Parempaan päin

Meistä ei ole taaskaan kuulunut ikuisuuteen, vaikka aihetta ehkä olisi. En tiedä mikä sana kuvailisi parhaiten näitä kuluneita viikkoja, mutta sen voin sanoa, että tuntui todella helpottavalta kirjoittaa postauksen otsikkoa tajuten samalla, että ehkä tästä vielä selvitään. Olen jo useammassa postauksessa päivitellyt tilannetta Neelan yksinoloista, jotka ovat tuottaneet ongelmia. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Muuton ja koulun myötä ongelma tuli taas vahvasti esille ja alussa yritin elää siinä toivossa, että se tottuu ajan myötä eikä enää kohta jäisi haukkumaan lähtiessäni. Toivo loppui totaalisesti siinä vaiheessa, kun jouduttiin kysymään eläinlääkäriltä neuvoa mahdollisesti alkavaan tulehdustilaan (stressiperäinen) ja kun rauhoittavista lisäravinteista ja pitkistä lenkeistä ei ollut merkittävää hyötyä. Aloitin tapani mukaisen, varmasti useamman tunnin kestävän, googlettelun. "Koira haukkuu jäädessään yksin."  "Koiran yksinolo." "Eroahdistus."

Nettikeskusteluja, muiden kokemuksia ja kirjoituksia. Sivu sivulta olin vain enemmän pihalla asiasta, kunnes jossain vaiheessa päädyin lukemaan johtajuusongelmasta ja siihen käytettävästä Jääkaudesta. Ensimmäisen kerran jaksoin lukea pitkän tekstin alusta loppuun asti ajatuksella, koska asiassa viitataan enemmänkin ihmisen "ongelmakäyttäytymiseen" kuin koiran, näin karkeasti ilmaistuna. Sen olen nimittäin oppinut koirien (ja yleensäkin eläinten) kanssa, että ongelmat lähtevät 99% ihmisestä eikä eläimestä. Lisäksi pystyin yliviivaamaan tekstistä useamman kohdan, jossa lueteltiin esimerkkejä koiran käyttäytymisestä kun se kokee olevansa johtaja. Koira ulvoo yksin ollessa.✓ Koira hyppii ja haukkuu sinua vasten kun tulet kotiin.✓ Koira seuraa sinua jatkuvasti sisätiloissa.✓ Koira vaatii sinulta huomiota mm. tökkimällä, raapimalla, tuomalla leluja.✓ Koira menee paniikkiin jo siitä kun huomaa sinun lähtevän ulos.✓ Olin löytänyt ongelman ytimen, mutta en ollut niinkään varma sen korjaamisesta jääkauden avulla, koska uskoin vahvasti kehotuksia kouluttajan puoleen kääntymisestä, mutta siihen meillä ei ollut mahdollisuutta täällä. Asialle oli kuitenkin tehtävä jotain, joten luin johtajuusongelmasta ja jääkaudesta kaiken mahdollisen, lainasin kirjastosta kirjoja, istuin tietokoneen ääressä useita tunteja, suunnittelin paljon etukäteen ja kyselin apuja. Päädyin lopulta tulokseen kokeilla jääkautta omin toimin, vaikka tiedostin riskit. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi jääkausi tarkoittaa siis jaksoa, jolloin koiraa ei huomioida lainkaan. Ideana on tiputtaa koira johtajan paikalta ja näin helpottaa sen oloa. Suurin osa johtajan rooliin "päässeet" koirat kokevat suunnatonta stressiä ja painetta johtajana olemisesta ja tämän takia myös ongelmia alkaa esiintymään ajan kuluessa. En aijo ainakaan tässä postauksessa paneutua jääkauden toteuttamiseen sen tarkemmin, mutta se täytyy vielä mainita, että jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan.

