaan asuntoon ja nukuin myös ensimmäistä kertaa yksin omassa asunnossa. Tähän asti Neela oli aina ollut mukana. Kolme päivää kerkesin olla yksikseni kotona, kunnes hoitoviikko alkoi ja muutin viikon ajaksi koulun asuntolaan. Alussa tuntui todella oudolta olla ilman koiraa. Koti tuntui kaneista huolimatta tyhjältä eikä ollut juuri mitään velvoitteita. Aamulla ei tarvinnut lähteä ulos eikä edes koko päivänä tarvinnut välttämättä käydä lenkillä ja pystyi tulemaan ja menemään täysin oman mielen mukaan. Aamulla oli todella vaikea saada mitään aloitetuksi, kun normaalisti olisi heti ensimmäisenä lähtenyt ulos. Koulun jälkeen taas tuntui hölmöltä palata kotiin tekemään ei mitään. Miksi tarvitsi edes siivota kun ei ole koiraa, jonka tassuista tulisi hiekat sisälle ja jonka karvoja olisi pitkin lattioita. Miksi tekisi edes sen kummempaa ruokaa, kun ei juurikaan liiku. Pidemmän päälle tälläinen elämä tekisi minut täysin hulluksi, kun melkein kolmekin päivää riitti siihen. 

Hoitoviikon aikana asiaa ei ehtinyt hirveästi edes miettimään. Aamulla työvuorot alkoi seitsemältä, päivällä neljän tunnin tauko kunnes palattiin taas töiden pariin ja illalla yhdeksältä asuntolaan suihkun ja iltapalan kautta nukkumaan. Kymmenen tuntia päivässä lähinnä lenkkeilyä ja siivoamista, olin aivan rättiväsynyt jo muutaman päivän jälkeen. Välillä tuli vain todettua luojalle kiitokset, että Neela oli äidillä hoidossa. Viikko meni älyttömän nopeasti. Hoitoviikot ovat meillä keskiviikosta keskiviikkoon, joten ehdin hyvin siivoilla ja laittaa paikat kotona kondikseen ennen kuin sisko toi Neelan torstaina takaisin kotiin. Torstaiaamuna heräsin jo aamuyöstä enkä malttanut enää nukkua. Vähän väliä vilkuilin kelloa ja laskin tunteja, koska näen Neelan. Piipahdin Mustissa ja Mirrissäkin ostamassa herkkuja ja uuden treenilelun. Ostovimma jäi päälle ja tekisi vain mieli ostella kaikkea uutta, kun toinen on "pitkästä aikaa" taas kotona. Haha hullu koiranainen(ko)?

Varsinkin näin jälkeen päin ajateltuna melkein kahden viikon mittainen ero teki hyvää. Tajusin, että tarvitsen elämääni koiran. En osaa olla ilman enkä todellakaan halua. Lenkkeily- ja treenimotivaatio sai taas pientä potkua persauksiin, kun tajusin hoitolassakin koirien kanssa toimiessa, että tää on se mun juttu. Nää nelijalkaiset karvakuonot on vaan parhaita, ja eläimet yleensäkin. Niistä saan voimaa ja hyvää mieltä jokaiseen päivään, vaikka välillä vähän ketuttaisikin lähteä lenkeille eikä mitään jaksaisi. Neela on taas kotona ja munkin on helpompi olla täällä, tuntuu kotoisalta. Huonompi homma taitaa olla, että mulle on iskenyt hirveä koirakuume. Kääk.

Aksan uudet tuulet

En muista olenko tullut maininneeksi miten meidän harrastelujen kävi muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Agilityn lähinnä, eihän me muissa ohjatuissa käyty ennen muuttoakaan. Päästiin tosiaan täälläkin jatkamaan aksaa mikä on ollut ihan huippua! Kyytien ja koulun tuomien mutkien kautta ollaan yritetty käydä viikoittaisissa treeneissä, mutta tähän asti se on valitettavasti ollut aika epäsäännöllistä. Ryhmäpaikka kuitenkin löytyy ja pääasia, että päästään edes harvakseltaan treenaamaan. Tavoitteena on tietysti käydä viikoittain, mutta toteutus on välillä eriasia. Omaa autoa tässäkin asiassa odotellessa..

Mentiin uuteen aksaryhmään yhdessä luokkakaverin kanssa ja ollaan aloitettu tässä ryhmässä aivan aksan alkeista. Esteiden yksittäisistä opetteluista yms. pikkujutuista hiljalleen edeten. Neelalla ja mulla on aikaisempaa kokemusta lajista ja jutut ovatkin olleet tähän asti helppoja nakkeja, toisin kuin kaveri ja hänen koiransa ovat ensimmäistä kertaa aksan parissa. Mua ei haittaa ollenkaan aloittaa ihan alusta, koska ei meillekään kokemusta ole vielä hirveästi karttunut. Kertaus on aina opintojen äiti, tässäkin lajissa. Rataakin ollaan päästy ohjaamaan, tosin ei vielä omilla koirilla. Toisella ohjaajista on erittäin toimivia belgejä ja niillä onkin aika luksusta tehdä agia. Oppii itsekin ohjausjuttuja helpommin, kun koira osaa jo asiat huonommallakin ohjauksella eikä rikkoudu tällaisten amatöörien käsissä. :D Aksatreeneistä yritän jatkossa saada tänne rustattua treenifiiliksiä talteen, vaikka niitä tulee treenivihkoonkin kirjoiteltua. Kiva ne olisi täältäkin löytää tarvittaessa, nyt vain en ole saanut oikein aikaiseksi. Yllätys.

Motipurkki - syysiltojen pelastaja

Pari viikkoa sitten havahduin ulkona syksyn väreihin ja viileneviin ilmoihin, mutta tällä viikolla ollaan saatu kaivaa heijastinkamppeet esiin ja lenkkeillä aamuisin ja iltaisin katulamppujen valoissa. Mennäänhän nyt jo lokakuussa, mikä tuntuukin ihan hullulta ajankululta. Syksyn kylmyys, sateet ja piemys vetää helposti mieltä ja omalla kohdalla ainakin myös lenkkeilymotivaatiota alaspäin, jonka ylläpitämiseksi onkin yritetty keksiä keinoa jos toistakin. Ajattelin alussa, että pimeistä aamuista tulee ongelmallisia, mutta ne ovatkin osoittautuneet ihan kivoiksi. Kävellään aamuisin yleensä puolen tunnin rauhallinen lenkki, jolloin Neela saa haistella rauhassa ja mennä vähän vapaammin. Siinä pysyy hyvin mukana puoliunisenakin, kun ei tarvitse edes vastaantulijoita väistellä, niitä kun ei ole syysaamuina hirveästi näkynyt. 

Illoista ollaan sen sijaan selvitty monipuolisuuden ansiosta. Pidemmät lenkit ja treenit ovat jääneet enimmäkseen viikonlopuille ja arki-illat täyttyvät erilaisista aktivoinneista. Oma pää ei ainakaan kestä päivittäin samaa parin tunnin lenkkiä, jos ei edes eteensä nää. Koirakin väsyy helpommin erilaisita aktivoinneista ja tottakai monipuolisuus on hyväksi myös koiralle. Ihmisen mielestä puhumattakaan.

