Miksi sheltti?

Ollessani eskari-ikäinen eli noin 11 vuotta takaperin tutustuin kaveriini, joilla oli tuolloin sheltti. Silloin tämä kyseinen sheltti oli vain parhaan kaverini koira ja meidän cavalierin "bestis" eli en siis tuolloin vielä ajatellut, että haluaisin tulevaisuudessa itselleni sheltin. Itseasiassa saatoin ajan myötä jopa ajatella, että onpa ärsyttävä koira kun ei koskaan osaa olla hiljaa. Todellinen shelttirakkaus hiipi vähitellen vuonna 2010 samaisen kaverin kautta, kun hän alkoi lenkittämään ehkä maailman ihaninta shelttiä. Mili oli kuin unelmakoira. Rauhallinen ja kiltti, mutta innoistui pienestä. Se ei haukkunut juuri koskaan ja se oli niin kaunis koira. Olisin voinut ottaa Milin milloin tahansa itselleni, jos olisin sen vain saanut. Tiesin ja olin kuitenkin nähnyt miten haukkuherkkiä sheltit yleensä ovat, joten shelttihaave pyöri pitkään lähinnä vain Milin ympärillä.

Mellin rodun päätti äiti, mutta jos tuolloin 2011 kesänä olisin saanut päättää rodun, meille olisi luultavasti tullut englannin- tai walesinspringerspanieli, vaikka shelttikin oli jo tuolloin vaihtoehtona. Mellin myötä sain paljon lisää koirakokemusta ja opin paljon uutta, sillä koulutin sen lähestulkoon yksin. Tottakai monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta virheistä oppii ja viisastuu. Pienempinä ehkä luettiin eri koirarotujen rotumääritelmiä ja luultiin, että jokainen yksilö on juuri sellainen kuin rotumääritelmässä sanotaan. Mellin kanssa todellisuus tuli hyvin esiin, koirat eivät synny kuin tehtaalla mallikappaleiden jatkona. Tässä iässä ymmärsin jo, että monet asiat riippuvat koiran koulutuksesta, joten koiran haukkuherkkyys tai pidättyväisyys rotumääritelmässä ei ollut enää mikään ongelma.

Kun vihdoin oman koiran hankinta tuli ajankohtaisemmaksi oli selvää, että haluan sheltin. En tarkalleen muista missä vaiheessa päätös varmistui mielessäni mutta sen jälkeen en luistanut rotuvalinnasta edes ajatuksen tasolla. Shelteissä minua miellyttää niiden aktiivisuus, iloisuus ja ystävällisyys. Sheltit ovat mainioita harrastuskoiria ja niiden ulkonäkö ja koko ovat mieleeni. Pikku koiraroduista en oikeastaan pidä kuin cavaliereistä, shelteistä ja corgeista. Nyt ei siis humioida edes muiden rotujen yksilöitä ja näistä kolmesta sheltti oli minulle paras vaihtoehto. Isoista koiraroudista löytyy sitten useampikin minua miellyttävä rotu ja ensimmäisenä mielessäni on belgianpaimenkoira malinois, jota en kyllä uskalla edes harkita vielä moneen vuoteen, jos edes koskaan. Varsinkaan opiskelujen aikana mulla ei olisi mitenkään tarpeeksi aikaa käyttölinjaiselle työkoiralle enkä tiedä olisiko minulla vielä rahkeita niin vaativan koiran kouluttamiseen ja veisihän niin iso koira paljon enemmän rahaakin.

Nyt kun elämää sheltin kanssa on takana jo muutama kuukausi, en voisi olla tyytväisempi rotuvalintaan tai siihen millaisen yksilön sainkaan. Neela on ihan mielettömän ihana koira ja sen energisyys ja pieni itsepäisyys tuo sopivaa haastetta koulutukseenkin, vaikka helppohan tuo tähän asti on ollut. Ainakin tällä hetkellä musta tuntuu, etten tarvitse tulevaisuudessa elämääni kuin shelttejä. Tää rotu on vienyt mun sydämen.♥