Kuulumisia Kuulumisia

Huh, vihdoin taas blogin parissa! Kaksi viikkoa sitten koululle palatessa läppäri ei mahtunut matkaan, joten tässä välissä en ole päässyt julkaisemaan kuin valmiita postauksia. Toisaaltaan, kahden viikon breikki koneesta pitkän joululoman jälkeen saattoi tehdä jollain tapaa hyvääkin..

Ihan ensin haluan ylpeänä koiranomistajana kertoa vähän eilisestä matkustamisesta. Neelalla on ollut tapana stressata hirveesti matkustamisesta eikä se mielellään pysyisi yhtään paikoillaan. Tähän asti apuna on ollut Serene UM, mutta tällä kertaa ne oli loppu. Tunnin bussimatka, asemalla odottelu ja puolen tunnin junamatka meni aivan mahtavasti. Neela nukkui matkat rauhassa ja minun liikkuessa seurasi perässä kuin orja, ei edes vilkuillut muualle. Ihan mahtava koira.♥

Koulussa saatiin koiran ruokinta ja hyvinvointi -kurssi päätökseen ja nyt on pää täynnä tietoa, jota tietysti täytyy hyödyntää, mutta siitä postausta myöhemmin! Kurssin loppuessa meillä alkoi jalostus ja kasvatus aiheinen kurssi ja oli ehkä tähän asti paras kurssin aloitus, sillä opettaja toi mukanaan kaksi luovutusikäistä labradorinnoutajaa meille näytille. Tuo oli jo aikamoista kiusaamista, mutta loppuviikosta koululla kävi opaskoiran hoitoperheenjäsen kertomassa opaskoiran työstä ja mikäs sillä olikaan mukana. Neljä kuukautta vanha labbispentu, pentu parhaassa iässä. Labbispennut on mulle se heikko kohta! Ne on ehkä maailman söpöimpiä ja niin touhukkaita. Aivan ihanaa seurattavaa! Näiden lisäksi päästiin tutusumaan tarkemmin myös kaverikoiratoimintaan ja käytiin  laajasti näyttelyasioita läpi. 

Kivoista jutuista huolimatta nää kaksi viikkoa oli tähän asti pisimmät kaksi viikkoa koululla. Opiskelumotivaatio on lopullisesti kadonnut, yhteishaku stressaa ja kaiken huipuksi mulla paleltui mätsäreissä niin pahasti oikean jalan varpaat, että sain tietämättäni astuttua itselleni virheasennon niitä jäkittäessä. Niin hauskalta kun se kuulostaakin niin tässä ollaan viikonpäivät jo kärvistelty kipeän päkiän takia. Voi tätä onnentuuria. Viikko sitten tuli Neelalle 11 kuukautta ikää täyteen ja neiti painaa tällä hetkellä tasan kahdeksan kiloa ja senttejä 39 tai 39.5. Korvat näyttää edelleen kovasti haluavan nousta pystyyn. Laitan tänään vielä viimeiset glyserolit taitoksiin ja katsotaan mitä tapahtuu. Jos ei tapahdu mitään niin meikä heittää hanskat tiskiin ja korvat saavat tahtomansa.

Jokohan sitä olisi tärkeimmät kuulumiset rustailtu. Blogin suhteen mulla on hirveä into päällä ja alkuviikosta on jotain kivaa luvassa, vihdoin myös teille lukijoille! Pysykää siis valppaina. Ensi viikolla olisi tarkoitus saada läppärikin opistolle, joten kamalaa postaustaukoakaan ei pitäisi olla lähiaikoina tulossa.

shetlanninlammaskoiran historia

Kasattu omasta kennelkympin koulutyöstä, koiran historia.

Sheltti eli shetlanninlammaskoira on nimensä mukaisesti kotoisin Shetlannin saarilta, Iso-Britanniasta. Sen alkuperäroduista ei ole täyttä varmuutta, mutta rodun kehittymiseen on luultavammin vaikuttaneet ainakin Yakkie-koirat ja King Charlesinspanieli sekä collie, jonka risteytyksestä johtuu vieläkin havaittavissa olevat suuretkin kokoerot rodun sisällä. Alkujaan shelttejä käytettiin lammaspaimenina sekä puutarhojen hälyttävänä vahtina. 1800-luvun lopussa lammastaloudessa alettiin siirtyä suurempiin bordercollieihin, jolloin shelttejä alettiin kasvattaa lemmikeiksi. Tällöin rotuun sekoitettiin pienempiä koirarotuja mm. pomerania. Shelttejä myytiin englantilaisille merimiehille matkamuistoiksi ja koiria kasvatettiin innokkaasti ylimääräisen ansion toivossa. 1900-luvulla huolestuttiin rodun tuelvaisuudesta ja silloin Englannissa perustettiin ensimmäinen rotuyhdistys. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin tyrehdytti kasvatustoiminnan ja sen jälkeen rotu oli jälleen hajanainen. Pikku hiljaa rotutyyppiä yritettiin vakiinnuttaa käyttämällä jalostukseen pienikokoisia collieita. Suomeen ensimmäiset sheltit saapuivat 1950-luvun alussa eli rotu on siis melko nuori.