Mistä meidän illat sitten koostuu? Sain yksi ilta lenkillä päähäni tehdä, jälkeenpäin motipurkiksi nimetyn, noh miksi muuksikaan sitä nyt osaa kutsua.. motipurkin siis, joka toisi sitä motivaatiota treenaamiseen. Kirjoitin paperilapuille kaikkia mahdollisia aktivointeja kuten doboa, tokoa, pyöräilyä, juoksulenkkejä, koiratanssia, temppuja, vieheleikkiä ja namien piilotusta. Laput purkkiin ja joka ilta poimitaan purkista yksi aktivointi joka toteutetaan. Sen verran ollaan menty myös oman mielen mukaan, että jos jonain päivänä on selvä plääni mielessä niin mennään sen mukaan eikä nosteta purkista lappua. Tämä "motipurkki" kuulostaa ehkä hieman hölmöltä, mutta jos moti on kadoksissa tai treenit menevät aina yhdellä ja samalla kaavalla, suosittelen kokeilemaan! Juoksulenkin osuessa kohdalle, saattaa mielen sisällä syntyä ensiksi pieni itkupotkuraivari, mutta sanomattakin selvää, että fiilis on erittäin hyvä sen pienekin juoksulenkin jälkeen. Koiratanssit, leikit ja temput tuovat iltoihin rentoa - ei elämä ole niin vakavaa - fiilistä, mikä on tärkeä muistutus  välillä kiireisen ja tylsän arjen keskelle. Motipurkki on myös motivoinut meitä kokeilemaan uusia juttuja, joita ollaan aijemmin vain mietitty. Esimerkiksi pyöräilyä mietin koko viime kesän, mutta kokeiltua tuli vasta kun olin nostanut lapun motipurkista ja nyt vähän kismittää, että talvi tekee tuloaan ja pyöräilemään päästään kunnolla varmaankin vasta ensi kesänä, mutta sitä odotellessa. Jospa sitä talvella tulisi kokeiltua, vaikka koirahiihtoa pyöräilyn sijaan!

Parempaan päin

Meistä ei ole taaskaan kuulunut ikuisuuteen, vaikka aihetta ehkä olisi. En tiedä mikä sana kuvailisi parhaiten näitä kuluneita viikkoja, mutta sen voin sanoa, että tuntui todella helpottavalta kirjoittaa postauksen otsikkoa tajuten samalla, että ehkä tästä vielä selvitään. Olen jo useammassa postauksessa päivitellyt tilannetta Neelan yksinoloista, jotka ovat tuottaneet ongelmia. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Muuton ja koulun myötä ongelma tuli taas vahvasti esille ja alussa yritin elää siinä toivossa, että se tottuu ajan myötä eikä enää kohta jäisi haukkumaan lähtiessäni. Toivo loppui totaalisesti siinä vaiheessa, kun jouduttiin kysymään eläinlääkäriltä neuvoa mahdollisesti alkavaan tulehdustilaan (stressiperäinen) ja kun rauhoittavista lisäravinteista ja pitkistä lenkeistä ei ollut merkittävää hyötyä. Aloitin tapani mukaisen, varmasti useamman tunnin kestävän, googlettelun. "Koira haukkuu jäädessään yksin."  "Koiran yksinolo." "Eroahdistus."

Nettikeskusteluja, muiden kokemuksia ja kirjoituksia. Sivu sivulta olin vain enemmän pihalla asiasta, kunnes jossain vaiheessa päädyin lukemaan johtajuusongelmasta ja siihen käytettävästä Jääkaudesta. Ensimmäisen kerran jaksoin lukea pitkän tekstin alusta loppuun asti ajatuksella, koska asiassa viitataan enemmänkin ihmisen "ongelmakäyttäytymiseen" kuin koiran, näin karkeasti ilmaistuna. Sen olen nimittäin oppinut koirien (ja yleensäkin eläinten) kanssa, että ongelmat lähtevät 99% ihmisestä eikä eläimestä. Lisäksi pystyin yliviivaamaan tekstistä useamman kohdan, jossa lueteltiin esimerkkejä koiran käyttäytymisestä kun se kokee olevansa johtaja. Koira ulvoo yksin ollessa.✓ Koira hyppii ja haukkuu sinua vasten kun tulet kotiin.✓ Koira seuraa sinua jatkuvasti sisätiloissa.✓ Koira vaatii sinulta huomiota mm. tökkimällä, raapimalla, tuomalla leluja.✓ Koira menee paniikkiin jo siitä kun huomaa sinun lähtevän ulos.✓ Olin löytänyt ongelman ytimen, mutta en ollut niinkään varma sen korjaamisesta jääkauden avulla, koska uskoin vahvasti kehotuksia kouluttajan puoleen kääntymisestä, mutta siihen meillä ei ollut mahdollisuutta täällä. Asialle oli kuitenkin tehtävä jotain, joten luin johtajuusongelmasta ja jääkaudesta kaiken mahdollisen, lainasin kirjastosta kirjoja, istuin tietokoneen ääressä useita tunteja, suunnittelin paljon etukäteen ja kyselin apuja. Päädyin lopulta tulokseen kokeilla jääkautta omin toimin, vaikka tiedostin riskit. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi jääkausi tarkoittaa siis jaksoa, jolloin koiraa ei huomioida lainkaan. Ideana on tiputtaa koira johtajan paikalta ja näin helpottaa sen oloa. Suurin osa johtajan rooliin "päässeet" koirat kokevat suunnatonta stressiä ja painetta johtajana olemisesta ja tämän takia myös ongelmia alkaa esiintymään ajan kuluessa. En aijo ainakaan tässä postauksessa paneutua jääkauden toteuttamiseen sen tarkemmin, mutta se täytyy vielä mainita, että jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan.

Miten me oikein ollaan päädytty tähän tilanteeseen? Ennen ongelmien ilmenemistä en ollut varmaan koskaan aijemmin miettinyt johtajuusasioita, ainakaan sen kummemmin. Tiesin kyllä, että ihmisen tulisi mm. syödä ennen koiraa ja kulkea ovista ensin, mutta en pitänyt näitä niin tärkeinä mitä ne ehkä oikeasti ovat. Onhan se tietysti kivan näköistä kun koira syö ja kulkee ovista vasta käskystä. Kyllä Neelakin tarvittaessa osaa ja joskus niitä noudatettiinkin. Kuuluin ehkä siihen, aika yleiseenkin, sakkiin, jotka ihmettelevät miksi koira tarvitsee johtajaa, miksei se voisi vain olla yksi perheenjäsen, jolla on samat oikeudet kuin ihmisilläkin. Yksinkertaista. Koira on koira, ei ihminen. Törmätessä johtajuuteen ja näihin pointteihin nyökyttelin vain päätäni, koska kaikki perusteltiin koiran luontaisen käyttäytymisen mukaan, josta olen päivä päivältä vain enemmän kiinnostunut eläinten kanssa työskennellessä. Ymmärsin johtajuuden tärkeyden ja sen, missä meillä oli mennyt vikaan. Vahvasti mieleen on jäänyt esimerkki siitä, kuinka jotkut leikkivät koiransa kanssa niin, että omistaja makaa koiransa kanssa lattialla tai jopa koiransa alla. Haha, tämähän on ollut Neelan pentuajoista asti meidän lempijuttuja. Aina naurettiin muiden kanssa miten ollaan Neelan kanssa niin samanlaisia, kun molemmat pyörii lattioita pitkin tai kuinka Neela hakee huomiota raapimalla vimmatusti jalkaa tai selkääni. Tämän esimerkin jälkeen ei enää tarvinnut hirveästi punniskella onko ongelma todella johtajuudessa. En ole ollut Neelalle tarpeeksi hyvä johtaja ja siksi koira on ottanut tämän suurta stressiä aiheuttavan roolin.

Aloitettiin ongelman ratkaiseminen kahden viikon jääkaudella, jonka jälkeen jatkettiin perushuomioimattomuutta. Perushuomioimattomuus ei ole jääkauden tapaan vain väliaikainen tila vaan siitä on tultava elämäntapa tai muuten ongelmat toistuvat suurella todennäköisyydellä. Niin kurjalta kuin perushuomioimattomuus kuulostaakin niin se ei todellakaan tarkoita, etteikö koiraa saisi enää huomioida tai sen kanssa ei saisi enää koskaan leikkiä. Kyllä saa, mutta tapoja vain muutetaan niin, että johtajuus säilyy ihmisellä. Jääkauden ensimmäisinä päivinä suorastaan pelästyin sitä, kuinka paljon Neela haki minun huomiota, kuinka se todella seurasi joka paikkaan ja kuinka se oli tottunut tekemään kaiken yhdessä. Ennen oltiin kotona jatkuvasti kylki kyljessä ja reagoin jokaiseen Neelan pyyntöön, mutta nyt yhtäkkiä sitä ei saanut huomioida enää ollenkaan. Huomionhaku jäi nopeasti pois ja koira vetäytyi koko ajan enemmän omiin oloihin. Jatkuva seuraaminen loppui siinä vaiheessa kun alettiin purkaamaan jääkautta ja mukaan tuli kiellot. Raahasin kevythäkin olohuoneeseen ja Neela alkoi viihtymään siellä paremmin kuin hyvin, ennen se ei viihtynyt siellä hetkeäkään. Kotiin tullessa ensimmäiset päivät meni siinä, että seisoin ensin eteisessä 10 minuuttia hiiren hiljaa, jonka jälkeen koira rauhottui ja pääsin sisälle, tosin sitten seisoin seuraavat 20 minuuttia naama seinään vasten koiran haukkuessa ja hyppiessä ympärilläni. Viikon jälkeen se jaksoi riehua korkeintaan 30 sekuntia, kunnes rauhottui omiin oloihinsa. Yksin jäädessä se jäi edelleen haukkumaan, mikä tuntui epäonnistumisella ja mietin mikä oli mennyt pieleen. Eräänä aamuna lähtiessäni ovesta ulos havahduinkin, ettei se jäänyt enää haukkumaan. Kämppä jäi hiiren hiljaiseksi. 