Miten me oikein ollaan päädytty tähän tilanteeseen? Ennen ongelmien ilmenemistä en ollut varmaan koskaan aijemmin miettinyt johtajuusasioita, ainakaan sen kummemmin. Tiesin kyllä, että ihmisen tulisi mm. syödä ennen koiraa ja kulkea ovista ensin, mutta en pitänyt näitä niin tärkeinä mitä ne ehkä oikeasti ovat. Onhan se tietysti kivan näköistä kun koira syö ja kulkee ovista vasta käskystä. Kyllä Neelakin tarvittaessa osaa ja joskus niitä noudatettiinkin. Kuuluin ehkä siihen, aika yleiseenkin, sakkiin, jotka ihmettelevät miksi koira tarvitsee johtajaa, miksei se voisi vain olla yksi perheenjäsen, jolla on samat oikeudet kuin ihmisilläkin. Yksinkertaista. Koira on koira, ei ihminen. Törmätessä johtajuuteen ja näihin pointteihin nyökyttelin vain päätäni, koska kaikki perusteltiin koiran luontaisen käyttäytymisen mukaan, josta olen päivä päivältä vain enemmän kiinnostunut eläinten kanssa työskennellessä. Ymmärsin johtajuuden tärkeyden ja sen, missä meillä oli mennyt vikaan. Vahvasti mieleen on jäänyt esimerkki siitä, kuinka jotkut leikkivät koiransa kanssa niin, että omistaja makaa koiransa kanssa lattialla tai jopa koiransa alla. Haha, tämähän on ollut Neelan pentuajoista asti meidän lempijuttuja. Aina naurettiin muiden kanssa miten ollaan Neelan kanssa niin samanlaisia, kun molemmat pyörii lattioita pitkin tai kuinka Neela hakee huomiota raapimalla vimmatusti jalkaa tai selkääni. Tämän esimerkin jälkeen ei enää tarvinnut hirveästi punniskella onko ongelma todella johtajuudessa. En ole ollut Neelalle tarpeeksi hyvä johtaja ja siksi koira on ottanut tämän suurta stressiä aiheuttavan roolin.

Aloitettiin ongelman ratkaiseminen kahden viikon jääkaudella, jonka jälkeen jatkettiin perushuomioimattomuutta. Perushuomioimattomuus ei ole jääkauden tapaan vain väliaikainen tila vaan siitä on tultava elämäntapa tai muuten ongelmat toistuvat suurella todennäköisyydellä. Niin kurjalta kuin perushuomioimattomuus kuulostaakin niin se ei todellakaan tarkoita, etteikö koiraa saisi enää huomioida tai sen kanssa ei saisi enää koskaan leikkiä. Kyllä saa, mutta tapoja vain muutetaan niin, että johtajuus säilyy ihmisellä. Jääkauden ensimmäisinä päivinä suorastaan pelästyin sitä, kuinka paljon Neela haki minun huomiota, kuinka se todella seurasi joka paikkaan ja kuinka se oli tottunut tekemään kaiken yhdessä. Ennen oltiin kotona jatkuvasti kylki kyljessä ja reagoin jokaiseen Neelan pyyntöön, mutta nyt yhtäkkiä sitä ei saanut huomioida enää ollenkaan. Huomionhaku jäi nopeasti pois ja koira vetäytyi koko ajan enemmän omiin oloihin. Jatkuva seuraaminen loppui siinä vaiheessa kun alettiin purkaamaan jääkautta ja mukaan tuli kiellot. Raahasin kevythäkin olohuoneeseen ja Neela alkoi viihtymään siellä paremmin kuin hyvin, ennen se ei viihtynyt siellä hetkeäkään. Kotiin tullessa ensimmäiset päivät meni siinä, että seisoin ensin eteisessä 10 minuuttia hiiren hiljaa, jonka jälkeen koira rauhottui ja pääsin sisälle, tosin sitten seisoin seuraavat 20 minuuttia naama seinään vasten koiran haukkuessa ja hyppiessä ympärilläni. Viikon jälkeen se jaksoi riehua korkeintaan 30 sekuntia, kunnes rauhottui omiin oloihinsa. Yksin jäädessä se jäi edelleen haukkumaan, mikä tuntui epäonnistumisella ja mietin mikä oli mennyt pieleen. Eräänä aamuna lähtiessäni ovesta ulos havahduinkin, ettei se jäänyt enää haukkumaan. Kämppä jäi hiiren hiljaiseksi. 

