Neela 6kk!

Aina kuulee koiranpennun omistajien ihmettelevän ajankulua ja koiranpennun nopeaa kasvua, vaikka tottahan se on - niiden kasvu on uskomattoman nopeaa. Silti sitä ajattelee aina, että omistajat liioittelevat ajankulua ja pennun kasvua, ehtiihän siihen pentuun jo raivostua monet kerrat muutamassa kuukaudessa. Arvatkaapa mikä tämän pennunomistajan ensimmäinen ajatus oli nähdessään vauvansa 6kk seisotuskuvan. Missä on mun vauva? Onko se nyt muka jo puoli vuotta, ei vaan olisi 5kk? Missä vaiheessa sille on tullut näin paljon senttejä lisää? Miten sen karva on jo tuollainen, entä kuono, tassut, koivet, korvat? Onko tuo edes minun vauva? En voi käsittää, että alla olevien seisotuskuvien välissä on vain neljä kuukautta. Toisaaltaan en voi kuvitella, että neljä kuukautta on jo kulunut. Jotenkin tuntuu, etten edes muista enää tuota pientä karvapalleroa, koska se aika meni niin nopeasti. Ei sitä oikein voi edes käsittää, mutta onneksi on näitä mahdottoman suloisia kuvia kone täynnä. Miksei koiranpennuille ole suunniteltu samoja pikku papuja joita Peppi Pitkätossu söi, jotta ne pysyisivät edes hieman kauemmin tuollaisina palleroina?

6kk - 38cm kasvuseuranta

Miksi sheltti?

Ollessani eskari-ikäinen eli noin 11 vuotta takaperin tutustuin kaveriini, joilla oli tuolloin sheltti. Silloin tämä kyseinen sheltti oli vain parhaan kaverini koira ja meidän cavalierin "bestis" eli en siis tuolloin vielä ajatellut, että haluaisin tulevaisuudessa itselleni sheltin. Itseasiassa saatoin ajan myötä jopa ajatella, että onpa ärsyttävä koira kun ei koskaan osaa olla hiljaa. Todellinen shelttirakkaus hiipi vähitellen vuonna 2010 samaisen kaverin kautta, kun hän alkoi lenkittämään ehkä maailman ihaninta shelttiä. Mili oli kuin unelmakoira. Rauhallinen ja kiltti, mutta innoistui pienestä. Se ei haukkunut juuri koskaan ja se oli niin kaunis koira. Olisin voinut ottaa Milin milloin tahansa itselleni, jos olisin sen vain saanut. Tiesin ja olin kuitenkin nähnyt miten haukkuherkkiä sheltit yleensä ovat, joten shelttihaave pyöri pitkään lähinnä vain Milin ympärillä.

Mellin rodun päätti äiti, mutta jos tuolloin 2011 kesänä olisin saanut päättää rodun, meille olisi luultavasti tullut englannin- tai walesinspringerspanieli, vaikka shelttikin oli jo tuolloin vaihtoehtona. Mellin myötä sain paljon lisää koirakokemusta ja opin paljon uutta, sillä koulutin sen lähestulkoon yksin. Tottakai monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta virheistä oppii ja viisastuu. Pienempinä ehkä luettiin eri koirarotujen rotumääritelmiä ja luultiin, että jokainen yksilö on juuri sellainen kuin rotumääritelmässä sanotaan. Mellin kanssa todellisuus tuli hyvin esiin, koirat eivät synny kuin tehtaalla mallikappaleiden jatkona. Tässä iässä ymmärsin jo, että monet asiat riippuvat koiran koulutuksesta, joten koiran haukkuherkkyys tai pidättyväisyys rotumääritelmässä ei ollut enää mikään ongelma.

Kun vihdoin oman koiran hankinta tuli ajankohtaisemmaksi oli selvää, että haluan sheltin. En tarkalleen muista missä vaiheessa päätös varmistui mielessäni mutta sen jälkeen en luistanut rotuvalinnasta edes ajatuksen tasolla. Shelteissä minua miellyttää niiden aktiivisuus, iloisuus ja ystävällisyys. Sheltit ovat mainioita harrastuskoiria ja niiden ulkonäkö ja koko ovat mieleeni. Pikku koiraroduista en oikeastaan pidä kuin cavaliereistä, shelteistä ja corgeista. Nyt ei siis humioida edes muiden rotujen yksilöitä ja näistä kolmesta sheltti oli minulle paras vaihtoehto. Isoista koiraroudista löytyy sitten useampikin minua miellyttävä rotu ja ensimmäisenä mielessäni on belgianpaimenkoira malinois, jota en kyllä uskalla edes harkita vielä moneen vuoteen, jos edes koskaan. Varsinkaan opiskelujen aikana mulla ei olisi mitenkään tarpeeksi aikaa käyttölinjaiselle työkoiralle enkä tiedä olisiko minulla vielä rahkeita niin vaativan koiran kouluttamiseen ja veisihän niin iso koira paljon enemmän rahaakin.

Nyt kun elämää sheltin kanssa on takana jo muutama kuukausi, en voisi olla tyytväisempi rotuvalintaan tai siihen millaisen yksilön sainkaan. Neela on ihan mielettömän ihana koira ja sen energisyys ja pieni itsepäisyys tuo sopivaa haastetta koulutukseenkin, vaikka helppohan tuo tähän asti on ollut. Ainakin tällä hetkellä musta tuntuu, etten tarvitse tulevaisuudessa elämääni kuin shelttejä. Tää rotu on vienyt mun sydämen.♥

Peruskiltti kakara

Mun täytyy myöntää, että oon ollut tähän asti ehkä hieman laiska Neelan koulutuksen kanssa tai ainakin löysempi mitä etukäteen kuvittelin. Tietysti puuduttavat helteet on ollut yksi (teko)syy, mutta Nepsu on myös osoittanut niin peruskiltiksi, etten ole kiirehtinyt asian kanssa. Pitäähän kakaran saada olla hetken kakara ja tottakai perusjuttuja ollaan opeteltu jonkin verran. Ikää tulee kohta jo kuitenkin 6kk täyteen, joten nyt on myös korkea aika alkaa kiinnittämään enemmän huomiota käytökseen. Koirakoulussa ollaan elokuun jälkeen käyty kaksi kertaa ja vielä ensi viikolla keretään käymää kerran ennen kuin muutetaan opistolle. 