Kuulostaa ehkä siltä, että saatiin kaikki ongelmat pois jääkauden avulla, mutta ei. Kuten aijemmin mainitsin, jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan. Ehdottomasti parempaan päin ollaan menossa, mutta edelleen välillä Neela jää haukkumaan minun lähtiessäni, riehaantuu liikaa minun tullessa kotiin ja hakee huomiota milloin mitenkin, mutta kaikki tämä on vähäentynyt huomattavasti ja nyt niihin osataan puuttua. Paljon on vielä tehtävää, mutta uskon ja jaksan toivoa, että tästä vielä hyvä tulee! Koulun tuomat muutokset arkeen tietysti kauhistuttavat jo etukäteen, esimerkiksi ensi kuussa Neela joutuu Kotkaan reilu viikoksi hoitoon koulun hoitolaviikon takia, mutta eiköhän niistäkin selvitä pienten järjestelyjen jälkeen. 

Liian vakava elämä

Samalla sekunnilla kun paiskasin oven kiinni lähtiessäni tänään aamulenkille, muistin taas kameran olemassa olon. Pitäsikö se kerrankin raahata mukaan lenkille. Toisaalta ei olisi huvittanut räpsäistä yhtäkään kuvaa, mutta pakkohan niitäkin on joskus ottaa kun muuten kamera vain pölyttyisi kaapissa. Kipaisin hakemassa kameran ja ajattelin, että olisi kiva kuvailla lenkiltä myös videopätkiä. Tykkään varsinkin iltaisin ennen nukkumaan menoa katsoa YouTubesta Daily Vlog -tyyppisiä videoita, joissa välittyy tietynlainen tunnelma kuvauksen ja leikkausten ansiosta. Tottakai omassa päässä oli jo valmiiksi jonkinlainen visio tulevasta videosta, mutta aika pian todellisuus paiskautui vasten kasvoja. Painava järjestelmäkamera, 50mm objektiivi ja koira hihnanpäässä. Mitäköhän olin taas ajatellut. 

Sinnikkäästi jatkoin videopätkien kuvailua, vaikka kamera heilui jatkuvasti ja (jo ennestään olematon) kuvailufiilis alkoi uhkaavasti hiipumaan. Välillä pysähdyin räpsimään Neelasta kuvia, mutta koiraa ei kiinnostanut tippaakaan. Se aisti mun fiiliksen ja päätti, ettei tee yhteistyötä tollasen idiootin kanssa. Monta kertaa mietin kääntyväni takaisin kotiin viedäkseni kameran pois, mutta niinä hetkinä mietin tulevia maisemia ja kivoja kuvaispaikkoja. Pakko saada edes muutama onnistunut kuva! Noh, maisemakuviin 50mm ei ollut tarpeaksi laaja eikä yhdestäkään kuvasta tullut haluamalla tavalla mielenkiintoinen. Koirakin vain aina istuu, makaa tai seisoo kuvissa, jommalle kummalle puolelle sommiteltuna. Pari vuotta sitten haaveilin edes peruskuvien onnsituvan ja nyt kun ne onnistuvat edes jotenkin niin sitä alkaa miettimään jotain uutta, mikä ei tietenkään onnistu ilman harjoittelua. Vaadin taas itseltäni liikoja. Tässä vaiheessa kuvailufiilis on kadonnut ja haluaisi vain heittää painavan kameran pois ja jatkaa lenkkiä. Taas huomaa, ettei ikinä pitäisi yrittää vääntää mitään pakolla, koska silloin se ei ainakaan onnistu saatikka ole hauskaa.

Nyt päästään oikeastaan vasta postauksen aiheeseen. Neela nimittäisn lukee todella hyvin mun tunteita ja reagoi niihin aika herkästi. Pienikin väsymys, hermostuneisuus tai stressi treeni- tai esimerkiksi näissä kuvastilanteissa niin Neela heittäytyy "tyhmäksi". Korvista huomaa, että käskyt menee perille, mutta reaktiosta tai paremminkin reagoimattomuudesta huomaa, että se aistii mun fiilikset. Neelaa ei kiinnosta, se katselee tyynen rauhallisesti muualle ja välttää pienintäkin katsekontaktia. Välillä se saattaa jopa hakea lelun tai lähteä rellestämään vapauttaakseen tunnelmaa. Sama toistuu välillä ihan kotona, kun yritän saada liikaa aikaseksi ja väsymys iskee. Tällön koira tulee iloisesti lelun kanssa ja yrittää saada mut rentoutumaan.

Ennen en ymmärtänyt yhtään mitä koira yrittää mulle koko ajan kertoa ja olen jatkanut treenaamista kiukku korvista sauhuten. Tiuskinut koiralle, kun se ei tottele ja treeni ei onnistu, vaikka vika löytyy vain peiliin katsoessa. Neelan kanssa oon oppinut todella paljon. Tarkoitus on ollut opettaa Neelalle yhtä sun toista, mutta todellisuudessa koira on opettanut mulle paljon paljon enemmän mitä mä sille. Oon viime aikoina yrittänyt rentoutua ja löytää enemmän sitä hyvää fiilistä arkeen ja treeneihin. Tottakai joskus saa kiukuttaa ja väsyttää ja pitääkin, mutta koiraan sitä ei voi purkaa. Siitä ei hyödy millään tasolla, päinvastoin. Ollaan nyt yritetty löytää uusia treenitaktiikoita, jotta saataisiin treeneistä positiivisia ja molemmille hauskoja. Ei tavoitella täydellistä perusasentoa tai seuraamista vaan hauskaa menoa. Ollaan onnistuttukin ja heti huomaa, että treenitkin taas sujuu kun oma fiilis on kohdallaan ja tietää mitä lähtee tekemään.

Kasasin taas näistä "epäonnistuneista" videopätkistä videon ja kuvatkin heitin postaukseen ensiksi ihan vain siksi, ettei aamun kuvausreissu olisi ollut ihan turha. Loppujen lopuksi videota ja kuvia katsoessa totesin, että laadusta viis, kyllähän niitä muutaman vuoden vanhoja kanivideoitakin katsoo hymy korvissa, vaikka välillä ei meinaa saada edes selvää näkyykö kuvaruudussa eläin vai kivi. Taas jälkeenpäin saa nauraa miksi piti ottaa niin vakavasti. Kuvistakin tuli kuitenkin ihan kivoja, vaikka niin kovasti epäilin.

Maisemat vaihtuivat

Helloou täältä Vääksystä! 

Meillä vaihtui maisemat viikonlopun aikana ja nyt ollaan ehditty jo vähän kotiutua. Muuttolaatikoista päästy eroon, tavarat ainakin jonkinlaisessa järjestyksessä ja ulkonakin pystyy jo liikkumaan ilman jatkuvaa "missä hitossa mä olen" -ajatusta. Me, siis minä ja pieni eläinlauma muutettiin alkavien opiskelujeni takia koti Kotkasta tänne Vääksyyn. Aika hurjaa ajatella, että sitä asuu nyt omineen ja vastuun eläimistäkin hahmottaa aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, vaikka olenkin aina hoitanut omat eläimeni itse. Jos ei liikaa ajattele niin yksin asuminen ei ole yhtään hullumpaa, ainakaa vielä. Päinvastoin. Ilman tätä eläinlaumaa en kyllä voisi kuvitella asuvani missään muualla kuin äidin katon alla. Kuolisin tylsyyteen enkä usko, että olo olisi yhtään näin turvallinen. Huh, onneksi onkin nämä karvakasat seurana, vaikka osaavat ne tietysti välillä hermojakin riistää.