Kuulostaa ehkä siltä, että saatiin kaikki ongelmat pois jääkauden avulla, mutta ei. Kuten aijemmin mainitsin, jääkausi ei itsessään korjaa mitään ongelmaa, vaan avaa kommunikoinnin koiran ja omistajan välille ja näin ongelmia on helpompi lähteä korjaamaan. Ehdottomasti parempaan päin ollaan menossa, mutta edelleen välillä Neela jää haukkumaan minun lähtiessäni, riehaantuu liikaa minun tullessa kotiin ja hakee huomiota milloin mitenkin, mutta kaikki tämä on vähäentynyt huomattavasti ja nyt niihin osataan puuttua. Paljon on vielä tehtävää, mutta uskon ja jaksan toivoa, että tästä vielä hyvä tulee! Koulun tuomat muutokset arkeen tietysti kauhistuttavat jo etukäteen, esimerkiksi ensi kuussa Neela joutuu Kotkaan reilu viikoksi hoitoon koulun hoitolaviikon takia, mutta eiköhän niistäkin selvitä pienten järjestelyjen jälkeen. 

Liian vakava elämä

Samalla sekunnilla kun paiskasin oven kiinni lähtiessäni tänään aamulenkille, muistin taas kameran olemassa olon. Pitäsikö se kerrankin raahata mukaan lenkille. Toisaalta ei olisi huvittanut räpsäistä yhtäkään kuvaa, mutta pakkohan niitäkin on joskus ottaa kun muuten kamera vain pölyttyisi kaapissa. Kipaisin hakemassa kameran ja ajattelin, että olisi kiva kuvailla lenkiltä myös videopätkiä. Tykkään varsinkin iltaisin ennen nukkumaan menoa katsoa YouTubesta Daily Vlog -tyyppisiä videoita, joissa välittyy tietynlainen tunnelma kuvauksen ja leikkausten ansiosta. Tottakai omassa päässä oli jo valmiiksi jonkinlainen visio tulevasta videosta, mutta aika pian todellisuus paiskautui vasten kasvoja. Painava järjestelmäkamera, 50mm objektiivi ja koira hihnanpäässä. Mitäköhän olin taas ajatellut. 

Sinnikkäästi jatkoin videopätkien kuvailua, vaikka kamera heilui jatkuvasti ja (jo ennestään olematon) kuvailufiilis alkoi uhkaavasti hiipumaan. Välillä pysähdyin räpsimään Neelasta kuvia, mutta koiraa ei kiinnostanut tippaakaan. Se aisti mun fiiliksen ja päätti, ettei tee yhteistyötä tollasen idiootin kanssa. Monta kertaa mietin kääntyväni takaisin kotiin viedäkseni kameran pois, mutta niinä hetkinä mietin tulevia maisemia ja kivoja kuvaispaikkoja. Pakko saada edes muutama onnistunut kuva! Noh, maisemakuviin 50mm ei ollut tarpeaksi laaja eikä yhdestäkään kuvasta tullut haluamalla tavalla mielenkiintoinen. Koirakin vain aina istuu, makaa tai seisoo kuvissa, jommalle kummalle puolelle sommiteltuna. Pari vuotta sitten haaveilin edes peruskuvien onnsituvan ja nyt kun ne onnistuvat edes jotenkin niin sitä alkaa miettimään jotain uutta, mikä ei tietenkään onnistu ilman harjoittelua. Vaadin taas itseltäni liikoja. Tässä vaiheessa kuvailufiilis on kadonnut ja haluaisi vain heittää painavan kameran pois ja jatkaa lenkkiä. Taas huomaa, ettei ikinä pitäisi yrittää vääntää mitään pakolla, koska silloin se ei ainakaan onnistu saatikka ole hauskaa.