Sheltit 1900-luvulla (kuvat: google)

Sheltti nykypäivänä

Nykyään shetlanninlammaskoira on yksi Suomen suosituimmista koiraroduista. Lähivuosien ajan niitä on rekisteröity liki 1000 kappaletta per vuosi. Rodun suurin valtti on sen monipuolisuus. Sheltti voi olla rakastettu perhekoira, näyttelykoira, monipuolinen harrastuskoira tai vaikka näitä kaikkia. Koiranäyttelyt ja agility ovat varmasti suosituimpia, mutta sheltin kanssa voi harrastaa myös esimerkiksi tottelevaisuuskokeita, koiratanssia, metsäjälkeä ja paimennusta. Rotuna sheltti on suhteellisen terve ja pitkäikäinen, omistajansa uskollinen elinkumppani!

Neelan kuvia havainnollistamaan nykypäivän shelttiä

Orbiloc -tuotearvostelu

Ensimmäisen kerran Orbilociin tutustuin syksyllä ollessani Faunattaressa tet-harjoittelussa. Melkein 25 euron hinta tuntui kuitenkin aika reilulta yhdestä valosta ja kahdelle koiralle ne tulisi maksamaan lähmmäs 50 euroa. Lopulta päätettiin ostaa kyseiset valot koirille joululahjaksi ja Petenkoiratarvikkeessa valoista sai -28% alennusta, joten lompakkokin sai hieman helpotusta joulun alla. Syksyn ja alkutalven aikana tuli kokeiltua mm. USB-johdolla ladattavaa valopantaa, joka olikin ihan hyvä, kunnes parin kuukauden jälkeen pantaa olisi pitänyt ladata 15 minuutin välein, joten kestävyys oli loppupeleissä aika heikkoa. Toinen ostos oli mini-ledvalo, joka on osoittautunut oikein toimivaksi heijastinliivin tai pukujen kanssa, varsinkin nopeilla ilta- ja aamu-ulkoiluilla, mutta liian tehottomaksi pidemmillä (varsinkin mettä-) lenkeillä.

Valojen saapuessa ensimmäiset minuutit pähkäiltiin niiden kiinnitystä. Ohjekirjasta idean tajuttua mietittiin  seuraavat minuutit, että kestääkö ne todella kovemmassakin menossa mukana. No, ainakin tähän asti ovat kestäneet kiinni ongelmitta. En oikein tiedä mitä näistä valoista pitäisi sanoa tai itseasiassa en tiedä olenko tyytyväinen vai enkö. Odotin ehkä enemmän, vaikka en tiedä miksi, koska ei noissa mitään vikaa ole. Näkyvyys aikaisempiin valoihin on tuplat, vaikka ledpanta valaisikin koko kaulanympäryksen, orbiloc vain puolet. Toisaaltaan tuotekuvauksissa suositellaankin ostamaan kaksi kappaletta isoille ja pitkäkarvaisille koirille. Neelalla oon käyttänyt tota valjaiden selkäpuolella, jolloin näkyvyys on mun mielestä paras. Auton alle ei olla jääty ja vapaana ollessa ei oo kertaakaan tarvinnut miettiä missä ne koirat viilettää. Valon ollessa kaulan alla ja koira lähettyvillä, se valaisee tien myös omistajalle, että mitä valolta edes enempää odottamaan. Ehkä niitä kehutaan kuitenkin liikaa tai sitten luvattu viiden kilometrin näkyvyys on niin käsittämätön, että lähtevän valonmäärän ei uskoisi riittävän niin pitkälle, jolloin itselle ainakin tulee ensimmäisenä mieleen, että onko meitä nyt huijattu. Valon saa kätevästi päälle ja pois, vaikka hanskat kädessä, siitä myös plussaa. Ehkä mä oon ihan tyytyväinen itse Orbilociin, mutta pettynyt, etten ole löytänyt yhtä tehokasta valopantaa mitä Orbiloc on, sillä jonkin verran kuitenkin harmittaa, ettei näkyvyys ole välttämättä taattua samaan aikaan joka suunnlta. Vinkvink Orbilocin valmistajille, haha!

Orbiloc lupaa vs. Kultatassujen kokemus

Näkyvyys 5 km - Kilometreistä en tiedä, mutta näkyvyys on hyvä, vaikka koira viilettelisi vähän pidemmälläkin. Valo on todella kirkas!

Vedenpitävä 100 m asti - Tähän mennessä edes Melli ei ole testannut valoa vesisadetta märimmissä olosuhteissa, mutta sadetta ja kosteutta on ainakin kestänyt hyvin.

Iskunkestävä jopa 100 kg asti - Kolhuja, hampaita ja tippumista ainakin kestänyt, se riittääkin meille.

3 vuoden takuu - Laiskalle ihmiselle olematon takuu, sillä takuu  lunastetaan jotenkin netin kautta.. äh.