Olin tänään ja oikeastaan jo viime viikolla yllättynyt miten hyvin Neela osasi tulla perusasentoon, seurata ja ottaa katsekontaktia sekä ohittaa toisia koiria niistä välittämättä, vaikka hieman heikosti näitä ollaan muistettu harjoitella. Hyvä pohja siis jatkaa eteenpäin! Nyt mulla alkaa viimein olla sopivat käskysanatkin mielessä, sillä sopivia on saanut jonkin aikaa miettiä ja "opetella" käyttämään uusia. Mellin kanssa käytössä on ollut ihan perus istu, maahan, odota, seuraa, seiso, seis yms. käskyjä, jotka ovat mielestäni keskenään liian samantyyppisiä sekä jotkut liian pitkiäkin. Neelan kanssa käytössä on enimmäkseen lyhennettyjä versioita, mutta osa myös ihan noita perus käskysanoja. 

Neela muistuttaa kaikkia, että treenaamisen on tarkoitus olla aina hauskaa!

Kouluun koiran kanssa

Peruskoulu suoritettu loppuun vuonna 2013. Viime vuonna lukio jäi kesken ja tämän vuoden yhteishaussa jäin kokonaan ilman opiskelupaikkaa. Pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita on koettu ja taas näytti siltä, että jään vuodeksi homehtumaan kotiin.. kunnes kuulin Kennelkympistä. 

"Kennelkymppi on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat korottaa peruskoulun päättötodistusta, hankkia lisää osaamista koira- ja kennelasioissa sekä parantaa mahdollisuuksia jatko-opintoihin hakeutumisessa."

Hakuaika oli jo päättynyt, mutta tiesin, että tää olis just eikä melkein meikäläisen juttu tällä hetkellä, joten pistin sähköpostia Kennelkympin ryhmänohjaajalle, vaikka mahdollisuus tuntui todella pieneltä, vielä kun takana on vuosi täynnä epäonnistumista ja toivo menetetty monet kerrat. Pian sain sähköpostia, että juuri hetki sitten kyseiseen kouluun oli alkanut lisähaku. Tottakai pistin hakemusta menemään ja tässä sitä ollaan päivä hakemuksesta ja ollaan Neelan kanssa tulevia Kennelkymppiläisiä, jesjesjes! Kymppi käydään Valkealan kristillisessä kansanopistossa eli asumme viikot soluasunnossa muiden kennelkymppiläisten kanssa ja viikonloput kotona Kotkassa. Jos joku ei vielä tajunnut niin Neela lähtee mukaan. Opiskelussa toivotaankin, että mukaan otetaan oma koira. Meidän "muutto" tapahtuu 25.8 eli reilu kahden viikon päästä! Ihanaa päästä taas vuoden tauon jälkeen koulunpenkille ja saada elämään kunnon rytmiä, samalla pääsen panostamaan Neelaan ja oppimaan uutta koirajutuista, mistä ei voi koskaan tietää liikaa. En malta odottaa! :)

Neelan eka mätsäri

Funtsailin koko eilisen päivän illan mätsäreitä, mennäänkö vai eikö mennä. Olin jo jäämässä kotiin kunnes kysäisin vielä onko kaveri lähdössä ja haluaisiko hän mahdollisesti mennä Neelan kanssa pentukehään. Saatiin myöntävä vastaus ja niinpä lähdettiin! Junnu- ja pentukehä meni kuitenkin juuri päällekkäin, joten loppujen lopuksi löysin itseni Neelan kanssa kehästä. Ei siinä muuten mitään, mutta kehään meno tuli todella yllättäin enkä kerennyt yhtään valmistautua. Tilanteeseen ja harjoittelemattomuuteen nähden Nepsu meni todella hyvin (itse kun olin aivan kujalla tai siltä ainakin tuntui koko mätsärin ajan. :D)! Kakara kuunteli ja otti ihmeen hyvin kontaktia häiriöistä huolimatta ja tuomariakin oli kiva pusuttaa pöydällä eikä se hampaiden kurkkauskaan ollut niin kamalaa. Meitä "vastaan" oli pienen pieni chihuahua ja tuomarin mukaan todella tasavertainen pari. Viimeisillä sekunneilla Neela kuitenkin päätti näyttää kuinka hienosti hän osaa istua ja punainen nauha lähti chihulle. 

Sinisten kehään ehdittiin jo hieman paremmin valmistautua, mutta kuumuus alkoi videä jo molempien voimia sekä namit/hajut maassa vei osan Neelan keskittymisestä. Yllätyin jo siinä vaiheessa kun päästiin neljän parhaan jatkoon, mutta vielä enemmän siinä  vaiheessa kun tuomari oli jo sijoittanut neljänne ja kolmannen. Lopuksi sijoituttiin pentujen SIN2 enkä voisi olla kakarasta ylpeämpi. Nyt on meidän mätsäritaival avattu ja kalenteriin merkattu jo parit seuraavat. Niitä odotellessa.

Riehumishetki, kuvassa kaveri ja Nepsu.