Nyt päästään oikeastaan vasta postauksen aiheeseen. Neela nimittäisn lukee todella hyvin mun tunteita ja reagoi niihin aika herkästi. Pienikin väsymys, hermostuneisuus tai stressi treeni- tai esimerkiksi näissä kuvastilanteissa niin Neela heittäytyy "tyhmäksi". Korvista huomaa, että käskyt menee perille, mutta reaktiosta tai paremminkin reagoimattomuudesta huomaa, että se aistii mun fiilikset. Neelaa ei kiinnosta, se katselee tyynen rauhallisesti muualle ja välttää pienintäkin katsekontaktia. Välillä se saattaa jopa hakea lelun tai lähteä rellestämään vapauttaakseen tunnelmaa. Sama toistuu välillä ihan kotona, kun yritän saada liikaa aikaseksi ja väsymys iskee. Tällön koira tulee iloisesti lelun kanssa ja yrittää saada mut rentoutumaan.

Ennen en ymmärtänyt yhtään mitä koira yrittää mulle koko ajan kertoa ja olen jatkanut treenaamista kiukku korvista sauhuten. Tiuskinut koiralle, kun se ei tottele ja treeni ei onnistu, vaikka vika löytyy vain peiliin katsoessa. Neelan kanssa oon oppinut todella paljon. Tarkoitus on ollut opettaa Neelalle yhtä sun toista, mutta todellisuudessa koira on opettanut mulle paljon paljon enemmän mitä mä sille. Oon viime aikoina yrittänyt rentoutua ja löytää enemmän sitä hyvää fiilistä arkeen ja treeneihin. Tottakai joskus saa kiukuttaa ja väsyttää ja pitääkin, mutta koiraan sitä ei voi purkaa. Siitä ei hyödy millään tasolla, päinvastoin. Ollaan nyt yritetty löytää uusia treenitaktiikoita, jotta saataisiin treeneistä positiivisia ja molemmille hauskoja. Ei tavoitella täydellistä perusasentoa tai seuraamista vaan hauskaa menoa. Ollaan onnistuttukin ja heti huomaa, että treenitkin taas sujuu kun oma fiilis on kohdallaan ja tietää mitä lähtee tekemään.

Kasasin taas näistä "epäonnistuneista" videopätkistä videon ja kuvatkin heitin postaukseen ensiksi ihan vain siksi, ettei aamun kuvausreissu olisi ollut ihan turha. Loppujen lopuksi videota ja kuvia katsoessa totesin, että laadusta viis, kyllähän niitä muutaman vuoden vanhoja kanivideoitakin katsoo hymy korvissa, vaikka välillä ei meinaa saada edes selvää näkyykö kuvaruudussa eläin vai kivi. Taas jälkeenpäin saa nauraa miksi piti ottaa niin vakavasti. Kuvistakin tuli kuitenkin ihan kivoja, vaikka niin kovasti epäilin.

Maisemat vaihtuivat

Helloou täältä Vääksystä! 

Meillä vaihtui maisemat viikonlopun aikana ja nyt ollaan ehditty jo vähän kotiutua. Muuttolaatikoista päästy eroon, tavarat ainakin jonkinlaisessa järjestyksessä ja ulkonakin pystyy jo liikkumaan ilman jatkuvaa "missä hitossa mä olen" -ajatusta. Me, siis minä ja pieni eläinlauma muutettiin alkavien opiskelujeni takia koti Kotkasta tänne Vääksyyn. Aika hurjaa ajatella, että sitä asuu nyt omineen ja vastuun eläimistäkin hahmottaa aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, vaikka olenkin aina hoitanut omat eläimeni itse. Jos ei liikaa ajattele niin yksin asuminen ei ole yhtään hullumpaa, ainakaa vielä. Päinvastoin. Ilman tätä eläinlaumaa en kyllä voisi kuvitella asuvani missään muualla kuin äidin katon alla. Kuolisin tylsyyteen enkä usko, että olo olisi yhtään näin turvallinen. Huh, onneksi onkin nämä karvakasat seurana, vaikka osaavat ne tietysti välillä hermojakin riistää.