Kauhistelin etukäteen miten Neela tulee suhtautumaan muuttoon. Kennelkympillä muutto asuntolaan, yksinolot uudessa paikassa ja kaikki se muutos toi mukanaan stressiperäisen vatsakalvontulehduksen ja tietysti samankaltaisessa tilanteessa pelko uusiutumisesta palaili mieleen. Kaikki on kuitenkin sujunut todella hyvin! Boco ja Neela tulevat mahtavasti juttuun ja niistä onkin tässä parin päivän aikana tullut kuin paita ja peppu mikä tietysti helpottaa myös Neelan yksinoloja. Kaneillekin iso muutos siirtyä piharakennuksesta sisälle minkä takia meillä onkin ollut aika väsynyttä porukkaa, mutta pikku hiljaa nekin kotiutuvat ja tottuvat muutoksiin.

Loppuviikosta olisi vielä tarkoitus lähteä Neelan kanssa julkisilla Kotkaan checkaamaan Meripäivät, mutta tässä taas huomaa vastuun eläimistä, kun ei voi enää hihkasta äitiä ruokkimaan kissan ja kanit, jotta voisi jäädä koko viikonlopuksi rellestämään vaan on palattava pikavisiitin jälkeen jo takaisin kotiin. Onneksi tänne palaa ihan mielellään. :)

Kesäkuun agilityt

Neela tuli mulle harrastuskoiraksi, tai ehkä näin jälkeen päin on parempi sanoa, että ensimmäiseksi koiraksi, jonka kanssa olisi tarkoitus päästä kokeilemaan eri lajeja ja löytämään niitä omia juttuja. Agility on aina ollut mulla ykkösenä mielessä ja reilu vuosi sitten sainkin Mellin kanssa pientä tuntumaa lajista alkeiskurssin merkeissä. Siitä asti olenkin odottanut, että pääsen oman koiran kanssa agin pariin ja se olikin tämän kesän suurin toive. Päästä ohjattuihin treeneihin Neelan kanssa.

Toive toteutui ja meillä on nyt kesäkuulta neljät mahtavat treenit takana! Tiesin, että Neela tykkää lajista ja sillä on potentiaalia, mutta en olisi ikinä osannut odottaa näin paljon, mitä tuo koira näytti näiden neljän kerran aikana. Ihan uutta intoa, onnellisuutta, nopeaa oppimista ja hauskaa yhdessätekemistä. Välillä saatiin ohjaajan kanssa pysähtyä tuijottamaan tuota koiraa silmät suurina ja suut ammollamme ja treeneistä sai kyllä aina lähteä suupielet korvissa! 

Ryhmän muut koirakot olivat osa jo tuttuja mun ja Mellin viime kevään alkeiskurssilta eli ryhmäläiset olivat treenailleet meitä paljon enemmän, mutta hyvin sulauduttiin joukkoon. Tehtiin tietysti vähän helpompia ratoja ja sivussa treenailtiin omatoimisesti paljon muun muassa keppejä. Heti ensimmäisellä kerralla saatiin mahtavaa palautetta Neelan hyppytekniikasta ja meidän yhteistyöstä. Neela meni myös kunnollisen renkaan ensimmäistä kertaa elämässään sellaisella varmuudella, ettei ohjaaja kuulemma ollut ennen nähnyt vastaavaa. 

Toisella treenikerralla hallin äänet ja uudet koirat ympärillä häiritsivät keskittymistä ja treeni menikin suurilta osin niitä ihmetellessä. Keskittyessä Neela meni todella hyvin ja saatiin onneksi onnistuneitakin suorituksia ja hyvää kokemusta. Kolmas kerta olikin treeneistä ehdottomasti paras! Neela alkoi selvästi tottumaan hallin ympäristöön ja keskittyi ihan täysillä. Kepeillä ei ollut mitään ongelmia, ihan kun oltaisiin enemmänkin treenattu, tosin vielä pidettiin ohjurit visusti paikoillaan, mutta anyway ihan superhieno neiti! Rataan sisältyi hyppyjä, yksi kontakti ja pari putkea. Pystyttiin treeneissä hyvin suorittamaan ratoja, mutta ohjaukset täytyi olla todella selkeitä ja loppuun asti vietyjä, jotta Neela ymmärsi. Itselleni eniten tuottaa vaikeuksia oikean nopeuden löytäminen. Ajattelen koko ajan, että Neela on niin nopea, että pakko vain viipottaa täysiä, vaikka välillä vauhtia olisi saanut höllätä reilusti, että Neela pysyi vielä tarpeeksi lähellä. Kun oma vauhti ja ohjaus pysyi oikeana meni tietysti koirakin ihan superhyvin, vaikka jutut olikin Neelalle ihan uusia. Viimeisellä kerralla Neela tiesi jo hallille kävellessä, mitä olisi edessä ja intoa puhkui joka tuutista. Halli oli Neelalle jo tuttu ja kiva paikka eikä äänet tai muut koirakot häirinneet enää yhtään. Päinvastoin treenikavereiden kanssa olisi ollut kiva vetää pienet rallit ja jokainen nurkka piti päästä tutkimaan oli sitten luppoaikaa tai oma rata kesken. Hölmö kakara. Huonon keskittymisen takia treenit meni vähän miten meni, mutta en vetänyt missään välissä herneitä nenään, koska Neela oli kerrankin vapautunut ja aivan innoissaan. Saatiin kuitenkin myös onnistuneita suorituksia ja hauskoja tilanteita, joten ei se niin vakavaa! Juuri tälläisiä hauskoja ja hyviä kokemuksia kaivataan.

Valitettavasti treenit tässä ryhmässä jäi meidän osalta vain kesäkuulle. Seura lomailee heinäkuun ajan ja elokuussa meillä onkin jo uudet maisemat tiedossa. Ryhmä oli mahtava ja mielelläni oltaisiin jatkettu treenaamista, mutta toivotaan, että päästäisiin syksyllä jatkamaan treenejä toisessa seurassa. Nyt meillä on varma laji, jota kohti halutaan suunnata.

Boco - ensimmäinen viikko

Bocon tullessa meille aloin heti ensimmäisenä iltana pitämään vähän kirjaa sen voinnista ja puuhista, jotta muutokset suuntaan tai toiseen huomattaisiin mahdollisimman nopeasti. Tässä nyt viikon ajalta muistiinpanoja, yhtään hienostelematta. Nopeasti kirjoiteltu iltaisin päivän tapahtumia, mutta näistä selviääkin se kaikista oleellisin meidän alkutaipaleesta. :)

Keskiviikko 1.7.2015  Kisu löydetty. Maukui pusikossa ja pelkäsi selvästi, sähisi ja yritti karkuun. Antoi kuitenkin ottaa kiltisti kiinni. Kotona tehtiin kanihäkistä turvallinen paikka, annettiin vettä ja ruokaa. Pelkää todella paljon, sähisee ja hyökkäilee pientäkin liikettä. Väsynyt.

Torstai 2.7.2015 Kisu on todella arka, sähisee ja "pörisee". Kanihäkki otettu pois ja käytössä koko huone. Ihmistä kohtaan utelias ja kiinnostunut, liikkuu hieman samassa tilassa, mutta pelko vie vielä voiton. Sähisee pientäkin liikettä ja ääntä. Illalla mennyt sängyn runkoon piiloon ja tehnyt tarpeita sängyn alle. Sänky viety pois huoneesta ja tarpeet siirretty hiekkalaatikkoon. Syö ja juo edelleen hyvin, matolääke annettu iltaruokaan.

