Parempaan päin

Meistä ei ole taaskaan kuulunut ikuisuuteen, vaikka aihetta ehkä olisi. En tiedä mikä sana kuvailisi parhaiten näitä kuluneita viikkoja, mutta sen voin sanoa, että tuntui todella helpottavalta kirjoittaa postauksen otsikkoa tajuten samalla, että ehkä tästä vielä selvitään. Olen jo useammassa postauksessa päivitellyt tilannetta Neelan yksinoloista, jotka ovat tuottaneet ongelmia. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Muuton ja koulun myötä ongelma tuli taas vahvasti esille ja alussa yritin elää siinä toivossa, että se tottuu ajan myötä eikä enää kohta jäisi haukkumaan lähtiessäni. Toivo loppui totaalisesti siinä vaiheessa, kun jouduttiin kysymään eläinlääkäriltä neuvoa mahdollisesti alkavaan tulehdustilaan (stressiperäinen) ja kun rauhoittavista lisäravinteista ja pitkistä lenkeistä ei ollut merkittävää hyötyä. Aloitin tapani mukaisen, varmasti useamman tunnin kestävän, googlettelun. "Koira haukkuu jäädessään yksin."  "Koiran yksinolo." "Eroahdistus."

Nettikeskusteluja, muiden kokemuksia ja kirjoituksia. Sivu sivulta olin vain enemmän pihalla asiasta, kunnes jossain vaiheessa päädyin lukemaan johtajuusongelmasta ja siihen käytettävästä Jääkaudesta. Ensimmäisen kerran jaksoin lukea pitkän tekstin alusta loppuun asti ajatuksella, koska asiassa viitataan enemmänkin ihmisen "ongelmakäyttäytymiseen" kuin koiran, näin karkeasti ilmaistuna. Sen olen nimittäin oppinut koirien (ja yleensäkin eläinten) kanssa, että ongelmat lähtevät 99% ihmisestä eikä eläimestä. Lisäksi pystyin yliviivaamaan tekstistä useamman kohdan, jossa lueteltiin esimerkkejä koiran käyttäytymisestä kun se kokee olevansa johtaja. Koira ulvoo yksin ollessa.✓ Koira hyppii ja haukkuu sinua vasten kun tulet kotiin.✓ Koira seuraa sinua jatkuvasti sisätiloissa.✓ Koira vaatii sinulta huomiota mm. tökkimällä, raapimalla, tuomalla leluja.✓ Koira menee paniikkiin jo siitä kun huomaa sinun lähtevän ulos.✓ Olin löytänyt ongelman ytimen, mutta en ollut niinkään varma sen korjaamisesta jääkauden avulla, koska uskoin vahvasti kehotuksia kouluttajan puoleen kääntymisestä, mutta siihen meillä ei ollut mahdollisuutta täällä. Asialle oli kuitenkin tehtävä jotain, joten luin johtajuusongelmasta ja jääkaudesta kaiken mahdollisen, lainasin kirjastosta kirjoja, istuin tietokoneen ääressä useita tunteja, suunnittelin paljon etukäteen ja kyselin apuja. Päädyin lopulta tulokseen kokeilla jääkautta omin toimin, vaikka tiedostin riskit. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi jääkausi tarkoittaa siis jaksoa, jolloin koiraa ei huomioida lainkaan. Ideana on tiputtaa koira johtajan paikalta ja näin helpottaa sen oloa. Suurin osa johtajan rooliin "päässeet" koirat kokevat suunnatonta stressiä ja painetta johtajana olemisesta ja tämän takia myös ongelmia alkaa esiintymään ajan kuluessa. En aijo ainakaan tässä postauksessa paneutua jääkauden toteuttamiseen sen tarkemmin, mutta se täytyy vielä mainita, että jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan.