Kauhistelin etukäteen miten Neela tulee suhtautumaan muuttoon. Kennelkympillä muutto asuntolaan, yksinolot uudessa paikassa ja kaikki se muutos toi mukanaan stressiperäisen vatsakalvontulehduksen ja tietysti samankaltaisessa tilanteessa pelko uusiutumisesta palaili mieleen. Kaikki on kuitenkin sujunut todella hyvin! Boco ja Neela tulevat mahtavasti juttuun ja niistä onkin tässä parin päivän aikana tullut kuin paita ja peppu mikä tietysti helpottaa myös Neelan yksinoloja. Kaneillekin iso muutos siirtyä piharakennuksesta sisälle minkä takia meillä onkin ollut aika väsynyttä porukkaa, mutta pikku hiljaa nekin kotiutuvat ja tottuvat muutoksiin.

Loppuviikosta olisi vielä tarkoitus lähteä Neelan kanssa julkisilla Kotkaan checkaamaan Meripäivät, mutta tässä taas huomaa vastuun eläimistä, kun ei voi enää hihkasta äitiä ruokkimaan kissan ja kanit, jotta voisi jäädä koko viikonlopuksi rellestämään vaan on palattava pikavisiitin jälkeen jo takaisin kotiin. Onneksi tänne palaa ihan mielellään. :)

Kesäkuun agilityt

Neela tuli mulle harrastuskoiraksi, tai ehkä näin jälkeen päin on parempi sanoa, että ensimmäiseksi koiraksi, jonka kanssa olisi tarkoitus päästä kokeilemaan eri lajeja ja löytämään niitä omia juttuja. Agility on aina ollut mulla ykkösenä mielessä ja reilu vuosi sitten sainkin Mellin kanssa pientä tuntumaa lajista alkeiskurssin merkeissä. Siitä asti olenkin odottanut, että pääsen oman koiran kanssa agin pariin ja se olikin tämän kesän suurin toive. Päästä ohjattuihin treeneihin Neelan kanssa.

Toive toteutui ja meillä on nyt kesäkuulta neljät mahtavat treenit takana! Tiesin, että Neela tykkää lajista ja sillä on potentiaalia, mutta en olisi ikinä osannut odottaa näin paljon, mitä tuo koira näytti näiden neljän kerran aikana. Ihan uutta intoa, onnellisuutta, nopeaa oppimista ja hauskaa yhdessätekemistä. Välillä saatiin ohjaajan kanssa pysähtyä tuijottamaan tuota koiraa silmät suurina ja suut ammollamme ja treeneistä sai kyllä aina lähteä suupielet korvissa! 

Ryhmän muut koirakot olivat osa jo tuttuja mun ja Mellin viime kevään alkeiskurssilta eli ryhmäläiset olivat treenailleet meitä paljon enemmän, mutta hyvin sulauduttiin joukkoon. Tehtiin tietysti vähän helpompia ratoja ja sivussa treenailtiin omatoimisesti paljon muun muassa keppejä. Heti ensimmäisellä kerralla saatiin mahtavaa palautetta Neelan hyppytekniikasta ja meidän yhteistyöstä. Neela meni myös kunnollisen renkaan ensimmäistä kertaa elämässään sellaisella varmuudella, ettei ohjaaja kuulemma ollut ennen nähnyt vastaavaa. 