Perjantai 3.7.2015 Taas uusi piilopaikka keksitty, työpöydän alla oleva tuoli. Sähisee lähelle mentäessä, mutta ei kiiruhda enää pakoon. Tuli syömään kädestä. Pienetkin liikkeet (sormen liikutus) pelottaa. Ruokinnan yhteydessä antoi jo silittää eikä arastanut kosketusta hetken silittelyn jälkeen. Ensimmäinen pakkosylitys pyyhkeen sisällä; tuijottelee kovasti, suhteellisen rento. Liikkuu jo enemmän huoneessa sekä hakee katsekontaktia, johon vastataan omien silmien räpyttelyllä tai pään pois kääntämisellä. 

Kädestä ruokintaa ja pakkosylityksiä jatkettu pitkin päivää. Toisella pakkosylityskerralla alkoi jo kehräämään ja puskemaan sylissä. Antaa käsitellä hyvin ja sähisee ainoastaan lähestyessä. Ei yritä purra tmv. Pelästyy vielä yllättäviä tai kovia ääniä ja nopeita liikkeitä. Sukupuoli tarkistettu pojaksi, painoa 770g. Todella laiha, luut tuntuvat selvästi, vain vatsa pömpöttää. Silmien väri alkanut vaihtumaan eli ikää ainakin reilusti yli 6vk! Nimi päätetty, Boco. 

Lauantai 4.7.2015 Reipastunut todella paljon. Leikkii aktiivisesti ja hakeutuu seuraan, puskee ja kehrää paljon. Syö edelleen hyvin ja tekee tarpeet hiekkalaatikkoon. Viimeinen matolääke annos annettu iltaruokaan. Vatsa ollut hieman löysällä.

Sunnuntai 5.7.2015 Huoneeseen mentäessä tulee jo pian syömään ja leikkimään, kun heittelee hetken leluja. Saattaa vielä sähähtää alussa. Pelästyessä etääntyy tai jähmettyy paikoilleen, ei säntää välittömästi piiloon tai sähise juurikaan. Syö ja juo hyvin, vatsa alkanut tasoittumaan. Hakeutuu paljon seuraan ja tykkää rapsutuksista. Leikkii, juoksee ja kiipeilee jaloissa.. riiviö kuoriutumassa? Antaa nostaa ja tutkia jo hyvin. 

Maanantai 6.7.2015 Huoneeseen mentäessä tulee jo pyörimään jalkoihin. Leikkii lähettyvillä, ja kiipeilee sylissä. Näkivät Neelan kanssa ensimmäistä kertaa. Neela istui rauhassa, Boco pelkäsi ja sähisi. Sänky siirrettiin takaisin huoneeseen, tosin ilman jalkoja, jottei pääse sängyn ruonkoon. Illalla kiipeili päällä, juoksi ympäri huonetta ja nukahti viereen.

Tiistai 7.7.2015 Ensimmäinen yö samassa huoneessa takana. Nukkui koko yön sängyssä ja aamulla tuli heti kehräämään ja puskemaan. Ei sähise enää ollenkaan. Meno alkaa olemaan jo aika päätöntä. :D Painoa tullut hyvin lisää 950g, ikä lähemmäs 12vk?

Keskiviikko 8.7.2015 Ei arkaile enää juuri ollenkaan ja oven takana oleva elämä alkaa kiinnostamaan. Meni itse haistelemaan Neelaa portin taakse, kunnes yli-innokas labradori tuli säikäyttämään.. Huoneessa kiinnostunut Neelasta, haistelevat nenäkkäin, mutta Boco pelkää vielä. Sähisee, jos Neela menee liian lähelle. Kaverit kävi katsomassa, alkuun pelkäsi, mutta reipastui nopeasti leikkimään.

Torstai 9.7.2015 Painoa 1010g. Alkaa olemaan jo sopusuhtainen ja ruokahalukin tasaantunut. Iltapäivällä eläinlääkärille. Kaikki ok ja ensimmäinen rokotus annettu. Antoi käsitellä kiltisti! Painon ja olemuksen mukaan ikää noin 12vk, tietenkään tarkaa arviota ei osata sanoa. Käyttäytyy jo kuin mikä tahansa kissanpentu, ei arkaile juuri yhtään. Kesyyntynyt kaikkiaan todella hyvin, tosin aikaakin vietetty paljon. Leikki jo hieman Neelan kanssa!

Perjantai 10.7.2015 Nukkuu yöt aivat kiinni ja muutenkin viihtyy paljon lähettyvillä. Keksinyt jalkaa ja selkää pitkin kiipeämisen, kevyen puremisen leikin yhteydessä ja muutenkin riehuu paljon. Leikkii jo Neelan kanssa, lähinnä käy läpsimässä tai repimässä häntää ja juoksee karkuun. Neela vielä varovainen ja lähinnä ihmettelee toisen menoa. :D

Kesäinen video

Videoita pitäisi kuvata ehdottomasi enemmän. Paljon paljon enemmän. Harmi vaan, että tämänkin muistaa aivan liian harvoin ja jotenkin sitä ajattelee sen olevan hirveän suuri työ. Kuvata ja editoida. Onhan se, mutta suuri työ myös usein palkitaan. Videoihin tallentuu paljon enemmän kuin yksittäisiin kuviin, vaikka ne olisivat vain pieniä pätkiä sieltä sun täältä. Pentuvideot, vanhat treeniklipit ja hauskat kommellukset. Jokainen yhdenkään videopätkän kuvannut tietää, että vanhoihin videoihin on ihana palata myöhemmin. Innostuin viikonloppuna -taas ikuisuuksiin- kuvaamaan pieniä pätkiä ja lopulta kasaamaan myös yhtenäistä videota. Katsojille alla oleva video voi olla tylsähkö, mutta itse jaksan katsoa sitä aina vain uudestaan ja uudestaan. Yksi video, paljon fiiliksiä ja muistoja. Kuvatkaa videoita ja katselkaa vanhoja, ehkä paras keino pelastaa huonompikin päivä.♥

 

Kissanpentu

Äiti tuli keskiviikkona iltalenkiltä ja kertoi törmänneensä pusikossa yksinäiseen kissanpentuun. Mulla välähti heti mieleen yhtälö kuumasta kesäpäivästä, metsän eläimäimistä ja pienestä pelokkaasta kissanpennusta. Pian oltiin jo autossa matkalla paikkaan, jossa äiti oli tämän pienen kissanpennun nähnyt melkein tunti sitten. Epäiltiin, ettei kissaa enää löytyisi, mutta siellä se nökötti vieläkin samassa paikkaa, pienen pieni kissa aivan peloissaan. Kaapattiin kissa pahvilaatikkoon ja suunnattiin kaupan kautta kotiin. Tässä vaiheessa fiilikset olivat todella sekavat. Mitä tehdä pennulle? Oliko oikein ottaa se mukaan? Eihän sitä voinut sinnekkään jättää, herranjestas.

Päätettiin pitää pentu kotona ja seurailla sitä ainakin huomiseen. Ensimmäisen illan aikana saatiin ainoastaan selville, että pieni oli todella kauhuissaan, sähisi ja örisi jatkuvasti. Ruoka maistui paremmin kuin hyvin ja silmät painuivat vähän väliä kiinni väsymyksestä. Seuraavana päivänä siirrettiin huoneestani sänky olkkarin puolelle ja laitoin huoneeni kissalle sopivaksi. Pentu osoitti jo hieman kiinnostusta, mutta pelko vei vielä voiton kaikesta tutustumisesta. Ruoka maistui edelleen hyvin ja matolääke annettiin ruuan sekaan. Välillä meinasi epätoivo kolahtaa niskaan ja mietin jatkuvasti mitä tehdä tuon pienen kanssa. Kesyyntyminen tuntui mahdottamalta ainakin tässä vaiheessa, mutta aikaahan näissä tarvitaan. Selasin taas tuttuun tapaan netin jokaisen keskustelupalstan läpi vastaavista tarinoista ja etsin myös kaikkea tietoa ja ohjeita maan ja taivaan väliltä. Ennen kaikkea yritin pysyä toiveikkaana.