Miten me oikein ollaan päädytty tähän tilanteeseen? Ennen ongelmien ilmenemistä en ollut varmaan koskaan aijemmin miettinyt johtajuusasioita, ainakaan sen kummemmin. Tiesin kyllä, että ihmisen tulisi mm. syödä ennen koiraa ja kulkea ovista ensin, mutta en pitänyt näitä niin tärkeinä mitä ne ehkä oikeasti ovat. Onhan se tietysti kivan näköistä kun koira syö ja kulkee ovista vasta käskystä. Kyllä Neelakin tarvittaessa osaa ja joskus niitä noudatettiinkin. Kuuluin ehkä siihen, aika yleiseenkin, sakkiin, jotka ihmettelevät miksi koira tarvitsee johtajaa, miksei se voisi vain olla yksi perheenjäsen, jolla on samat oikeudet kuin ihmisilläkin. Yksinkertaista. Koira on koira, ei ihminen. Törmätessä johtajuuteen ja näihin pointteihin nyökyttelin vain päätäni, koska kaikki perusteltiin koiran luontaisen käyttäytymisen mukaan, josta olen päivä päivältä vain enemmän kiinnostunut eläinten kanssa työskennellessä. Ymmärsin johtajuuden tärkeyden ja sen, missä meillä oli mennyt vikaan. Vahvasti mieleen on jäänyt esimerkki siitä, kuinka jotkut leikkivät koiransa kanssa niin, että omistaja makaa koiransa kanssa lattialla tai jopa koiransa alla. Haha, tämähän on ollut Neelan pentuajoista asti meidän lempijuttuja. Aina naurettiin muiden kanssa miten ollaan Neelan kanssa niin samanlaisia, kun molemmat pyörii lattioita pitkin tai kuinka Neela hakee huomiota raapimalla vimmatusti jalkaa tai selkääni. Tämän esimerkin jälkeen ei enää tarvinnut hirveästi punniskella onko ongelma todella johtajuudessa. En ole ollut Neelalle tarpeeksi hyvä johtaja ja siksi koira on ottanut tämän suurta stressiä aiheuttavan roolin.

Aloitettiin ongelman ratkaiseminen kahden viikon jääkaudella, jonka jälkeen jatkettiin perushuomioimattomuutta. Perushuomioimattomuus ei ole jääkauden tapaan vain väliaikainen tila vaan siitä on tultava elämäntapa tai muuten ongelmat toistuvat suurella todennäköisyydellä. Niin kurjalta kuin perushuomioimattomuus kuulostaakin niin se ei todellakaan tarkoita, etteikö koiraa saisi enää huomioida tai sen kanssa ei saisi enää koskaan leikkiä. Kyllä saa, mutta tapoja vain muutetaan niin, että johtajuus säilyy ihmisellä. Jääkauden ensimmäisinä päivinä suorastaan pelästyin sitä, kuinka paljon Neela haki minun huomiota, kuinka se todella seurasi joka paikkaan ja kuinka se oli tottunut tekemään kaiken yhdessä. Ennen oltiin kotona jatkuvasti kylki kyljessä ja reagoin jokaiseen Neelan pyyntöön, mutta nyt yhtäkkiä sitä ei saanut huomioida enää ollenkaan. Huomionhaku jäi nopeasti pois ja koira vetäytyi koko ajan enemmän omiin oloihin. Jatkuva seuraaminen loppui siinä vaiheessa kun alettiin purkaamaan jääkautta ja mukaan tuli kiellot. Raahasin kevythäkin olohuoneeseen ja Neela alkoi viihtymään siellä paremmin kuin hyvin, ennen se ei viihtynyt siellä hetkeäkään. Kotiin tullessa ensimmäiset päivät meni siinä, että seisoin ensin eteisessä 10 minuuttia hiiren hiljaa, jonka jälkeen koira rauhottui ja pääsin sisälle, tosin sitten seisoin seuraavat 20 minuuttia naama seinään vasten koiran haukkuessa ja hyppiessä ympärilläni. Viikon jälkeen se jaksoi riehua korkeintaan 30 sekuntia, kunnes rauhottui omiin oloihinsa. Yksin jäädessä se jäi edelleen haukkumaan, mikä tuntui epäonnistumisella ja mietin mikä oli mennyt pieleen. Eräänä aamuna lähtiessäni ovesta ulos havahduinkin, ettei se jäänyt enää haukkumaan. Kämppä jäi hiiren hiljaiseksi. 

Kuulostaa ehkä siltä, että saatiin kaikki ongelmat pois jääkauden avulla, mutta ei. Kuten aijemmin mainitsin, jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan. Ehdottomasti parempaan päin ollaan menossa, mutta edelleen välillä Neela jää haukkumaan minun lähtiessäni, riehaantuu liikaa minun tullessa kotiin ja hakee huomiota milloin mitenkin, mutta kaikki tämä on vähäentynyt huomattavasti ja nyt niihin osataan puuttua. Paljon on vielä tehtävää, mutta uskon ja jaksan toivoa, että tästä vielä hyvä tulee! Koulun tuomat muutokset arkeen tietysti kauhistuttavat jo etukäteen, esimerkiksi ensi kuussa Neela joutuu Kotkaan reilu viikoksi hoitoon koulun hoitolaviikon takia, mutta eiköhän niistäkin selvitä pienten järjestelyjen jälkeen.