Toisella treenikerralla hallin äänet ja uudet koirat ympärillä häiritsivät keskittymistä ja treeni menikin suurilta osin niitä ihmetellessä. Keskittyessä Neela meni todella hyvin ja saatiin onneksi onnistuneitakin suorituksia ja hyvää kokemusta. Kolmas kerta olikin treeneistä ehdottomasti paras! Neela alkoi selvästi tottumaan hallin ympäristöön ja keskittyi ihan täysillä. Kepeillä ei ollut mitään ongelmia, ihan kun oltaisiin enemmänkin treenattu, tosin vielä pidettiin ohjurit visusti paikoillaan, mutta anyway ihan superhieno neiti! Rataan sisältyi hyppyjä, yksi kontakti ja pari putkea. Pystyttiin treeneissä hyvin suorittamaan ratoja, mutta ohjaukset täytyi olla todella selkeitä ja loppuun asti vietyjä, jotta Neela ymmärsi. Itselleni eniten tuottaa vaikeuksia oikean nopeuden löytäminen. Ajattelen koko ajan, että Neela on niin nopea, että pakko vain viipottaa täysiä, vaikka välillä vauhtia olisi saanut höllätä reilusti, että Neela pysyi vielä tarpeeksi lähellä. Kun oma vauhti ja ohjaus pysyi oikeana meni tietysti koirakin ihan superhyvin, vaikka jutut olikin Neelalle ihan uusia. Viimeisellä kerralla Neela tiesi jo hallille kävellessä, mitä olisi edessä ja intoa puhkui joka tuutista. Halli oli Neelalle jo tuttu ja kiva paikka eikä äänet tai muut koirakot häirinneet enää yhtään. Päinvastoin treenikavereiden kanssa olisi ollut kiva vetää pienet rallit ja jokainen nurkka piti päästä tutkimaan oli sitten luppoaikaa tai oma rata kesken. Hölmö kakara. Huonon keskittymisen takia treenit meni vähän miten meni, mutta en vetänyt missään välissä herneitä nenään, koska Neela oli kerrankin vapautunut ja aivan innoissaan. Saatiin kuitenkin myös onnistuneita suorituksia ja hauskoja tilanteita, joten ei se niin vakavaa! Juuri tälläisiä hauskoja ja hyviä kokemuksia kaivataan.

Valitettavasti treenit tässä ryhmässä jäi meidän osalta vain kesäkuulle. Seura lomailee heinäkuun ajan ja elokuussa meillä onkin jo uudet maisemat tiedossa. Ryhmä oli mahtava ja mielelläni oltaisiin jatkettu treenaamista, mutta toivotaan, että päästäisiin syksyllä jatkamaan treenejä toisessa seurassa. Nyt meillä on varma laji, jota kohti halutaan suunnata.

Boco - ensimmäinen viikko

Bocon tullessa meille aloin heti ensimmäisenä iltana pitämään vähän kirjaa sen voinnista ja puuhista, jotta muutokset suuntaan tai toiseen huomattaisiin mahdollisimman nopeasti. Tässä nyt viikon ajalta muistiinpanoja, yhtään hienostelematta. Nopeasti kirjoiteltu iltaisin päivän tapahtumia, mutta näistä selviääkin se kaikista oleellisin meidän alkutaipaleesta. :)

Keskiviikko 1.7.2015  Kisu löydetty. Maukui pusikossa ja pelkäsi selvästi, sähisi ja yritti karkuun. Antoi kuitenkin ottaa kiltisti kiinni. Kotona tehtiin kanihäkistä turvallinen paikka, annettiin vettä ja ruokaa. Pelkää todella paljon, sähisee ja hyökkäilee pientäkin liikettä. Väsynyt.

Torstai 2.7.2015 Kisu on todella arka, sähisee ja "pörisee". Kanihäkki otettu pois ja käytössä koko huone. Ihmistä kohtaan utelias ja kiinnostunut, liikkuu hieman samassa tilassa, mutta pelko vie vielä voiton. Sähisee pientäkin liikettä ja ääntä. Illalla mennyt sängyn runkoon piiloon ja tehnyt tarpeita sängyn alle. Sänky viety pois huoneesta ja tarpeet siirretty hiekkalaatikkoon. Syö ja juo edelleen hyvin, matolääke annettu iltaruokaan.

Perjantai 3.7.2015 Taas uusi piilopaikka keksitty, työpöydän alla oleva tuoli. Sähisee lähelle mentäessä, mutta ei kiiruhda enää pakoon. Tuli syömään kädestä. Pienetkin liikkeet (sormen liikutus) pelottaa. Ruokinnan yhteydessä antoi jo silittää eikä arastanut kosketusta hetken silittelyn jälkeen. Ensimmäinen pakkosylitys pyyhkeen sisällä; tuijottelee kovasti, suhteellisen rento. Liikkuu jo enemmän huoneessa sekä hakee katsekontaktia, johon vastataan omien silmien räpyttelyllä tai pään pois kääntämisellä. 