Perjantaina olin torstaita viisaampi ja aloitin heti aamusta tekemään tuttavuutta pennun kanssa. Räpsyttelin sille silmiä, käänsin päätäni pois päin ja haukottelin. Tätä olin tehnyt jo edellisenä päivänä ja tulosta alkoi tulla. Hetken päästä pentu söi ruokaa jo kädestäni ja pystyin silittämään sitä rauhallisin liikkein, niin epätodellinen ja onnellinen olo. Päivän aikana edistyttiin paljon, todella paljon. Jo toisella pakkosylitys kerralla pentu rentoutui ja onnenkyyneleet valui siinä vaiheessa kun kissa alkoi kehräämään sylissäni. Taas pieni muistutus itselleni miksi haluan eläintenhoitajaksi. Jatkoin pitkin päivää kädestä ruokkimista ja pakkosylityksiä. Iltapäivällä leikittiin jo leluilla ja juoksenneltiin huoneessa. Nopeat liikkeet ja äänet saavat vielä sähinät päälle, mutta pian taas mennään. Silmien värin, painon ja olemuksen mukaan iäksi on arvioitu noin 8-10 viikkoa ja sukupuoli tarkistettiin pojaksi. Nimeksi pieni sai Boco. Pitkä tie edessä, mutta olen valmis tekemään pienen eteen mitä vain. Tänään ollaan taas oltu jo eilistä rohkeampia. Menokin alkaa olemaan sellaista luokkaa, että halleluja, meillä on taas kissa talossa. Luottamus kasvaa molemmin puolin koko ajan ja tänään pieni taisi tulla jo hieman rapsutuksia kerjäämään. Tästä kaverista tulen  varmasti kirjoittelemaan paljon blogin puolella.♥

Neelan ruokinta #4

Nyt ollaan menty melkein kaksi kuukautta nykyisellä ruokinnalla ja ehdottomasti tämä on se toimivin meille eli 50/50 nappulaa ja lihaa. Sopivan ruokinnan löytymiseen ollaan tehty töitä ja omistaja saanut valvoa yhden jos useammankin yön. Aikaisemmat ruokintapostausket sisältävätkin mm. meidän kokemuksia raakaruokinnasta ja ne löytyvät seuraavista linkeistä: Neelan ruokinta #1, Neelan ruokinta #2 ja Neelan ruokinta #3. Mutta mitä Neela tarkalleen syö nykyään? 

Puolet lihaa ja puolet kuivaruokaa

Kyseessä on 50/50 -ruokintamalli, jossa koiralle tarjotaan päivittäin raakalihaa kuin kuivaruokaakin eli nappulaa. Ruokintamallissa on ideana hyödyntää molempien ruokien etuja. Raakaliha on koiralle täysipainosta ja luonnonmukaista ruokaa kun nappula taas turvaa pääosin tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saannin. Yhdistettynä nämä kaksi, saadaan ruokintaan monipuolisuutta ja koiran vatsan toiminta tasaantuu, jolloin koira ei reagi vatsallaan niin herkäsi satunnaisiin ruokajämiin tai uusiin namipaloihin (huom! koirat ovat kuitenkin yksilöitä). 50/50 -ruokintamalli on hinta-laatusuhteeltaan useimmiten paras vaihtoehto eikä se vaadi niin suurta perehtymistä kuin esimerkiksi täysipainoinen raakaruokinta. Edellytys toimivuuteen, niin hinta-laatusuhteen kuin koiran vatantoiminnankin osalta, on löytää omalle koiralle sopiva kuivaruoka ja sopivat raakalihat. Jos koirasi vatsa sietää marketin halvimman nappulan niin säästät jo paljon verrattuna talouteen, jossa koiralle sopii ainoastaan kallein erikoisnappula. Samalla lailla jotkut koirat sietävät kaikkia lihoja kun taas toiset voivat syödä vain siipikarjan lihoja. Koirat ovat yksilöitä.

Nimensä mukaan 50/50 -mallissa koiralle tarjotaan päivän aikana puolet ravinnosta lihana ja puolet nappulana. Tällöin ruuan kalsium/fosfori -suhde pysyy oikeana eikä kalkkilisää tarvita. Usein kuulee ihmisten puhuvan/luulevan, ettei 50/50 -mallissa tarvitsisi lisiä ollenkaan, mutta yleensä ainakin sinkin ja d-vitamiinin saanti kannattaa tarkistaa, koska harvoin pelkällä nappulallakaan elävät koirat saavat sinkkiä ja d-vitamiinia riittävästi ja ajan mittaan tämä voi näkyä erilaisina puutosoireina. Esimerkiksi meillä Melli on ollut koko ikänsä nappularuualla ja nyt neljän vuoden jälkeen silmänympärykset alkoivat kaljuuntua, joka viittaa sinkin puutokseen.

Neelan 50/50 -ruokintamalli:

Jospa nyt oltaisiin turhat alkuhöpinät höpisty ja aletaan miettimään mitä Neela tarkalleen ottaen syö. Neelalle tällä hetkellä sopiva annostus on ollut noin 75 grammaa päivässä niin kuivaruokaa kuin lihaakin eli vatsaa täyttää päivittäin yhteensä noin 150 grammaa ruokaa. Lisinä kalanmaksaöljy, sinkki sekä jodi. Kananmunaa heitän kuppiin silloin tällöin, noin kerran tai kaksi viikossa. Maitotuotteet eivät varsinaisesti sisälly meillä ruokintaan, mutta joskus harvemmin niitäkin eksyy kuppiin maistiaisiksi, pääasiassa raejuustoa ja piimää. Aamuisin Neela saa aina nappulaa, joko aktivointikupista, ronskisti vain lattialta tai treenin kautta. Iltaisin syödään lihoja, jolloin kuppi tai kongi täyttyy naudasta tai broilerista sekä lisistä. Päivän aikana palkkana kuluu nappulaa epämääräinen määrä, joka välillä sisältyy päivittäiseen annokseen kun taas joskus nappulaa saattaa treenien takia kulua päivässä kaksinketainenkin päiväannos. Välillä treeninamit ovat itse keittämiä lihoja, Hau Hau Championin lihanameja tai muita koirannameja. Jos vatsa on jostain syystä löysällä tai kovalla niin tilanne kojataan maitohappobakteeilla ja pellavansiemenouheella. 

Nappulana parhaaksi ollaan koettu Acanan lamb and okanagan apple. Kyseinen kuivaruoka on suunniteltu täysikasvuisille, ravintoaineyliherkkyydestä kärsiville koirille. Lamb and apple sisältää vain yhtä eläinproteiinia (lammasta) ja  se on viljaton. Nappula lähti aikoinaan (silloin kun JV-junioriruoka ei toiminut ja Neelan vatsa ei kestänyt vielä raakalihoja) matkaamme korkean lihapitoisuuden ja viljattomuuden takia enkä ole lähtenyt sitä sen jälkeen vaihtamaan, koska se sopii ja maistuu erittäin hyvin Neelalle, vaikkakin hinta on aika korkea. Toisaalta nappulan onkin hyvä olla sellainen, mitä voisi syöttää hyvällä mielellä niinä päivinä kun raakalihaa ei ole saatavilla tai jos jonkin takia jouduttaisiin lihoista luopumaan kokonaan. Kyseinen Acana on juuri sellainen! Lihat ostan nykyään Kennel-Rehulta, sillä tehtaanmyymälään on meiltä vain muutaman minuutin ajomatka. Lisät mistä sattuu löytymään halvimmalla tosin niitä ei kovinkaan usein meillä tarvitse ostella. 

Ahmimisenestokuppi on POP!

Bongasin toukokuussa Best Friend FI -facebook sivulla julkaisun, jossa etsittiin testaajia BF Gear ahmimisenestokupille. Mellille ostettiin pari vuotta sitten ensimmäinen ahmimisenestokuppi ja sen jälkeen paluuta normaaliin kuppiin ei ole ollut, paitsi nyt alkuvuodesta alkoi vanha kuppi näyttämään siltä, että elämä oli sen osilta ohi ja palattiin väliaikaisesti takaisin vanhaan normaaliin kuppiin. Sen myötä myös satunnaisiin ahmimisesta aiheutuviin oksenteluihin. Uutta ahmimisenestokuppia ei saatu vielä aikaiseksi hankkia, joten ilmoitin Mellin innokkaaksi testaajaksi hetkeäkään epäröimättä. 