2 toimintoa, helposti vaihdettavissa - Vielä joutuu pariin kertään pyörittelemään, että saa oikean asetuksen päälle, mutta onnistuu jopa hanskat kädessä, toisin kuin monien muiden valojen kanssa!

Näkyy pitkäkarvaisenkin koiran karvojen alta - Check! Miinuksena, että yksi kappale ei valaise joka puolelta toisin kuin valopannat. 

Helppo asentaa koiran pantaan mukana tulevalla kuminauhalla - Idean älytessä kyllä, alkuun meni jonkin aikaa. Pysynyt menossa mukana tähän asti, vaikka alkuun vähän arvelutti.

Kestää koviakin lämpötiloja - Ainakin Etelä-Suomen talvikeleissä kestänyt moitteettomasti.

Mätsärit 6.1.2015

Kotkan Koiraystäväin seura järjesti tänään loppiais Match Shown, jossa käytiin korkkaamassa vuoden ensimmäiset sekä Neelan toiset mätsärit! Halli oli miltein täynnä porukkaa ja pakkasta lähemmäs -15 astetta. Onneksi oltiin edes hallissa tuulen suojassa. Junnujen kehä alkoi viimeisenä, joten oltiin saatu seisoskella jo useamman tunnin. Molemmat oltiin ihan jäätymispisteessä, mutta hyvänä puolena suurin osa porukasta oli jo lähtenyt ja Neela oli tottunut ympäristöön, mikä alkuun oli aika pelottava juttu. 

Kehässä Neela seisoi yllättävän hyvin ja liikkui sitäkin hienommin. Pöydällä seisominen ja uusi ihminen kopeloimassa oli Neelle todella todella hurjaa, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Saatiin sininen nauha ja jatkettiinkin suoraan sinisten kehään. Taas seisoskeltiin ja liikuttiin hienosti, mutta siitä huolimatta en olisi uskonut meidän päätyvän BIS-kehään eli sijoituttiin SIN1! BIS-kehässä meitä oli yhdeksän ja Neela tärisi kylmästä jo ennen kehään menoa. Tuomarit seisottivat todella pitkään eikä kakaran pylly pysynyt lopussa enää yhtään ylhäällä ja lopulta sijoituttiin hyvällä mielellä BIS9. Tuomarit kommentoivat Neelaa kauniiksi, hyvät liikkeet ja turkki, mutta jokaisen suusta tuli myös, että kaipaa lisää kokemusta mikä on ihan totta. Mathava lopetus joululomalle kun huomenna palaillaankin jo takaisin koulunpenkille. Väsynyt sheltti ja ylpeä omistaja kiittää ja kuittaa tästä päivästä! 

Uuden vuoden lupaukset

Vuoden vaihteessa blogilista pursuaa otsikoista, jotka viittaavat menneen tai tulevan vuoden tavoitteita. Tykkään lukea miten muut ovat päässeet tavoitteisiin sekä mitä tavoitteita tulevalle vuodelle asetetaan, mutta omalla kohdalla tuntuu, että tavoitteet tuovat vain paineita. Jos ei päästäkkään tavoitteisiin oman laiskuuden tai aikaansaamattomuuden takia, jos asetan liian suuret tavoitteet. Mielessä kyllä olisi tavoitteita, jotka olisi helppo tänne kirjoittaa. Kesällä agility- ja tokoryhmiin molempien koirien kanssa, Mellin kanssa vepeä ja molempien kanssa mejää jne. mutta tiedän jo nyt, etten kaikkia tavoitteita saisi onnistumaan ja epäonnistuminen on mulle vähän heikko juttu. Ajattelin kuitenkin tehdä pari pientä uuden vuoden lupausta. 

• Enemmän aikaa Neelan kanssa leikkimiseen 
• Turhien ostosten vähentäminen
• Kotona ollessa enemmän aikaa kaneille!
• samoin kotona ollessa enemmän kahdenkeskeistä aikaa Mellille

Pienten lupausten lisäksi haluan haastaa itseni liittyen toiseen lupaukseen turhien ostosten vähentäminen. Tunnetusti oon koko ajan ostamassa Neelalle jotain mukamas tarpeellista ja joo, omasta mielestä mitään täysin turhaa en ole ostanut, mutta ilman useampaa juttua oltaisiin pärjätty. Nyt kun kaapeista löytyy kaikki tarpeellinen ja vähän sitä ylimääräistäkin rompetta niin haasteen ei pitäisi olla mikään ongelma. Tammikuussa (ja ehkä helmikuussakin) en siis osta mitään turhaa. Lelut, hihnat, pannat ja valjaat, pedit, kupit ja harjat, kammat ym. ovat täysin nounou listalla. Mulla on nyt aika hyvä tsemppi ja motivaatio tähän, nimittäin on tässä pienenä takaa-ajatuksena säästää kaikki rahat nyt kameran uusimiseen. Katsotaan mitä tästä tulee!

Venni, Neela ja Sora