Kädestä ruokintaa ja pakkosylityksiä jatkettu pitkin päivää. Toisella pakkosylityskerralla alkoi jo kehräämään ja puskemaan sylissä. Antaa käsitellä hyvin ja sähisee ainoastaan lähestyessä. Ei yritä purra tmv. Pelästyy vielä yllättäviä tai kovia ääniä ja nopeita liikkeitä. Sukupuoli tarkistettu pojaksi, painoa 770g. Todella laiha, luut tuntuvat selvästi, vain vatsa pömpöttää. Silmien väri alkanut vaihtumaan eli ikää ainakin reilusti yli 6vk! Nimi päätetty, Boco. 

Lauantai 4.7.2015 Reipastunut todella paljon. Leikkii aktiivisesti ja hakeutuu seuraan, puskee ja kehrää paljon. Syö edelleen hyvin ja tekee tarpeet hiekkalaatikkoon. Viimeinen matolääke annos annettu iltaruokaan. Vatsa ollut hieman löysällä.

Sunnuntai 5.7.2015 Huoneeseen mentäessä tulee jo pian syömään ja leikkimään, kun heittelee hetken leluja. Saattaa vielä sähähtää alussa. Pelästyessä etääntyy tai jähmettyy paikoilleen, ei säntää välittömästi piiloon tai sähise juurikaan. Syö ja juo hyvin, vatsa alkanut tasoittumaan. Hakeutuu paljon seuraan ja tykkää rapsutuksista. Leikkii, juoksee ja kiipeilee jaloissa.. riiviö kuoriutumassa? Antaa nostaa ja tutkia jo hyvin. 

Maanantai 6.7.2015 Huoneeseen mentäessä tulee jo pyörimään jalkoihin. Leikkii lähettyvillä, ja kiipeilee sylissä. Näkivät Neelan kanssa ensimmäistä kertaa. Neela istui rauhassa, Boco pelkäsi ja sähisi. Sänky siirrettiin takaisin huoneeseen, tosin ilman jalkoja, jottei pääse sängyn ruonkoon. Illalla kiipeili päällä, juoksi ympäri huonetta ja nukahti viereen.

Tiistai 7.7.2015 Ensimmäinen yö samassa huoneessa takana. Nukkui koko yön sängyssä ja aamulla tuli heti kehräämään ja puskemaan. Ei sähise enää ollenkaan. Meno alkaa olemaan jo aika päätöntä. :D Painoa tullut hyvin lisää 950g, ikä lähemmäs 12vk?

Keskiviikko 8.7.2015 Ei arkaile enää juuri ollenkaan ja oven takana oleva elämä alkaa kiinnostamaan. Meni itse haistelemaan Neelaa portin taakse, kunnes yli-innokas labradori tuli säikäyttämään.. Huoneessa kiinnostunut Neelasta, haistelevat nenäkkäin, mutta Boco pelkää vielä. Sähisee, jos Neela menee liian lähelle. Kaverit kävi katsomassa, alkuun pelkäsi, mutta reipastui nopeasti leikkimään.

Torstai 9.7.2015 Painoa 1010g. Alkaa olemaan jo sopusuhtainen ja ruokahalukin tasaantunut. Iltapäivällä eläinlääkärille. Kaikki ok ja ensimmäinen rokotus annettu. Antoi käsitellä kiltisti! Painon ja olemuksen mukaan ikää noin 12vk, tietenkään tarkaa arviota ei osata sanoa. Käyttäytyy jo kuin mikä tahansa kissanpentu, ei arkaile juuri yhtään. Kesyyntynyt kaikkiaan todella hyvin, tosin aikaakin vietetty paljon. Leikki jo hieman Neelan kanssa!

Perjantai 10.7.2015 Nukkuu yöt aivat kiinni ja muutenkin viihtyy paljon lähettyvillä. Keksinyt jalkaa ja selkää pitkin kiipeämisen, kevyen puremisen leikin yhteydessä ja muutenkin riehuu paljon. Leikkii jo Neelan kanssa, lähinnä käy läpsimässä tai repimässä häntää ja juoksee karkuun. Neela vielä varovainen ja lähinnä ihmettelee toisen menoa. :D