Reilun viikon päästä saimme iloksemme huomata, että meidät oli valittu mukaan testaajaryhmään, mahtavaa! Kuppi saapui pikaisesti ja yllätyin heti positiivisesti kupin koosta ja materiaalista, se olikin isompi ja kestävämmän oloinen, mitä oletin - juuri passeli Mellille. En ollut etukäteen tutustunut kuppiin yhtä kuvaa lukuunottamatta, joten itselläni ei ollut hirveästi aavistusta esimerkiksi juuri sen koosta, taikka mistään muustakaan. BF Gear ahmimisenestokuppi on spiraalin muotoinen ja halkaisijaltaan 25cm. Kupit urat ovat noin 10cm syvät ja suhteellisen leveät, jonka takia kuppi soveltuukin parhaiten keskikokoisten ja isojen koirien käyttöön. Meillä esimerkiksi Neela saa pienellä kuonollaan noukittua kupista nappulat hetkessä, kun Mellillä siihen menee kolminkertainen aika mitä normaalista kupista syödessä. Mielestäni kuppi vaikuttaa todella kestävältä ja suurta plussaa pohjan liukuestoista! Kurkkasin mielenkiinnosta myös kupin hintaa netistä ja se, jos mikä yllätti. VAIN 8,90€. Siis näin hyvästä ahimimisenestokupista pyydetään alle 10€ ja me kun ooteltiin  tilipäivää, että saataisiin ostettua Mellille useamma kympin maksava kuppi..

Ja miksi kerron tästä täällä blogissa? Siksi, että olen ollut niin tyytyväinen kyseiseen kuppiin ja iloinen siitä, että Mellin satunnaiset oksenteltun pysyvät taas poissa. Blogilla ei ollut mitään osuutta testaukseen taikka toisinpäin, vaan tämä postaus on täysin omasta halusta rustattu ja täysin omasta halusta ja sydämestä suosittelen tätä kuppia kaikille hotkijoille tai miksei muillekkin ihan vain aktivointia kaipaaville. Juuri tätä kyseistä BF kuppia siksi, että se on niin HALPA ja hidastanut meillä ruokailuja vielä enemmän kuin edellinen kuppi (tämä). Mellille ahmimisenestokupista on ollut niin paljon hyötyä, että toivon muidenkin kokeilevan näitä. Meillä ainakin aluksi epäröitiin moisen kupin toimivuutta, mutta nykyään myös Neela syö aamunappulansa ahmimisenestokupista, tosin vain aktivoinnin kannalta. Pienemmille koirille voin lämpimästi suositella tätä kuppia.

Kukkuu kuulumisia

Edellisen postauksen jälkeen mulla on ollut taas paljon parempi fiilis tätä blogia kohtaan! Tuntuu kuin jonkinlainen raskas taakka olisi pudonnut vihdoin harteilta ja tilalle palannut se vanha innostus pitää blogia pystyssä. Oli myös ihana huomata miten hyvin edellinen postaus otettiin vastaan ja jopa yllättävää, kuinka moni pystyi samaistumaan tilanteeseen. Tästedes muistetaan kirjoittaa blogeja itseämme emmekä muita varten, niin se toimii parhaiten! 

Viime aikoina on tapahtunut paljon. Aloitetaan vaikka tuoreimmasta eli juhannuksesta minkä vietin vastoin suunnitelmiani kotona vatsataudin kourissa. Jos epämiellyttävää oloa ei oteta huomioon niin kotona vietetty juhannus ei ollut yhtään hassumpi. Rentoa oleskelua äidin ja eläinten kanssa. Tähän väliin on ihan pakko hehkuttaa (taas) vähän pientä vauvapupua, joka on liioittelematta maailman ihanin. Niin kiltti ja seurallinen pieni ja erityisen siitä tekee se, että tuo kakara muistuttaa päivä päivältä enemmän edesmennyttä kaniani Lunaa. Luna oli todella ihmisrakas ja kiltti. Se osasi temppuja ja katsoi iltaisin telkkaria siinä missä me ihmisetkin, sohvalla löhöten. Sen kanssa otettin päiväunia ja varsinkin lapset rakasti sitä. Luna jouduttiin lopettamaan kahden vuoden iässä ja se oli silloin itselleni todella kova paikka. Mikään ei ole eikä ikinä tulekkaan korvaamaan Lunaa, mutta nyt musta tuntuu ihan kuin olisin saanut pikku-Lunan takaisin. Toivotaan, että Mainiosta kasvaa kelpo jätkä ja se saisi pitkän elämän.♥

Seuraavaksi ehkä hieman jännittävimpiin uutisiin. Jokunen blogin lukija taitaakin seurata mun henkilökohtaista instagramia (@emmiyzz) ja tietääkin jo, että aloitan elokuussa eläintenhoitajaopinnot Salpauksessa! Pääsin siis sisään sinne mihin eniten halusinkin. Tiedon saatua alkoi hirveä sählinki, mutta onneksi kaikki palaset loksahtivat yllättävän hyvin paikoilleen ja opiskelupaikan lisäksi mulla on myös vuokrakämppä valmiina odottamassa syksyä. Oon ihan superonnellinen tästä kaikesta enkä malttaisi odottaa, että päästään Neelan ja kanien kanssa muuttamaan. Jäääiks!

Ainut mikä hieman  harmittaa on se, että muuttoasiat sotkevat vähäisiäkin kesäsuunnitelmia ja tietysti kaikki rahat menevät kämppään sekä hankittaviin tavaroihin. Mätsärireissut ja dobotunnit saavat siis jäädä. Tervetuloa opiskelijaelämä. Noh, onneksi kesällä keksii paljon muutakin tekemistä, kuhan vain säät taas sallisi.. Neelan kanssa päästiin kesäkuun ajaksi treenaamaan agilitya, mutta siitä kirjoittelen myöhemmin lisää! Muuten täytyy tunnustaa, että olen ollut ihan superlaiska treenailemaan mitään. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja saada aikaiseksi lähteä treenailemaan edes tokoa useammin, koska mulla se on aina vain siitä lähtemisestä kiinni, ei itse treenaamisesta. 

Ainiin, täytynee vissiin loppuun ilmoittaa, että poistin tänään blogin instagram tilin käytöstä. Ettei kukaan ihmettele mihin se on kadonnut. Sitä tuli niin huonolla menestyksellä päivitettyä, koska kahden käyttäjän välillä hyppely oli mukamas niin vaivalloista. Katsotaan jos joskus innostun yrittämään uudelleen, koska toisaalta senkin pitäminen oli ihan hauskaa! Tai ehkä jatkossa julkaisen kännykkäkuvia blogin puolella, koska niissä on ne parhaimmat arkipäivän tilanteet tallennettuina ja niihin jos joihinkin kuviin on kiva palata myöhemmin.

Mitä oikeasti haluan blogilta?

Huhuh, pitkästä aikaa taas täällä! Edellisestä kunnon postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi ja ainakin itsellä tuntuu, etten olisi kirjoitellut tänne ikuisuuksiin. Tarkoitus oli kesän alusta ehtiä panostamaan blogiin enemmänkin, mutta pötypuheeksihan se taisi jäädä. Oikeitakin syitä hiljaiseloon kait löytyy, kuten koneen huoltoreissu ja "kiireet", mutta suurin syy taitaa olla motivaatio. Tai oikeastaan epätietoisuus. Olen nimittäin viime aikoina joutunut miettimään paljon, mitä tältä blogilta oikeasti haluan. Minkä takia tätä kirjoitan.

Reilu vuosi sitten pistin blogin pystyyn siitä syystä, että halusin kirjoittaa muistiin tapahtumia Neelan pentuajasta, koska tunnetusti pentuaika viipottaa aina hurjaa vauhtia ohitse eikä ihmismuisti pysy perässä. Vihaan käsialaani enkä juurikaan luota tietokoneeseeni, joten blogin perustaminen päiväkirjojen ja tekstinkäsittelyohjelmien sijasta tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Olin aikaisemminkin pitänyt blogia ja kaipasin sitä, joten pian päätin, että blogista tulee julkinen. Miksipä ei. Blogin ylläpitäminen on myös aikaisemmin motivoinnut itseäni kuvaamaan enemmän sekä lisäksi tykkään paljon kirjoittamisesta. Mutta mikä tässä nyt mättää?

Blogi ei tunnu enää omalta. Se ei ole enää paikka, johon tulen kirjoittamaan kommelluksista eläinten kanssa, vaan paikka, jossa yritän miellyttää muita. Tässä tapauksessa siis lukijoita. Sen sijaan, että palaisin blogiin lukemaan dobotreeneistä löydän postauksia siitä, minkä kokoinen pallo lukijan pitäisi ostaa tai minkälainen alkulämmittely olisi hyvä tehdä ennen treeniä. Ei sillä, etteikö blogini voisi sisältää myös näitä, mutta pointtini on se, että ajattelin postauksia tehdessäni vain lukijoita. Mistä blogin lukijat pitäisivät ja mitä blogiltani halutaan. Löysin itseni usein suosituista eläinblogeista tutkailemasta millaisista postauksista pidetään ja minkälaiset ulkoasut saavat hyvää palautetta. Mistä kannattaisi kirjoittaa omassa blogissa ja minkälainen bannerin pitäisi osata väsätä. Oma juttu oli täysin kadoksissa eikä motivaatiota jatkaa meinannut löytää mistään. Rento ajanviete muuttui kasaksi stressiä ja paineita. Löysin itsestäni taas pienen perfektionistin perkeleen.

Mulle blogi on ajanviete ja paikka, johon voin palata virkistämään muistia viime viikon treeneistä tai eläinteni hyvinvoinnista. Ei työ tai paikka, johon tulen vain miellyttämään lukijoita. Mulla kesti itselläni aikaa tajuta tämä ja olin jo poistamassa koko blogia, kunnes lamput syttyivät. Paineet eivät todellakaan johdu teistä lukijoista vaan ihan omasta pienestä perfektionistin palasesta. Tottakai blogin lukijoista on ajan myötä tullut tärkeitä ja on kiva, että blogia jaksetaan seurailla ja postauksia kommentoida, mutta turhat paineet ovat vain vienneet koko idean bloggaamisesta. Tämän tajutessa uskon, että pystyn jatkossa taas kirjoittelemaan paremmalla fiiliksellä ja blogi saa enemmän sisältöä kun ei tarvitse stressata joka sanasta ja postauskesta. Väkisin on turha väsätä, se on nyt tajuttu! Katsotaan jos tästä lähtisi niin sanottu uusi alku ja saisin hillittyä pientä perfektionistin perkelettä. Tälläisenä blogi on enemmän mun näköinen ja se on tärkeää, jotta jaksaa kirjoitella. :)

~ Postauksen kuvat (sekä banneri) ovat kennelkympin vikoilta viikoilta ja kerrankin voin sanoa, että onnistuneita kuvia! Ihania muistoja tulee mieleen, varsinkin viimeisestä kuvasta. Parhaat kaverukset.♥

Mainio-Manu

Mulla on ollut pupukuumeilua jo jonkin aikaa ilmassa, mutta päätin heti alkuun pysytellä visusti erossa supersuloisista pupuvauvoista, koska mulla saattaa olla syksyllä edessä muutto omaan kämppään sekä uudet opiskelut, joten päätös tyytyä nykyiseen laumaan kuulosti järkevältä. Kuitenkin siinä vaiheessa kun Facebookin seinälle lävähti kuva näistä pupuvauvoista oli järki jo kaukana.

Mainio on osoittautunut tässä viikon aikana nimensä mukaiseksi, mainioksi. Todella seurallinen, reipas ja kiltti pikkumies. Yhtään valehtelematta voin sanoa, että tämän kesympää vauvapupua en ole tavannut koskaan, vaikka eläinkaupasta mulle tulikin. Mainiosta olisi tarkoitus tulla Desalle kaveri, kun Pepestä aika jättää eli kastrointikin on edessä heti, kun tullaan siihen ikään. Voisin vain hehkuttaa loputtomiin kuinka ihanan pikkumiehen sainkaan.♥

Nimi: Mainio-Manu

Rotu: Risteytys (kääpiöluppa/leijonanluppa)

Väri: Ruskeasiamsoopeli

Sp. uros ♂

Synt. 28.3.2015

SUMMER BUCKET LIST

Wipii, meillä alkoi eilen kesäloma mikä tarkoittaa myös sitä, että Kennelkymppi on nyt koluttu loppuun. Näin jälkeenpäin ajatellen, vuosi meni ihan hirveää vauhtia, vaikka niitäkin hetkiä mahtui joukkoon, kun olisi vain halunut kelata aikaa eteenpäin. Kaikesta huolimatta meillä on Neelan kanssa takana ihan huikea vuosi. Oon ilonen, että Neela sai kasvaa ja kehittyä nämä kymmenen kuukautta koululla koirakavereiden keskellä sekä itsekin taidan olla sata kertaa itsenäisempi (ja ehkä jopa itsevarmempi) kuin mitä olisin ilman tätä vuotta. Nyt jännitetään vielä pari viikkoa yhteishaun tuloksia, kunnes selviää pääsenkö jatkamaan opiskeluja eläinten parissa, jäiks!

Instagramissa meitä seurailevat ovatkin jo saattaneet bongata, että meidän kesäloma sai aika ylisöpön aloituksen. Pupukuumeilua on ollut ilmassa jo jonkin aikaa, tosin ei sen pitänyt mihinkään johtaa.. Minkäs teet kun tuollainen söpöläinen tulee vastaan, en vain voinut vastustaa. Mainio-Manusta saatte kuulla enemmän lähiaikoina, mutta sen verran voin paljastaa, että mä olen ihan myyty.♥

Summer bucket list

Kaikki varmaan tietävät Summer bucket list -idean? Listataan asioita, joita haluttaisiin kesän aikana toteuttaa ja kesän päätteeksi tsekataan lista. Mitkä jutut tuli tehtyä ja mitkä jäävät odoittamaan seuraavaa kesää. Halusin ehdottomasti tehdä tälläisen ja nyt on hyvä aika julkaista meidän Summer bucket list - näin kesäloman kunniaksi. Jutut eivät ole mitään kummoisia, mutta mun mielestä toteuttamisen arvoisia. Jotkut ovat helposti toteutettavissa kun taas joidenkin eteen tiedän joutuvani tekemään ponnistuksia, jos aijomme saada ne toteutettua. Katsotaan miten käy :-) 

Millaisia kesäsuunnitelmia muilla on?

• MEJÄ-treeni
• Ohjattu dobotunti
• Maahan meno varmaksi
• Agility- ja tokoryhmään pääsy
• Mätsärit toisella paikkakunnalla
• Mahdollisimman paljon mätsäreitä
• Koirakoulussa ja näyttelytreeneissä käynti

• Reissu kasvattajalle
• Turisteina näyttelyyn
• Sofia ja Venni Kotkaan
• Eväsretki koirien kanssa
• Lenkki kansallispuistoon
• Uusien lenkkireittien etsiminen

• Yölenkki
• Paljon kuvia
• Jokin video blogiin
• Paljon koirakaveri lenkkejä
• Iloista ja positiivista tekemistä!
• Kaiken turhan koiratavaran pois myyminen

• Paljon ulkoilua kanien kanssa
• Tuoreiden kuivattaminen kaneille

Hyvää kesää kaikille, nauttikaa!

Toukokuun aikana ollaan..

• Vaihdettu ruokintamallia raakaruokinnasta 50/50 -malliin
• Otettu Biotiin Forte -rakeet käyttöön, suosittelen kaikille!
• Treenattu luoksetuloa pillillä aivan liian vähän
• Käyty huonosti menestyen mätsäreissä (SIN ei sij.)
• Koettu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä vieraiden koirien kanssa

• Käyty Neelan tehosterokotuksissa
• Saatu agility -treenipaikka kesäksi!
• Jaksettu raahautua kuvailemaan, jopa kaneja!
• Ostettu Ratian Y-valjaat ja todettu ne hyviksi
• Annettu koirille maistuvat Bravecto -punkkitabletit
• Löydetty hauska ajanviete, nimittäin jalkapallon pelaaminen

• Juhlittu Mellin 4v synttäreitä (11.5)
• Hoidettu Mellin sinkin puutosta
• Ulkoiltu paaljon kanien kanssa
• Kärsitty pupukuumeesta!
• Edistytty dobossa

Keväisiä kuvia pupuista